Tutkijan ydinosaamisesta

Ydinosaaminen oli yksi vakiosanoista markkinoinnin luennoilla pelattavassa bullshit-bingossa (tässä eräät säännöt pelistä). Nyt väitöskirjaprojektin yhteydessä on tullut otettua useita uusia työkaluja käyttöön ja toimintatapoja on joutunut jatkuvasti miettimään ja kyseenalaistamaan, niin samalla on tullut mieleen, että mikä on tutkijan/väitöskirjan tekijän ydinosaamista. Kuinka paljon tutkijan tulee tietää erilaisista tutkimusprosessissa käytettävistä työkaluista vai onko niin, että vain itse tutkittavalla tiedolla on merkitystä? Ja kumpi on väitöskirjassa tärkeämpää, sisältö vai sovelletut toimintatavat?

Kun on joskus aikoinaan kuullut jonkun tekevän väitöskirjaa jostain aiheesta, on monesti reaktio omassa mielessäni ollut: "Vau, tuo varmaa tietää tosi palio siitä aiheesta". Tutkimuksen tekijät mielletään usein oman alansa huippuasiantuntijoiksi, ja nykyään puhutaan usein, että yhden henkilön osaaminen keskittyy yhä vain kapeampaan nicheen eikä "yleisneroudelle" ole enää sijaa. Väitöskirjan tekijällä on siis selvä rooli tulla oman alansa tuntijaksi. Jo tieteellisen kontribuution aikaansaaminen vaatii, että tuntee hyvin sen perustan, jolle uutta on rakentamassa.

Toisaalta usein näkee mainittavan, että väikkäri on tutkimuksen teon opettelua tai pätevöitymistä tutkijaksi. Eli tärkeää onkin tietää, kuinka tutkimusta tehdään ja kyetä itse siihen. Tutkimuksen vieminen ideasta empirian ja analyysin kautta valmiiksi artikkeliksi on prosessi, jota tutkija omalla toiminnallaan ohjaa. Tutkimuksen teon prosessi on suurimmaksi osaksi irrallinen tutkimuksen sisällöstä eli erilaisista tutkimuksista voidaan tunnistaa samanlaisia elementtejä. Prosessin osa-alueita ovat mm. työn vaiheet, tutkimusmetodi, työkalut ja käytettävä kieli. Tehdessään tutkimusta tutkija joutuu aina ottamaan implisiittisesti tai eksplisiittisesti kantaa prosessin eri osa-alueisiin ja muovaamaan prosessista hänen tapansa tehdä tutkimusta.

Tutkimuksen teon prosessista on löydettävissä alasta riippumattomia tekijöitä, mutta alan yleiset käytännöt ohjaavat toimintaa monessa kohtaa. Kullakin alalla on esim. tietyt yleisesti hyväksytyt tutkimusmenetelmät, joita tulee käyttää. Mutta niinkin yleisen asian kuin käytettävän kirjoitustyökalun kohdalla näyttäisi olevan alakohtaisia eroavaisuuksia (kiitos anonyymille kommentista). Tutkimusprosessin lisäksi väitöskirjan tekeminen on siis myös alan kulttuurin oppimista. Väitöskirjan tekijä joutuu oppimaan mm. mitkä ovat alan tärkeimmät lehdet ja konferenssit. Toisaalta voidaan ajatella, että ei ole olemassa yleispätevää tutkimusprosessia, vaan tutkimuksen teko on aina sidoksissa siihen alaan, johon liittyvää tutkimusta ollaan tekemässä.

Sisältö ja prosessi ovat saman kolikon kaksi puolta ja tutkimusta/väitöskirjaa tehtäessä molemmat ovat aina olemassa. Sisällöllinen puoli on sikäli merkityksellisempi, että sen perusteella väitöskirjan hyvyys/huonous arvioidaan. Mutta prosessin taso vaikuttaa tekijöihin kuten tekijän innostuneisuus ja prosessin seurattavuus ohjaajan kannalta, jolloin hyvä prosessi ohjaa kohti hyvää väitöskirjaa ja huono prosessi kohti päättymätöntä projektia.