Laadullisen tutkimuksen jäljillä
Kakkosohjaajan neuvoa noudattaen marssin viime viikolla kirjastoon ja mukaan tarttuivat Pertti Alasuutarin Laadullinen tutkimus, David Silvermanin Doing Qualitative Research sekä Milesin & Hubermanin Qualitative data analysis. Päädyin aloittamaan (ja lopetinkin jo) Alasuutarista jo senkin takia, että aihealueeseen on helpompi perehtyä suomen kielisen tekstin kautta.
Todennäköisesti tunnustan tietämättömyyteni tässä julkisesti, mutta totean siitä huolimatta, että olipa silmiä avaava lukukokemus. Lähtötietoni laadullisesta tutkimuksesta olivat kahdella sanalla sanoen lähes olemattomat, joten uutta ammennettavaa tietoa oli tarjolla runsain mitoin. Eniten tässä tilanteessa ihmetyttää se, että miten olen voinut valmistua yliopistosta ja sitten yksi kirja voi auttaa maailmankuvan jäsentämisessä näin paljon. Noh, hyvä että tuli luettua :)
Ongelma tässä vaiheessa on vielä se, että Alasuutarin kirjan, kuten kaikkien muidenkin kirjojen, tarjoama näkemys on vain yksi mahdollinen näkemys laadullisesta tutkimuksesta muiden joukossa. Alasuutari kirjoittaa omasta tutkimusalastaan (joka on kai sosiologia tai jotain sinne päin) käsin asioita tarkastellen ja se näkyy ennen kaikkea esimerkeissä. Sinällään laadullisessa tutkimuksessa on paljon tieteenalasta riippumattomia elementtejä, mutta väistämättä lukemisen aikana tuli olo, että olisi tarpeen lukea vastaava teos oman tieteenalan osaajan kirjoittamana. En vain tiedä onko sellaisia tarjolla.
Yksi itseäni mietityttämään jäänyt alaluku opuksessa oli "Laadullisen tutkimuksen ideografiset ja nomoteettiset piirteet". Ideografinen tutkimus on käsittääkseni yhden tapahtuman tms. ympärillä pyörivä tutkimus (esim. talvisota), kun taas nomoteettinen tutkimus koostuu useista eri tapauksista (esim. puoli yhdeksän uutiset vuoden ajalta) tai informanteista kuten Alasuutari ihmisiä kutsui, joiden kautta päästään yleistämään laadullisen tutkimuksen tuloksia. Kautta linjan oli kirjassa vallalla jälkimmäinen ajattelutapa ja se jäi hiukan häiritsemään. Oma tutkimukseni tullee keskittymään yhden tietojärjestelmäkäyttöönottotapauksen (ei tuommoista sanaa oikeasti ole) ympärille eikä näillä näkymin ole edes mahdollisuutta laajentaa tutkimusta kattamaan useampaa tapausta. Kun tarjolla ei ole montaa homogeenistä lähdettä, niin ilmeisesti oikeaoppinen ratkaisu on käyttää heterogeenistä aineistoa (eli haastatteluita, ongelmailmoituksia, palaverimuistioita yms.). Hiukan vain häiritsee, kun oppikirjassa ei moista tapaa lainkaan tuoda esiin. Ehkä Silvermanin tai Yinin teos tuo siihen asiaan lisävalaistusta.
Vielä kirjaan palatakseni täytyy todeta, että Alasuutarin tapa käsitellä asioita toimi ainakin minun kohdallani. Humanistisista tieteistä mitään tietämätön ainakin uskoi vakaasti saaneensa hyvän kuvan, mitä laadullinen tutkimus on sosiologiassa. Harmi vain, että juonirakenneanalyysit, keskusteluntutkimus tai muut vastaavat menetelmät auttavat tulkitsemaan paremmin suomen kieltä kuin konekieltä.
