Tämän blogin loppu

Uusi alku. Uusi blogi.

Kadonneen totuuden metsästäjä

Tämä blogi päättyy tähän.

Ripittäytyminen

Rohkaistuin tänään soittamaan toiselle ohjaajalleni ja ripittäydyin eli tunnustin etten ole juuri mitään tehnyt (oikeastaan voisi tuon juuri-sanankin tuosta lauseesta tiputtaa, kuulostaa vain tuossa muodossaan edes hiukan lohdullisemmalta). Suhtautuminen onneksi oli hyvin ymmärtäväinen, kun kerroin työtilanteen muutoksesta ja sen vaikutuksista väikkärityöhön. Sovimme palaavamme asiaan, kun mulla on vähän paremmin tiedossa, mitä oikein nyt meinaan tehdä.

Silläkin uhalla, että kyseinen henkilö saattaa silloin tällöin käväistä tätä blogia lukemassa, täytyy todeta, että tyytyväinen täytyy olla mutkattomista väleistä ohjaajaan. Tänään ajatus soittamisesta nousi mieleen ex tempore, kun käveleskelin kadulla. Ei pitkiä etukäteisvalmisteluja käytettävistä sanamuodoista tai muutakaan hermoiltavaa, vaan puhelin käteen ja soittamaan. Keskustelussa asiat sanotaan asioina ja politiikka saa jäädä muiden harteille. Toisen ohjaajan kanssa asiat eivät ole olleet ihan yhtä helppoja hoitaa, vaikka ei voikaan sanoa että suoranaisia ongelmia olisi. Ihmisluonnossa vain on joku piirre, että sitä mieluummin on tekemisissä niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa tulee helpommin juttuun.

Arvaan kyllä vastausten määrän, mutta kysympähän kuitenkin, että millaisia ohjaajasuhteita teillä muilla on (tai on ollut)?

Opintojen tuskainen etenemättömyys

Hurrrjasta yleisön painostuksesta johtuen pitää ottaa näppäimistö vähemmän kauniisiin käsiin ja rustata muutama rivi tekstiä. Blogin kirjoittaminen näyttää kohdallani olevan suorassa yhteydessä opintojen etenemiseen. Eli kun neljään kuukauteen ei ole tekstiä tänne tullut, tarkoittaa se... niin, just sitä.

Elämä on monimutkaista ja niin näyttävät olevan jatko-opinnot sekä syyt opintojen etenemättömyyteen. Ennen joulua tuli kai jonkinlainen raja vastaan, että tuli hiukan liikaa tehtyä hommia. Liian vähän aikaa perheelle ja liian vähän aikaa rentoutua. Pakostahan se takaisin jossain vaiheessa ottaa, mutta siitä en ole itseäni juuri syyllistänyt. Tietoisesti annoin joulukuun mennä rauhallisemmin, mutta pääseminen hommiin takaisin kiinni on ollut yllättävän hankalaa.

Suurimmat pulmat liittyvät tällä hetkellä työtehtäviin, siinä mielessä, että ne eivät ole enää samat kuin olivat vielä puoli vuotta tai vuosi sitten, kun aihetta suunnittelin. Jossain vaiheessa olen varmaan tullut kirjoittaneeksi, että mielenkiinnon ylläpitämiseksi ja rajallisten resurssien hyödyntämiseksi tarkoituksenani on ollut sitoa aihealue voimakkaasti työtehtäviin. En vain siinä vaiheessa arvannut, että työn aihealue ja sisältö tulevat muuttumaan niin radikaalisti, kuin ne nyt ovat tehneet.

Gradun kohdalla aikoinaan päädyin juuri päinvastaiseen ratkaisuun ja tein opinnäytteeni täysin irrallisena työstä (vaikka koko opiskeluaikani olin töissä ollut). Se gradu olisi ehkä helpompi ollut tehdä jostain työhön liittyvästä aiheesta, joten sikäli väitöskirjan kohdalla suunnitelmani vielä näin jälkikäteenkin käyvät järkeen. Väitöskirja vain on projektina huomattavasti gradua pitkäkestoisempi, joka on yksi hankaluus aiheen valintaa ajatellen.

Lisäksi on tullut johtoportaan kanssa jonkin verran väännettyä kättä työehdoista ja se on omiaan saamaan aikaan tunteen, että haluaa vähentää sitoutumista yritykseen. Juuri sitoutumiseen työnantajaa kohtaan väikkärin tekeminen aikomastani aiheesta johtaisi.

