%#("/¤%:n natbib

Lyx käyttää oletusarvoisesti [1]-tyylisiä viittauksia, jotka eivät ole se standarditapa omalla alallani. Olen jo aiemmin yrittänyt saada vaihdettua käyttöön natbib-tyyliä, joka on muotoa (kirjoittaja vuosi). Silloin ei onnistanut ja annoin asian olla.

Tänä iltana rupesin sitten paneutumaan ja enpä sitten muuta olekaan ehtinyt tehdä. Tähän astiset lopputulokset ovat olleet joko ???-merkkejä referenssien kohdalla tai epäonnistuneita käännöksiä hämärillä virheilmoituksilla varustettuna. Käyttäjäystävällisyydestä ei tässä kohti ole ollut puhettakaan.

Tarpeeksi kauan surffaamalla ja erinäisiä menetelmiä kokeilleena olen sen verran saanut selville, että ongelma on .bib-tiedostossa, joka siis sisältää kaikki viitetiedot. Olen sitä hallinnoinut JabRefin avulla ja luottanut siihen, että se osaa noudattaa formaattia. No, ei näytä ihan niin suoraviivaisesti kaikki menevän. Ilmeisesti .bib-tiedostossa aiheuttavat ongelmaa $-merkit ja tabuloinnit. Ohjeiden löytäminen ei ole ollut helppoa ja kun tuo itse tiedostokin on ehtinyt kasvaa jo toista sataa kiloiseksi (n. 140 viitettä), niin kokeilut eivät ole innostaneet. Ei sillä, että muutenkaan niin hirveästi niitä innostaisi lähteä tekemään. Aika on rajallinen resurssi ja Lyx työkalu, jonka soisi toimivan ongelmitta.

Päätän avautumiseni tältä erää tähän. Seuraava suunta petiä kohti.

Edit: Piti sitten aamutuimaan jatkaa heti siitä mihin illalla jäi, kun jäi niin häiritsemään tuo. Syyllinen sitten lopulta löytyi:
url = {http://www.springerlink.com/openurl.asp?genre=article&id=doi:10.1007/11538394_22},
Ilmeisesti kyse on jollain tapaa tuosta kautta-merkistä ennen tuota viimeistä numerosarjaa, mutta en kyllä sen tarkemmin tiedä.

Järkytys

Tulipahan koettua tänään semmoinen yllätys, ettei olekaan ihan vähään aikaan sattunut. Kesken rauhallisen työpäivän postilaatikkoon tulla tupsahti viesti toiselta väikkäriohjaajalta, joka ehdotti yhteisen artikkelin tekemistä mun gradun pohjalta!

Tarinan tausta on se, että valitsin aikoinani ohjelmistoliiketoiminnan suuntautumisvaihtoehdokseni, jonka vuoksi olen opiskellut cum lauden verran taloustieteitä. Gradun aiheeksi valitsin ohjelmistoliiketoiminnan itsensä, eli mitä sillä oikein tarkoitetaan. Opponenttina tuolle työlle toimi eräs herra P, josta tuli sittemmin ohjelmistoliiketoiminnan professori laitoksella. Ja tämä samainen herra P on siis toinen ohjaajistani.

Harvoin on ollut yhtä puulla päähän lyöty olo. En ole pitänyt graduani kovin kaksisena teoksena eikä cum laude -arvosanakaan muuta anna olettaa. Mutta nyt sen pohjalta voisi kuitenkin lähteä artikkelia työstämään. Soitin lyhyen puhelun ohjaajalleni ja hänen mukaansa siinä on muutama hyvä ajatus, joiden pohjalta hommaa voisi viedä eteenpäin. Sovimme, että pohdiskelen asiaa ja puhutaan siitä uudemman kerran myöhemmin.