Todennäköisesti tunnustan tietämättömyyteni tässä julkisesti, mutta totean siitä huolimatta, että olipa silmiä avaava lukukokemus. Lähtötietoni laadullisesta tutkimuksesta olivat kahdella sanalla sanoen lähes olemattomat, joten uutta ammennettavaa tietoa oli tarjolla runsain mitoin. Eniten tässä tilanteessa ihmetyttää se, että miten olen voinut valmistua yliopistosta ja sitten yksi kirja voi auttaa maailmankuvan jäsentämisessä näin paljon. Noh, hyvä että tuli luettua :)
Ongelma tässä vaiheessa on vielä se, että Alasuutarin kirjan, kuten kaikkien muidenkin kirjojen, tarjoama näkemys on vain yksi mahdollinen näkemys laadullisesta tutkimuksesta muiden joukossa. Alasuutari kirjoittaa omasta tutkimusalastaan (joka on kai sosiologia tai jotain sinne päin) käsin asioita tarkastellen ja se näkyy ennen kaikkea esimerkeissä. Sinällään laadullisessa tutkimuksessa on paljon tieteenalasta riippumattomia elementtejä, mutta väistämättä lukemisen aikana tuli olo, että olisi tarpeen lukea vastaava teos oman tieteenalan osaajan kirjoittamana. En vain tiedä onko sellaisia tarjolla.
Yksi itseäni mietityttämään jäänyt alaluku opuksessa oli "Laadullisen tutkimuksen ideografiset ja nomoteettiset piirteet". Ideografinen tutkimus on käsittääkseni yhden tapahtuman tms. ympärillä pyörivä tutkimus (esim. talvisota), kun taas nomoteettinen tutkimus koostuu useista eri tapauksista (esim. puoli yhdeksän uutiset vuoden ajalta) tai informanteista kuten Alasuutari ihmisiä kutsui, joiden kautta päästään yleistämään laadullisen tutkimuksen tuloksia. Kautta linjan oli kirjassa vallalla jälkimmäinen ajattelutapa ja se jäi hiukan häiritsemään. Oma tutkimukseni tullee keskittymään yhden tietojärjestelmäkäyttöönottotapauksen (ei tuommoista sanaa oikeasti ole) ympärille eikä näillä näkymin ole edes mahdollisuutta laajentaa tutkimusta kattamaan useampaa tapausta. Kun tarjolla ei ole montaa homogeenistä lähdettä, niin ilmeisesti oikeaoppinen ratkaisu on käyttää heterogeenistä aineistoa (eli haastatteluita, ongelmailmoituksia, palaverimuistioita yms.). Hiukan vain häiritsee, kun oppikirjassa ei moista tapaa lainkaan tuoda esiin. Ehkä Silvermanin tai Yinin teos tuo siihen asiaan lisävalaistusta.
Vielä kirjaan palatakseni täytyy todeta, että Alasuutarin tapa käsitellä asioita toimi ainakin minun kohdallani. Humanistisista tieteistä mitään tietämätön ainakin uskoi vakaasti saaneensa hyvän kuvan, mitä laadullinen tutkimus on sosiologiassa. Harmi vain, että juonirakenneanalyysit, keskusteluntutkimus tai muut vastaavat menetelmät auttavat tulkitsemaan paremmin suomen kieltä kuin konekieltä.
Tunnisteet: Oma tutkimus, Tutkimusmenetelmät
posted by Ph | 21:43
2 Comments:
Minkäs alan ihminen itse siis olet? Löysin blogisi ihan vastikään ja ajattelin ruveta seurailemaan. Ittelläni vähän samat kuviot menossa. :)
Kappas, eipä tuota ole tosiaan tainnut tulla missään vaiheessa mainittua. Tietojenkäsittelytiede on oppialani ja opinahjona Oulun yliopisto, vaikka Kuopiossa nykyisin asustelenkin. Lukuiloa ja menestystä omaan projektiisi.
Lähetä kommentti
<< Home