Ensimmäinen kuukausi täyttymässä
Sunnuntaina tulee täyteen yksi kuukausi tämän blogi perustamisesta ja tänään rikkoutui 100 sivustokäynnin raja. Sivustokäynnillä tarkoitan yksittäistä käyntiä sivustolla, johon voi liittyä yksi tai useampi sivulatauksia. Käyttämäni kävijämittari ei valitettavasti osaa erotella uniikkien kävijöiden määrää kaikista kävijöistä. Lokeja seuraamalla on kuitenkin tullut selväksi, että blogi on ehtinyt päätynyä muutaman ihmisen seurantalistalle. Sisältömäärän kasvaessa ovat myös visiittien kestot pidentyneet uusien kävijöiden kohdalla, minkä olen pannut ilolla merkille. Tarkoittaahan se sitä, että joku oikeasti on kiinnostunut lukemaan sitä sisältöä mitä olen tuottanut.
Muutama anonyymi kommentti sivuille on jätetty ja pari palautetta on tullut sähköpostitse. Vähästäkin palautteesta on ollut jo konkreettista hyötyä ja siltä osin olen tyytyväinen siihen, mitä bloggaaminen on minulle tarjonnut. Pikku hiljaa tästä kirjoittamisesta alkaa muodostua tapa ja se näkyy mm. kirjoitusnopeudessa, kun ei tarvitse enää joka lausetta olla nysväämässä niin tarkasti. Uskon, että kirjoitusharjoituksista on myös apua varsinaista väitöskirjakirjoitusprojektia silmällä pitäen.
Olen pyrkinyt kirjoittamaan asioista, joilla voisi olla merkitystä muillekin ja välttämään liiallista omaan projektiin keskittymistä, vaikka siitä koko ajatus blogista on liikkeelle lähtenytkin. Blogi onneksi on vapaamuotoinen ja -mielinen kokonaisuus, joten turhilla linjanvedoilla en aio liikaa päätäni vaivata. Olisi kuitenkin kiva saada palautetta joko julkisten kommenttien tai sähköpostin muodossa niistä aiheista tai asioista, joiden vuoksi sinä olet tätä sivustoa vaivautunut lukemaan. Mikä on kiinnostanut ja mikä ei? Onko jostain kirjoituksesta ollut apua?
Edit: korjattu sähköpostiosoite
Edit2: korjattu sähköpostiosoite uudelleen
Edit3: korjattu sähköpostiosoite kolmannen kerran

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home