Monenlaista ajatusta on mielessä ehtinyt pyöriä aiheeseen liittyen enkä todellakaan vielä tiedä, miten asiaan tulisi suhtautua (lue: vinkkejä otetaan vastaan). Yksi keskeinen kysymys luonnollisesti on se, saanko hyödynnettyä syntyvän artikkelin osana väitöskirjaani. Siitä en ole lainkaan varma, sillä gradun aihealue poikkeaa melkoisesti väikkärisuunnitelmista. En myöskään lainkaan tiedä, miten yhteisartikkelin kirjoittaminen käytännössä menee. Hyvänä näen sen, että ei olisi täysin yksin pohtimassa vastauksia kaikkiin kysymyksiin ja oppia olisi varmasti tarjolla kokeneemmalta. Vaikka artikkeli ei kävisikään osaksi väitöskirjaa, olisi se varmasti oppimisen kannalta hyvä asia, mutta tällöin vastaan tulee omien rajallisten resurssien riittävyys.

Pitää nyt pari päivää makustella asiaa ja jutella sitten uudemman kerran ohjaajan kanssa ja kysella ummet ja lammet asian tiimoilta.

Mitä yhteistä on ohjelmistotuotteen ja väitöskirjan tuottamisella?

Jokaiselle varmaan sattuu aina silloin tällöin sitä, että illalla valojen sammuttamisen jälkeen antaa uni odottaa itseään. Olen todennut, että parasta olisi yrittää olla ajattelematta yhtään mitään noissa tilanteissa, mutta usein käy niin, että jokin enemmän tai vähemmän järkevä ajatus jää pyörimään päähän. Eilisiltana kävi juurikin niin, että minä ja nukkumatti emme tavanneet toisiamme ja päähän jäi pyörimään tällä kertaa ajatus siitä, mitä yhteistä on ohjelmistotuotteen ja väitöskirjan teolla. Onko olemassa käytäntöjä tai periaatteita, jotka sopivat niin ohjelmistotuotteen kuin väitöskirjankin tekoon?

Ohjelmistotuotetta lähdetään rakentamaan jollekin aiotulle asiakaskunnalle. Mielessä on jokin asiakkaan ongelma tai tarve, joka pitäisi pystyä täyttämään ohjelmiston avulla tai sitä hyväksikäyttäen. Väitöskirjan kohdalla voidaan puhua asiakaskunnan sijasta lukijakunnasta tai tiedeyhteisöstä. Väitöskirjan kirjoittamisen tavoitteena on (tohtoriksi valmistumisen lisäksi) pyrkiä täyttämään aukko alalla vallitsevassa tietämyksessä. Molemmissa tapauksissa voidaan puhua asiakaslähtöisestä lähestymistavasta.

Toinen yhdistävä tekijä on fokuksen löytäminen. On toki mahdollista rakentaa ohjelmistoja, joista löytyy jos jonkinmoista hilavitkutinta joka lähtöön, mutta yleensä pyritään ratkaisemaan, jokin selvä asiakkaan tarve. Oman nichen löytäminen tuotteelle voi olla välttämätöntä riittävän menestyksen takaamiseksi. Väitöskirjan kohdalla kuulee usein mainittavan ohjeen: rajaa, rajaa ja rajaa. Ongelman rajaaminen tarpeeksi tarkaksi tekee sen hallittavaksi, jotta ongelma, jota ollaan ratkaisemassa voidaan ratkaista mahdollisimman hyvin.

Kaikki ohjelmistokehitykseen perehtyneet ovat törmänneet vesiputousmalliin, joka on se kaikkein perinteisin tapa jäsentää ohjelmistokehityksen tehtäviä. Nykyisin se on korvattu iteratiivisimmilla lähestymistavoilla ainakin teoriatasolla (dinosauruksiin silti vielä törmää joskus), joissa tuotetaan jotain näkyvää jo paljon aikaisemmassa vaiheessa. Väitöskirjaan liittyen oli ossain vaiheissa mielessä ajatus, joka oli kuin vesiputousmalli, eli ensin luen teorian, sitten teen tutkimuksen ja lopuksi kirjoitan analyysin eli väitöskirjan. Menetelmäoppaisiin perehtyminen ja ohjaajien kanssa jutteleminen ovat kuitenkin opettaneet, että kirjoittaminen kannattaa aloittaa heti ja tutkimuksen teon eri vaiheet voivat todellisuudessa esiintyä melkoisena sillisalaattina.