Niin ja tietenkin on vielä muistettava armaan opinahjoni onneton tilanne, joka ei ainakaan motivaatiota kasvata (DigiToday ja Kaleva).

Mitä sitten aion tehdä opintojen suhteen? En kyllä yhtään vielä tiedä. Viime päivinä mielessä on pyörinyt ajatus palaamisesta gradun aikaiseen aihealueeseen (so. ohjelmistoliiketoiminta) ja jättää workflow management systemsit rauhaan. Sitä puoltaisi yksi etu eli uskon, että toinen ohjaajani voisi olla siitä kiinnostuneempi kuin kumpikaan ohjaajistani on nykyisestä aiheestani, joka on kuitenkin melko marginaalinen ja harvojen tuntema. Villein ajatus, mikä on tullut mieleen, on se, että pyrkisin jatko-opiskelijaksi kauppatieteiden puolelle (joka kai teoriassa voisi olla mahdollista), mutta se taitaa olla liian utopistinen visio toteutettavaksi.

Opintoja tässä kuitenkin haluaisi tehdä ja järkevintä nyt varmaan olisi suorittaa pakollisia kursseja. Saisi ainakin jollain tasolla asioita eteenpäin.

Todettakoon näin lopuksi ja aiheen vierestä, että päivittäisiä kävijöitä näyttää blogilla olleen suurin piirtein saman verran kuin syksyllä, jolloin sentään tuli merkintöjä tehtyä. Mitähän siitäkin pitäisi päätellä? :)

Väitöskirjan tekeminen on olotila

Aina välillä mielen valtaa harhainen tila, kun iskee päälle olotila nimeltään "Hei, ehkä mä itse asiassa tiedän jo aika paljonkin monesta asiasta". Tänään tuo tunne pitkästä aikaa iski päälle. Ehkä suurin yksittäinen laukaiseva tekijä oli jatko-opiskelijoiden seminaari-istunto, johon kävin osallistumassa. Sain huomata, että tieteellinen ajattelutapa on kehittynyt (tai ainakin muuttunut) ja muiden töistä on helpompi löytää virheitä useammalta kantilta kuin aiemmin. Vielä kun parannusta tapahtuisi oman työn suhteen. En tiedä, kuinka vilkasta kyseisessä seminaarissa yleensä kun olin mukana ensimmäistä kertaa, mutta tällä kertaa paikalla olivat vain vetäjä, esiintyjä ja minä!

Toinen syy on kasvava tietoisuus tieteenalan kentästä, johon oma työ pitäisi kiinnittää. Kun löytää tutkimuksia, jotka ovat lähellä omaa tutkimusta, saa varmuutta, että on tutkimassa oikeita asioita. Ja kun huomaa, että ihan samanlaista lähestymistapaa ei kukaan ole vielä valinnut, niin tietää, että voi ehkä olla jotain annettavaa sitten kahden vuoden päästä, kun ensimmäiset tulokset voisivat valmistua.

Koko väitöskirjan tekeminen tuntuu usein olevan enemmänkin olotila kuin työtä. Siihen tulee uppouduttua joskus niin totaalisesti että ajankulu unohtuu ja talo voisi palaa ympäriltä siitä aiheutuvan suurimman haitan ollessa liekkien heijastuminen läppärin näytöstä häiriten kirjoittamista. Ajatukset pyörivät mielessä muodostaen yhä uudenlaisia assosiaatioita (joista tosin yli 99% voidaan saman tien hylätä). Näin kirjoitettuna kuulostaa hölmöläisten touhulta, mutta jostain syystä se vain silloin tällöin osaa olla erittäin nautinnollista. Hyvän artikkelin antamat uudet ajatukset luovat jonkinlaisia onnistumisen elämyksiä ja itse tekstiä tuottaessa haluaa aina päästä sanomaan seuraavan asian ja toivoo, ettei ajatus karkaa ennen kuin on saanut edellisen lauseen loppuun.

Onko teorialla merkitystä?

Sain ykkösohjaajalta paljon kaivattuja kommentteja tutkimussuunnitelmaani. Surullisen punaiseltahan tuo näytti, kun oli tiheällä kammalla käyty läpi ja kielioppivirheistä alkaen oli merkintöjä tehty. Mutta hyvä se vain on, että joku on viitsinyt paneutua, se kun ei taida mikään itsestäänselvyys olla.

