Projektityötä

Kuusi vuotta ohjelmistosuunnittelijan hommia tehneenä on projektimuotoinen työn tekeminen tullut tutuksi eri muodoissaan. Ajan myötä on oppinut tuntemaan työn vaiheet ja ennakoimaan ongelmakohtia, joten ohjelmistoprojektin suunnittelu tulee nykyään jo pitkälti selkäytimestä.

Yleisesti ottaen projekti on projekti, olipa sisältö mikä hyvänsä. Se alkaa tietystä hetkestä ja päättyy määritellysti. Matkan varrella on tietyt työvaiheet, jotka tuottavat tietyn kokonaisuutta hyödyntävän lopputuloksen. Projektilla on etukäteen määritetty aikataulu, jossa pysymistä seurataan säännöllisesti. Ja tästä kaikesta huolimatta tuntuu vaikealta suunnitella projektia nimeltä väitöskirja.

Väitöskirja on jotain, joka (yleensä) tehdään vain kerran elämässä. Tekijälleen se on siis aina uudenlainen haaste kohdattavaksi ja sen vuoksi sitä voi olla hankala sovittaa aiemmin opittuihin kaavoihin (kuten yllekirjoittaneella juuri on tilanne).

Resurssit. Keskeinen resurssi väitöskirjaprojektissa on aika itsestään selvyys. Se on se hölmö, joka on vapaaehtoisesti valmis käyttämään suuren osan vapaa-ajastaan kuivien tekstien parissa ja saattaa istua koneen ääressä yömyöhään saadessaan loistavan ajatuksen, joka kaikessa monimuotoisuudessaan on pakko saada paperille saman tien, vain jotta sen voi seuraavana aamuna hylätä. Työn tekijän lisäksi resursseja ovat ohjaajat, joiden panos vie projektia eteenpäin.

Vaan kuka onkaan projektipäällikkö väitöskirjaprojektissa. Ohjaajalta saamassani sähköpostissa luki seuraavasti koskien yhteydenpitoa: "[...] on ykkösohjaaja ja päävastuussa. Hän päättää ja minä esitän mielipiteitä". Ja minä kun olen koko ajan luullut, että olen itse vastuussa väitöskirjaprojektistani... Noh, tulkitsin tekstiä niin, että siinä puhutaan vastuista yliopiston puolella. Joka tapauksessa normaaliin (ohjelmisto)projektiin verrattuna tilanne on hiukan poikkeava, sillä väitöskirjaa tehtäessä ei ole olemassa samanlaista projektipäällikköauktoriteettia kuin tavallisessa projektissa. Ainoat auktoriteetit ovat ohjaajat, mutta kuitenkin tekijä itse päättää viime kädessä oman työnsä sisällöstä. Esimerkiksi olen miettinyt viime päivinä, millaisin menetelmin saisin määritettyä mahdollisten aiheiden joukosta työn lopullinen teema. Minulla on ajatus toimintatavasta, mutta ohjaajilla puolestaan on näkemys siitä, onko menetelmä sovelias. Vuorovaikutuksen on pakko olla keskusteleva, jotta on mahdollista päästä hyvään lopputulokseen (tulipa vahingossa näppärä aasinsilta seuraavaan kohtaan).

Kommunikointi. Normaalisti projektiin osallistuvat ihmiset antavat suuren osan kaikesta työpanoksestaan projektille ja ovat saatavilla suuren osan ajasta. Väitöskirjan kirjoittaja on yleensä aina paikalla keskustelemassa asioista, mutta ohjaajille yksi väitöskirjaprojekti on vain ajoittaista ajankäyttöä. Siksi kommunikoinnin suunnittelu on itsessään yksi keskeinen osa-alue väitöskirjaprojektia suunniteltaessa. Ohjaajien rooli ylipäätään on asiantuntijan rooli. Heidän tärkein annettavansa on tieto sovitettuna kulloiseenkin tilanteeseen ja se tulee näkymään myös kommunikointimuodoissa.

Aikataulu. Kun on tottunut siihen, että projektin kesto on enimmillään puoli vuotta, tuntuu neljän vuoden päähän asetettu tavoite kaikkea muuta kuin konkreettiselta. Lopullisen päivämäärän lisäksi täytyy tietenkin olla välitavoitteet, jotta aikataulun pitämistä on mahdollista seurata. Jos aiemmasta voi jotain ottaa opiksi, on se iteratiivisen suunnittelu. Toiveissa ainakin on, että tehtäessä väitöskirjaa osajulkaisuista, pystyy suunnittelemaan myöhemmät osajulkaisut paremmin ensimmäisistä saadun oppiman perusteella.

Voi olla, että tälle kirjoitukselle tulee sitten neljän vuoden päästä naurettua makeasti. On nimittäin sen verran paljon luuloja ja uskomuksia vielä mukana. Mutta "oppia ikä kaikki" ja "työ tekijäänsä neuvoo", joten luottavaisena huomista kohti.