Neljäs ja omissa ajatuksissani viimeinen yhdistävä tekijä ovat integraatiot. Ohjelmistotuotetta kehitettäessä joudutaan väistämättä miettimään yhteensopivuutta erilaisiin järjestelmiin. Jo ohjelmointikielen valinta ohjaa hyvin pitkälle yhteensopivuutta ja erilaisten valintojen kautta päädytään lopulta asiakaskohtaisten integraatiotarpeiden ratkaisemiseen. Ohjelmistojen kohdalla integrointia mietitään muihin ohjelmistoihin ja väitöskirjan kohdalla muihin tutkimuksiin. Pelkkä aihealueen valinta ohjaa hyvin pitkälle omaa työtä tehdessä huomioon otettavia artikkeleita. Tarkemmalle tasolle mentäessä päädytään lopulta oman tutkimusongelmaan hyvin läheisesti liittyviin tutkimuksiin.

Tämmöistä minä siis mietin yön pitkinä tunteina. Nyt pitäisi vielä ratkaista, oliko tämä vertailu enemmän vai vähemmän järkevä ajatus.

Science blogging -artikkeli

Hypothesis-lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli aiheesta nimeltään science blogging (löytyi Confessions of a Science Librarian -blogin kautta).

Kielen valinnasta

Olen joskus miettinyt, kuinka paljon englantia äidinkielenään puhuvat saavat etua niin tiede-, opiskelu- kuin yritysmaailmassakin. Ainakaan Oulun tietojenkäsittelytieteen maisterin opintoja ei ollut mahdollista selvittää osaamatta lukea ja ymmärtää englannin kielisiä tekstejä. Ja IT-alan kohdalla alan sanasto on lähtöisin englannin kielestä ja englannin kielistä materiaalia on tarjolla paljon. Lienee selvää, että englannin kielen jonkin asteinen osaaminen on välttämätöntä ja mitä paremmin sen hallitsee, sitä helpommaksi tekstien lukeminen ja kirjoitusten tuottaminen muuttuvat.

Olen huomannut, että englannin kielisten tekstien lukemiseen harjaantuu ajan myötä. Artikkeleita tulee nykyään luettua kohtuullisen sujuvasti ja sanakirjaa tarvitsee kaivaa esiin suhteellisen harvoin. Poissa ovat ensimmäisten artikkeleiden kohdalla esiintynyt sanakirjan pitäminen pöydällä lukemisen tukena ja viidennen kerran saman kappaleen lukeminen siinä toivossa, että lopulta ymmärtäisi mitä siinä sanotaan. Muutamaa tenttikirjaa viime aikoina lueskelleena voin todeta, että melko tavallista näyttää olevan sanakirjan käyttö ainakin sivuihin tehtyjen merkintöjen määrän perusteella. Itselle muiden tekemistä merkinnöistä on kyllä yleensä enemmän haittaa kuin hyötyä ja hyllystä tulee mieluummin valittua neitseellinen versio opuksesta.

Tekstin kirjoittaminen ja lukeminen vieraalla kielellä on opittavissa oleva taito, mutta ajattelukielen vaihtaminen ei ole samalla tavalla toteutettavissa. Konferenssimatkalla koin ensimmäisen kerran sen, kuinka täysin vieraskielisessä ympäristössä myös ajattelu kääntyy käytetylle kielelle. Tähän liittyen outo kokemus oli unien näkeminen englannin kielellä, joka sai aikaan hieman pöllämystyneen olon herätessä. Ajattelukielellä sinällään ei pitäisi olla merkitystä tiedon tuottamisen kannalta, koska asiat ovat asioita kielestä riippumatta (vaikka maailmaa jäsennetäänkin käsitteiden avulla), mutta en usko tiedon tuottoprosessin olevan täysin sujuva, jos ajattelukieli ja tuotettavan tekstin kieli poikkeavat toisistaan. Siksi suomalaisen olisi aina helpompi kirjoittaa suomeksi ja englantilaisen englanniksi.