Suurin puute suunnitelmassa on tällä hetkellä teorian puute. Ja sitä asiaa on tullut nyt monta päivää pähkäiltyä. Jos rehellisiksi ruvetaan, voin myöntää, että ei mulla ole kunnollista käsitystä siitä, millainen teorian rooli tulisi tutkimuksessa olla. Viitekehyksestä puhutaan usein, mutta itse olen mieltänyt sen tavaksi, jolla kiinnitetään oma työ muiden töihin (onhan kyseessä viitekehys). Teoria taas... niin... onkos se nyt osa viitekehystä vai ei? Teorialla tarkoitan tässä yhteydessä nyt yhtä yksittäistä teoriaa kuten actor-network-teoria tai strukturaatioteoria. Oma veikkaukseni on, että joudun tuota viitekehyksen määritelmää muuttamaan omassa mielessäni. Mikähän taas on ollut se luento, jonka olen nukkunut, jossa näitä perusteita on opetettu?

Lähdin hakemaan vastausta selailemalla erilaisia teorioita ISWorldin tietojärjestelmätieteen yleisimpiä teorioita listaavalta sivulta, joka oli sattunut silmiin sivustolta jo aiemmin. Sen lisäksi kävin läpi jo aiemmin lukemiani artikkeleita ja tarkastellen teorioiden roolia niissä. On olemassa tutkimuksia, joissa teoria on keskeisesti esillä jo otsikosta alkaen (esim. Plans as situated action: An Activity theory approach to workflow systems) ja sitten taas on niitä, joissa ei ole teoriasta häivääkään. Selatessa muodostui kuva, että teorian sisältävät tekstit vaikuttivat "tieteellisemmiltä" kuin ne, joista teoria puuttui. Tekeekö teorian olemassaolo artikkelista paremmin? En tiedä, mutta ainakin artikkelin tapaan lähestyä asioita se vaikuttaa. Valittu teoria ohjaa tarkastelua antamalla käytettävän näkökulman ja sanaston.

Tein pieniä ajatuksellisia harjoituksia ja kävin läpi ISWorldin listaamia teorioita ja mietin, mitä niiden soveltaminen omaan työhöni voisi nostaa esiin. Se oli itse asiassa yllättävän mielenkiintoista ja antoisaa. Tosin ajatusleikeistä on vielä pitkä matka oikeasta aineistosta vedettyihin johtopäätöksiin, kun se aineistokin vielä puuttuu. Mutta ehkä nyt hiukan paremmin ymmärrän teorian merkityksen tutkimuksen teolle, tai ainakin valehtelen itselleni sujuvasti. Pitää vielä jutella ohjaajien kanssa ja kysellä "oikeita" vastauksia näihin mieltä askarruttaneisiin mietteisiin. Itsensä julkisen nolaamisen välttämiseksi olisi ehkä parempi hoitaa ohjaajien kanssa jutustelut ensin ja blogata sen jälkeen, mutta siinä vaiheessa tulisi enemmänkin toistettua toisten sanomisia kuin käytyä läpi omia pieniä ajatuskyhäelmiä.

Journalit on oikeita lehtiä

Artikkeleita, artikkeleita, artikkeleita. Niitä tulee luettua säännöllisesti ja artikkelitietokannoissa tulee surffattua harva se päivä. Artikkelikopioita pyörii yöpöydällä, olohuoneen pöydällä, työpaikan pöydällä, keittiön laatikossa, makuuhuoneen lipastossa ja tietokonesalkussa. Mutta sitten kun käsiin sattuu oikea journal, niin olo on hiukka hölmistynyt: Tältäkö ne oikeasti näyttää?

Sain töissä tietää jokunen päivä sitten, että sinne on ihan tilattu eräs journal (ollut kai jo pidemmän aikaa). Viimeisimmän numeron sain käsiini ja hetken aikaa aivot raksuttivat ennen kuin suostuivat uskomaan, että tämä nyt on samanlainen tapaus kuin mihin netissä säännöllisesti törmää. Maisteriaikoina tuli muutaman kerran kirjastossa journaleita selailtua ihan uteliaisuudesta, mutta siitä on jo aikaa.

Hassua oli sinällään lukea journalia selaamalla se alusta loppuun. Sen panin merkille, että useampi artikkeli sai "mahdollisuuden", ts. tuli vilkuiltua montaa sellaista artikkelia, jotka normaalisti tulee jo nimen perusteella hylättyä. Mitä tästä sitten voi päätellä? Ainakin sen, että otsikon merkitys on ratkaiseva, kun luettavia artikkeleita tulee valittua. Ja tärkeydessä heti seuraavana tulee abstrakti. Montakohan loistavaa ja olennaista artikkelia sitä on tullut huonon otsikoinnin takia ohitettua, joihin ehkä olisi tutustunut paremmin, jos ne olisivat tulleet vastaan paperikopiota plärätessä?

P.S. Tämä merkintä näyttäisi olevan järjestyksessään 50.!

Sekalaisia (tyhjänpäiväisiä) ajatuksia

Aina välillä työn ja opiskelun yhteensovittaminen tuntuu ylivoimaisen vaikealta. Leipätyö kun on ajatustyötä mitä suuremmissa määrin, niin joskus työasioiden pohtimista on kovin hankala saada pysäytettyä klo 16 tai edes illalla, kun olisi tarkoitus opintoja viedä eteenpäin. Parin viikon blogihiljaisuudesta onkin pääteltävissä, että nyt on ollut sellainen jakso, että työ on selvästi mennyt opintojen edelle. Syykin on kyllä tiedossa, sillä viime viikolla olin ensimmäistä kertaa mukana asiakastilaisuudessa puhumassa.

Onneksi jotkin asiat ovat silti edenneet, sillä sain tiedon, että jatko-opinto-oikeusanomukseni on hyväksytty laitosneuvoston kokouksessa. Hidas on ollut prosessi, sillä opintojen suunnittelu alkoi jo vuosi sitten. Ei vain ole ollut eteneminen kiinni opinto-oikeudesta, joten eipä tuo ole liiemmin menoa haitannut.

Selailin äskettäin pitkästä aikaa kävijätilastoja ja yllättävän monenlaisilla hakusanakombinaatioilla tähän blogiin näytetään eksyvän, kuten: "eettinen ongelma", "väitöskirjan teko", "mitä on laadullinen tutkimus alasuutari", "väitöskirjan tekeminen", "miten kirjoitan englannin kielisiä tarinan", "väitöskirja tutkimusasetelma", "erona tutkimukseen on", "ideografinen tutkimus", "käsitekartan tekeminen wordillä", "miten kirjoitan hyvän väitöskirjan". Varmaa kyllä on, että vastausta ei täältä löydy siihen, mitä on laadullinen tutkimus tai miten kirjoittaa hyvä väitöskirja. Yllättävän paljon on kuitenkin googlen kautta sivuille eksyneitä.

Mihin vie blogini tie

Kiitokset Karppaajalle ja Mari Koolle ilmoittautumisesta tämän blogin "stalkkaajaksi". Tämän blogin näkökulmasta parin päivän kävijävirta on ollut hirmuinen! (eli yli 10 kävijää päivässä).

Josta saadaankin sopiva aasinsilta päivän epistolaan eli mitä tälle blogille tulisi tehdä. Aikoinani lähdin tätä kirjoittamaan se ajatus mielessä, että linja olisi asiapitoinen ja hyvin virkamiesmäiseen tyyliin asioita käsittelevä. Ensimmäinen kuvaus sisälsi sanat "kuivaa asiatekstiä". Tuolla tavalla ei ainakaan lukijoita saa houkutelluksi, se on tullut huomattua (en tiedä millaisia kieroutuneita persoonia ne yhdeksän ovat, jotka ovat blogilistaan merkinneet tilaavansa blogia).

Tuo linja tuli kai valittua hyvin pitkälti sen vuoksi, että seuraan palkkatyöhön liittyen jonkin verran blogeja ja ne ovat täysin asialinjalla. Keskeisenä erona noiden blogien kirjoittajien ja minun välillä on kuitenkin se, että he tietävät mistä puhuvat ja minä en. Toisin sanoen, tällä kokemuksella ei vielä tehdä kovin kummoisia yleistyksiä jatko-opiskelusta ja väikkärin teosta.

Olen miettinyt, että pitäisikö minun mieltää tämä blogi asiakeskeisyyden sijaan oman identiteettini jatkeeksi. En kuitenkaan halua "Hei, olen 26-vuotias kahden lapsen isä Kuopiosta. Vaikka olen jatko-opiskelija, olen muuten ihan normaali" -tyyliä vaan kirjoittaa edelleen jatko-opintoihin liittyvistä asioista. Ja nimenomaan minun jatko-opintoihini liittyvistä asioista.

Omille teksteille sokeutuu hyvin helposti, joten pyydänkin nyt teiltä apua. Kertokaa kommenteilla tai spostilla, mikä kirjoituksissa on toiminut ja mikä ei.