Nippuväikkärin kohdalla kielen valinnan sanelee hyvin pitkälle se, millaisilla foorumeilla meinaa osajulkaisut saada julkaistua. Joillain aloilla (esim. lääketiede) on tarjolla suomenkielisiä vaihtoehtoja, mutta englannin kieli on pakollinen valinta hyvin monelle artikkelin kirjoittajalle. Englanninkieliseen lopputulokseen pääsemiseksi on mahdollista joko kirjoittaa teksti suoraan englanniksi tai kirjoittaa se ensin suomeksi ja kääntää/käännättää se sen jälkeen englannin kielelle. Jälkimmäinen vaihtoehto voi olla ajatteluprosessin kannalta helpompi, mutta ongelmia varmasti aiheuttaa terminologian käyttö, jos sitä ei ole sovitettu suomen kieleen.

Itse lopputuloksen, eli väitöskirjan tai osajulkaisun, lisäksi tohtoriopiskelijalla on useita muita tekstejä tuotettavana, joiden kohdalla sama kielenvalintapohdinta pitää käydä läpi. Tutkimussuunnitelman kielellä voi olla merkitystä, jos siihen haluaa pyytää kommentteja suomea puhumattomilta henkilöiltä. Ja muistiinpanojen ja varsinaisen tekstin tuottaminen eri kielisinä luo muistiinpanoihin varmasti mielenkiintoista fingelskaa (kokemusta on jo!).

Olen päätymässä siihen ratkaisuun, että lähden kirjoittamaan omaa tutkimussuunnitelmaani englannin kielellä, jota myös toinen ohjaajista suositteli. Vieraskielisen tekstin tuottaminen tulee varmasti olemaan turhauttavaa ensi alkuun, mutta toivon mukaan kannattaa pitemmän päälle. Eräs keskeinen syy englannin kielen valinnalle on väitöskirjani aihealue, johon kumpikana ohjaajistani ei ole syvällisesti perehtynyt. Toiveissa on, että voisin hyödyntää konferenssissa saamiani kontakteja ja pyytää kommentteja suunnitelmaan alan sisällä toimivilta ihmisiltä. Muistiinpanot ja tämä blogi saavat ainakin vielä toistaiseksi pysyä suomen/fingelskan kielisinä.

En varmasti tule koskaan pääsemään samalle tasolle englannin kielessä kuin syntyperäiset englannin puhujat. Vaikka kielikysymys joskus vaivaa aiheuttaakin, ei se viime kädessä kuitenkaan ratkaise sitä millainen minusta tutkijana tulee.

Väitöskirjani otsikosta

Viime aikoina on tullut pyöriteltyä mielessä omaa väitöskirjan aihetta. Varmasti ihan terveellistä puuhaa, jos meinaa saada väitöskirjaa eteenpäin oikeasti vietyä. Kukaan teistä lukijoista kun ei oikeasti ole siitä niin kiinnostunut, että otsikon muistaisi niin todettakoon, että se on (tällä hetkellä) "Workflow-teknologian soveltuvuus terveydenhuollossa".

Kolmesta otsikon sanasta yksi menee ilman sen kummempia pohdintoja läpi. Jonkinlainen lähtökohta sekin. Koska kyseessä ei ole mikään dekkari jätetään juonen kutomiset vähemmälle ja sanotaan suoraan, että tarkoitan tässä terveydenhuoltoa. Se on konteksti, jossa tutkimus tapahtuu. Toisaalta hyvin merkittävä osa-alue, sillä pidän workflow-järjestelmän toteuttamismahdollisuuksia voimakkaasti sidonnaisina organisaation luonteeseen. Ja kaikki sairaalaympäristössä enemmän pyörineet tietävät, että kyseessä on melko omanlaisensa toimintaympäristö nimenomaan hierarkioiden ja vallankäytön suhteen. Tulen varmaan käyttämään sairaalaa ja terveydenhuoltoa synonyymeinä, sillä tutkimusympäristö on yliopistollinen sairaala. Ja looginen johtopäätöshän on, että terveydenhuolto käsittää myös mm. terveyskeskukset, joissa toteutuvat perusterveydenhuollon prosessit ovat hyvin erilaiset verrattuna yliopistollisen sairaalan erikoissairaanhoidon prosesseihin, jolloin (sitten joskus ilmenevien) tulosten yleistäminen kattamaan terveydenhuollon on enemmän kuin kyseenalaista. Hmm... jotenkin alkaa tuntua, että työotsikko tulee pian kokemaan ensimmäisen muutoksensa.

Miten sitten workflow-teknologia. Teknologia on terminä abstrakti ja niin on myös workflow-teknologia. Teknologian voisi saada määriteltyä viimeistään lunttaamalla sivistyssanakirjasta, mutta workflow-teknologia onkin jo kovempi pala purtavaksi. Tai ainakaan sitä ei löydä sivistyssanakirjasta. Workflow-järjestelmällä tarkoitetaan yleisesti tietojärjestelmää, jonka toiminta perustuu organisaation toimintaa mallintavaan prosessiin. Näin ollen workflow-teknologian voisi olettaa tarkoittavan tapaa toteuttaa prosessin mallintamiseen ja suorittamiseen liittyvät osat tietojärjestelmä. Tarkoitan tällä sitä, että tietojärjestelmässä (tai ohjelmistossa) on useita erilaisia osioita ja näkökantoja kuten käyttöliittymä, tietokannat ja skaalautuvuus ja toteutettaessa workflow-järjestelmää on yksi muista tietojärjestelmistä poikkeava katsantokanta eli se kuinka toteutetaan prosessien mallintamiseen ja suorittamiseen liittyvät toiminnot. Näin ollen workflow-teknologian soveltuvuus terveydenhuollossa tarkoittaisi, kuinka prosessien mallintamiseen ja suorittamiseen liittyvät toiminnot soveltuvat toteutettavaksi terveydenhuollossa.

Toinen tapa ajatella workflow-teknologiaa on nähdä se lähestymistapana konkreettisten toimintojen sijaan. Toisin sanoen, ohjelmiston kantava ajatus on, että mallinnettu prosessi ohjaa työn kulkua tai vähintään opastaa sen suorittamisessa. Tällöin kyse ei ole niinkään yksittäisistä ominaisuuksista joita tarkastella, sillä kaikki ominaisuudet toteuttavat enemmän tai vähemmän samaa päämäärää (teoriassa siis, käytäntöhän on aina jotain muuta). Tässä näkökulmassa on vain se haittapuoli, että se on askel abstraktimpaan suuntaan. Kuinka voidaan ohjelmistosta tai tietojärjestelmämillään tavoin erottaa, mitkä osat ovat workflow-teknologian mukanaan tuomia ja mitkä vain esim. hyvää/huonoa käytettävyyttä. Sama problematiikka liittyy koko tutkimukseen, tarkastelee asiaa miten päin tahansa. Miten voidaan tarkastella workflow-teknologiaa, kun tutkimuksen kohde on itse asiassa tietojärjestelmä?

Viimeiseksi sanaksi jäi soveltuvuus. Se on kai sitä, miten joku asia täyttää jonkin tarpeen. Nythän otsikossa on mainittu, että mikä on tuo tarpeen täyttävä asia (so. workflow-teknologia), mutta tarvetta ei ole mainittu millään tavoin. Onko jonkin mahdollista olla soveltuva johonkin, jos ei tiedetä mihin? Tuskin. Workflow-teknologian käyttöönottoon voidaan liittää implisiittisiä olettamuksia, joita on lähdetty hakemaan, kuten kustannusten pienentäminen, prosessin tehostaminen tai laadun parantaminen. Omalla kohdallani tavoitteet tulevat hyvin pitkälti tutkittavan tapauksen tavoitteiden mukaisesti eli mm. parhaiden hoitokäytäntöjen toteutuminen. Yksi kirjallisuudesta tarkistettava asia on se, kuinka hyvin ne tavoitteet vastaavat niitä tavoitteita, joita yleisesti vastaaville projekteille on asetettu. Hiukan epäilyttää, voinko sanoa workflow-teknologian soveltumisesta yleisesti mitään. Ehkä pitää lisätä jossain vaiheessa alaotsikko, joka kertoo tarkentavat määreet.

Toisaalta soveltuvuus voidaan nähdä monella tavalla. Se on mahdollista nähdä esim. tietojärjestelmän teknisenä käytettävyytenä aiottuihin käyttötarkoituksiin tai tietojärjestelmän kehittymisprosessina, jossa se muovautuu organisaation tarpeita vastaavaksi. Se, minkä valitsen soveltuvuudeksi ohjaa hyvin pitkälle sitä, mitä tulen tutkimaan ja miten.

Onnittelut sille, joka jaksoi tänne asti lukea. Oli nimittäin varmasti hankalin kirjoitettava tähän astisista blogimerkinnöistä! Tässä vaiheessa kaikki ajatukset ovat vielä melkoista sillisalaattia. Mutta, jos edes mietittävä ongelma on oikein, niin sitten olen oikealla polulla.

Päivitys Bloggerin uuteen versioon - ei sittenkään

Otin käyttöön Bloggerin uuden version, joka tosin on beta-vaiheessa vielä. Sen myötä tapahtui tai tuli tehtyä joitain muutoksia, mm:
- Sain kategoriat kirjoituksille. Osa teksteistä tosin vielä odottaa kategorisointia.
- Kommentit hävisivät taas pääsivulta enkä tiedä saanko niitä enää takaisin
- Email post to friend -ominaisuus

Edit: Päädyin kuitenkin palauttamaan vanhan ulkoasun takaisin, kun se oli selkeämpi kuin uusi versio. Ehkä joskus kun on liikaa aikaa, tulee yritettyä uudestaan ja viilattua ulkoasu sopivaksi.

BPM 2006 - osa 2

Enimmäkseen reissu oli kaikkea muuta kuin nähtävyyksien katselua. Päivät kuluivat konferenssipaikan luentosaleissa esityksiä kuunnellen. Vaikka kyseessä ei ollut mikään iso konferenssi (150 osallistujaa) oli esitysten taso hyvin vaihtelevaa. Huonoimmat esitykset tunnisti siitä, että kellään ei ollut mitään kysyttävää esityksen jälkeen, kun kukaan ei pysynyt mukana esityksen logiikassa (jos sellaista edes oli). Olen aina pitänyt intialaisten englantia vaikeimpana tulkita, mutta ärrävikainen kiinalainen, joka puhuu englantia australian aksentilla, on vielä paljon pahempi.

Esitykset sinällään kertovat vain sen, mikä on papereista luettavissa jälkikäteen. Sen sijaan oleellista konferenssissa on mahdollisuus jutella muiden ihmisten kanssa epävirallisesti. Ja itse asiassa se oli kaikkein hienoin puoli koko reissussa; tavata kaikki ne ihmiset ja vaihtaa ajatuksia heidän kanssaan. Konkreettisella tasolla käteen jäi toistakymmentä mailiosoitetta ihmisiltä, joiden kanssa on yhteisiä intressejä. Alkuun tuli oltua turhankin nöyrillä mielin ja oletettua, että muut tietävät varmasti enemmän kun ovat "oikeita" alan opiskelijoita, mutta se ennakkoluulo kyllä kariutui keskustelujen myötä. Oma käytännön kokemus asioista, joita toiset tutkivat teoreettisesta näkökulmasta, takasi loistavan lähtökohdan keskustelulle, sillä molemmat osapuolet olivat kiinnostuneita tietämään toisen ajatuksista. Ja keskustelujen myötä oman teoreettisen tietämyksen taso tuli mitattua ja todettua ihan riittäväksi. Taisin olla poikkeus sikäli joukossa, että minulla ei ollut paperia esitettävänä. Useampi ihminen sitä nimittäin kyseli parikin kertaa.

On hyvin erilaista jutella opiskelijan kanssa, joka pitää ensimmäisen esityksensä koskaan, kuin jutella alan "vanhan parran" kanssa (jota myös tuli muutaman kerran kokeiltua). Opiskelija on hyvin innostunut vaihtamaan ajatuksia, kun joku on vain kiinnostunut hänen tutkimuksestaan. Vanhojen partojen kohdalla taas huomasin, että he kyllä vastasivat ja keskustelivat kiltisti, mutta heitä ei saa kiinnostumaan mistään, ellei itsellä ole taustalla jotain konkreettista tehtyä tutkimusta.

Olin ainoa Suomesta tullut osallistuja konferenssissa. Sen sijaan en ollut ainoa suomalainen, vaan tapasin erään esityksen pitäjän, joka oli suomalainen, mutta oli töissä/opiskelemassa Sveitsissä. Hyvin asioista puhuminen suomeksikin sujui.

BPM-konferenssi on keskittynyt workflow management -järjestelmien ympärille ja itse asiassa alan tiedeyhteisö vaikuttaisi olevan melko selvärajainen. Yksi keskeisistä opeista omalla kohdallani oli, että tajusin eri tutkimusryhmien roolin tiedeyhteisössä. En ollut aiemmin ymmärtänyt, kuinka paljon tutkimusryhmillä on merkitystä etenkin WfMS-tutkimuksessa. Kullakin tutkimusryhmällä on omat erikoisalueensa ja sitä kautta alan yleistä kehitystä on helpompi hahmottaa. Tutkimusryhmät ovat myös hyvin voimakkaasti henkilöityneet tutkimusryhmän vetäjään ja vetäjän vaikutukset oli nähtävissä selvästi eri esityksissä (tai viimeistään esitysten lähdeluetteloissa).

Omalta kohdaltani koen onnistumisena sen, että sain solmittua kontakteja useamman tutkimusryhmän suuntaan. Toivon, että pysyn tätä kautta paremmin jatkossa selvillä siitä, missä alan yleinen kehitys menee kullakin osa-alueella. Sähköpostiosoitteita on nyt tallessa Alankomaihin, Saksaan, Yhdysvaltoihin ja Australiaan, ja toivon, että ne myös jatkossa johtavat tiiviiseen ajatusten vaihtoon.

Olisi kuitenkin väärin ajatella, että ihmisten kanssa tulisi juteltua pelkästään omien höytynäkökohtien takia. Joukkoon mahtui myös oikeasti hyviä tyyppejä, joiden kanssa jutteli ihan juttelemisen ilosta. Ja juuri ihmiset tekivät reissusta niin onnistuneen.

Hienoja ihmisiä, komeita rakennuksia ja hyvää ruokaa. Auf wiedersehen, Wien!

BPM 2006 - osa 1

Wau. Olipahan mahtava kokemus. Hieno reissu, hienot puitteet ja hienoja ihmisiä. Siinä se typistettynä.

Ennakko-odotuksia Wienistä kaupunkinka ei ollut kuin, että se on iso ja siellä on vanhoja rakennuksia. Vähemmän yllättäen nämä olettamukset myös pitivät paikkansa. Yleensä tulee suhtauduttua nuivasti suurkaupunkeihin, mutta Wienistä tykkäsin jostain syystä. Yksi suurimmista tekijöistä oli varmasti turvallisuus, jota paikalliset vakuuttelivat, kun heidän kanssaan kaupungista juttelin. Ja turvalliselta kaupungilla liikkuminen tuntui riippumatta siitä, mihin aikaan ja millä kadulla tuli oltua. Liikennekulttuuristakaan ei jäänyt pahaa sanaa sanottavaksi, vaikka mennessä taksikuskikseni sattuikin vanhalla mersulla ajava kaahari, joka paineli 130:tä 80:n rajoitusalueella. Jalankulkijana ei tarvinnut kuin seistä tien reunassa niin aina pysähtyivät autot riippumatta siitä, kuinka pitkä jono perässä oli. Pyöräilijöitä myös jonkin verran liikkui liikenteen seassa ja heille oli keskustan alueella myös paljon erikseen omistettuja liikenneväyliä.

Vanhoja rakennuksia tuli nähtyä enimmäkseen ulkopuolelta, mutta myös sisältä päin. Konferenssin ohjelmaan kuulunut opastettu kierros Hofburgissa antoi kulttuuriannoksen mielelle ja sen jälkeen ollut juhlaillallinen kaupungintalolla täyteläisen kulttuuriannoksen vatsalle. Hienot olivat kyllä puitteet ja kaupunginjohtaja itse oli paikan päällä toivottamassa tervetulleeksi. Kamerakännykällä ei kovin kummoisia kuvia saanut napsittua, mutta järjestävän organisaation puolesta oli valokuvaaja kolmena päivänä napsimassa kuvia niin tervetulaistilaisuudesta, konferenssipaikalta kuin juhlaillallisiltakin. Fiksu teko laittaa ne kuvat nettiin ja vielä sillä tarkkuudella, että saa sieltä itselle teetettyä ihan oikeina valokuvina ne.

Lämpöä pohjoisen pojalle oli enemmän kuin tarpeeksi. Maanantaina taidettiin pysyä vielä alle 25 asteen, mutta torstaina taksin kyydissä katsoin, että 30 astetta näytti jo mittari. Tuli koettua samalla paikalliset liikenneruuhkat, kun matelimme kävelyvauhtia pois kaupungista. Kuskin selityksistä ymmärsin, että moottoritiellä oli jotain häikkää, jonka vuoksi emme sitä kautta ajaneet. Koko taksimatka sinällään oli huvittava, että kuski ei puhunut sanaakaan englantia ja oma saksan sanavarastoni on muutaman kymmenen sanan kokoinen. Kielimuurista huolimatta kuski pälätti minulle saksaa itävaltalaisittain ja minä hänelle englantia suomalaisittain :D

Omaamatta juurikaan vertailupohjaa, voin omien kokemuksieni pohjalta vilpittömästi suositella Wieniä matkailukohteena.

Ihan oikea konferenssi

Normaalisti arkisin nousee kello 6:10 päivän ensimmäinen lento Kuopiosta Helsinkiin. Niin pitäisi tapahtua myös ensi maanantaina ja minun pitäisi olla tuossa koneessa mukana. Matkan määränpää on BPM 2006 -konferenssi, joka pidetään tänä vuonna Wienissä.

Rutinoituneille tieteentekijöille konferensseissa käyminen on kovin arkipäiväinen juttu, tai ainakin näin olen kuvitellut asian olevan. Minulle sen sijaan kyseessä on ensimmäinen konferenssi, johon olen koskaan osallistunut ja vähään aikaan ei olekaan yhtä paljon perhosia pörrännyt vatsassa. Oman jännityksensä aiheuttaa jo matkanteko, kun olen vain muutaman kerran ulkomailla liikkunut ja silloinkin ryhmän mukana mistään huolehtimatta.

Odotukset ovat melko korkealla, sillä pääsen näkemään akateemisesta kulttuurista puolen, johon en aiemmin ole päässyt tutustumaan lainkaan. Ja ensimmäistä kertaa on tilaisuus jutella ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneet samasta aihealueesta kuin, mitä itsellä on tarkoitus tutkia. Avoimella ja oppivaisella mielellä täytyy lähteä matkaan, kun ei tiedä mitä odottaa.

Vinkkejä valmistautumiseen olen kysellyt niin työkavereilta kuin ohjaajiltakin, mutta loppujen lopuksi konferenssissa käyminen ei taida kuitenkaan olla mitään niin maata mullistavaa, että se vaatisi jotain, mistä ei maalaisjärjellä selviä. Torstai-iltana, kun illan viimeinen lento Helsingistä Kuopioon laskeutuu, on kyydissä toivottavasti yksi henkilö, joka on oppinut paljon uutta ja puhunut paljon englantia viimeisen neljän päivän aikana.