Väitöskirjan tekeminen on olotila

Aina välillä mielen valtaa harhainen tila, kun iskee päälle olotila nimeltään "Hei, ehkä mä itse asiassa tiedän jo aika paljonkin monesta asiasta". Tänään tuo tunne pitkästä aikaa iski päälle. Ehkä suurin yksittäinen laukaiseva tekijä oli jatko-opiskelijoiden seminaari-istunto, johon kävin osallistumassa. Sain huomata, että tieteellinen ajattelutapa on kehittynyt (tai ainakin muuttunut) ja muiden töistä on helpompi löytää virheitä useammalta kantilta kuin aiemmin. Vielä kun parannusta tapahtuisi oman työn suhteen. En tiedä, kuinka vilkasta kyseisessä seminaarissa yleensä kun olin mukana ensimmäistä kertaa, mutta tällä kertaa paikalla olivat vain vetäjä, esiintyjä ja minä!

Toinen syy on kasvava tietoisuus tieteenalan kentästä, johon oma työ pitäisi kiinnittää. Kun löytää tutkimuksia, jotka ovat lähellä omaa tutkimusta, saa varmuutta, että on tutkimassa oikeita asioita. Ja kun huomaa, että ihan samanlaista lähestymistapaa ei kukaan ole vielä valinnut, niin tietää, että voi ehkä olla jotain annettavaa sitten kahden vuoden päästä, kun ensimmäiset tulokset voisivat valmistua.

Koko väitöskirjan tekeminen tuntuu usein olevan enemmänkin olotila kuin työtä. Siihen tulee uppouduttua joskus niin totaalisesti että ajankulu unohtuu ja talo voisi palaa ympäriltä siitä aiheutuvan suurimman haitan ollessa liekkien heijastuminen läppärin näytöstä häiriten kirjoittamista. Ajatukset pyörivät mielessä muodostaen yhä uudenlaisia assosiaatioita (joista tosin yli 99% voidaan saman tien hylätä). Näin kirjoitettuna kuulostaa hölmöläisten touhulta, mutta jostain syystä se vain silloin tällöin osaa olla erittäin nautinnollista. Hyvän artikkelin antamat uudet ajatukset luovat jonkinlaisia onnistumisen elämyksiä ja itse tekstiä tuottaessa haluaa aina päästä sanomaan seuraavan asian ja toivoo, ettei ajatus karkaa ennen kuin on saanut edellisen lauseen loppuun.

Onko teorialla merkitystä?

Sain ykkösohjaajalta paljon kaivattuja kommentteja tutkimussuunnitelmaani. Surullisen punaiseltahan tuo näytti, kun oli tiheällä kammalla käyty läpi ja kielioppivirheistä alkaen oli merkintöjä tehty. Mutta hyvä se vain on, että joku on viitsinyt paneutua, se kun ei taida mikään itsestäänselvyys olla.

Suurin puute suunnitelmassa on tällä hetkellä teorian puute. Ja sitä asiaa on tullut nyt monta päivää pähkäiltyä. Jos rehellisiksi ruvetaan, voin myöntää, että ei mulla ole kunnollista käsitystä siitä, millainen teorian rooli tulisi tutkimuksessa olla. Viitekehyksestä puhutaan usein, mutta itse olen mieltänyt sen tavaksi, jolla kiinnitetään oma työ muiden töihin (onhan kyseessä viitekehys). Teoria taas... niin... onkos se nyt osa viitekehystä vai ei? Teorialla tarkoitan tässä yhteydessä nyt yhtä yksittäistä teoriaa kuten actor-network-teoria tai strukturaatioteoria. Oma veikkaukseni on, että joudun tuota viitekehyksen määritelmää muuttamaan omassa mielessäni. Mikähän taas on ollut se luento, jonka olen nukkunut, jossa näitä perusteita on opetettu?

Lähdin hakemaan vastausta selailemalla erilaisia teorioita ISWorldin tietojärjestelmätieteen yleisimpiä teorioita listaavalta sivulta, joka oli sattunut silmiin sivustolta jo aiemmin. Sen lisäksi kävin läpi jo aiemmin lukemiani artikkeleita ja tarkastellen teorioiden roolia niissä. On olemassa tutkimuksia, joissa teoria on keskeisesti esillä jo otsikosta alkaen (esim. Plans as situated action: An Activity theory approach to workflow systems) ja sitten taas on niitä, joissa ei ole teoriasta häivääkään. Selatessa muodostui kuva, että teorian sisältävät tekstit vaikuttivat "tieteellisemmiltä" kuin ne, joista teoria puuttui. Tekeekö teorian olemassaolo artikkelista paremmin? En tiedä, mutta ainakin artikkelin tapaan lähestyä asioita se vaikuttaa. Valittu teoria ohjaa tarkastelua antamalla käytettävän näkökulman ja sanaston.

Tein pieniä ajatuksellisia harjoituksia ja kävin läpi ISWorldin listaamia teorioita ja mietin, mitä niiden soveltaminen omaan työhöni voisi nostaa esiin. Se oli itse asiassa yllättävän mielenkiintoista ja antoisaa. Tosin ajatusleikeistä on vielä pitkä matka oikeasta aineistosta vedettyihin johtopäätöksiin, kun se aineistokin vielä puuttuu. Mutta ehkä nyt hiukan paremmin ymmärrän teorian merkityksen tutkimuksen teolle, tai ainakin valehtelen itselleni sujuvasti. Pitää vielä jutella ohjaajien kanssa ja kysellä "oikeita" vastauksia näihin mieltä askarruttaneisiin mietteisiin. Itsensä julkisen nolaamisen välttämiseksi olisi ehkä parempi hoitaa ohjaajien kanssa jutustelut ensin ja blogata sen jälkeen, mutta siinä vaiheessa tulisi enemmänkin toistettua toisten sanomisia kuin käytyä läpi omia pieniä ajatuskyhäelmiä.

Journalit on oikeita lehtiä

Artikkeleita, artikkeleita, artikkeleita. Niitä tulee luettua säännöllisesti ja artikkelitietokannoissa tulee surffattua harva se päivä. Artikkelikopioita pyörii yöpöydällä, olohuoneen pöydällä, työpaikan pöydällä, keittiön laatikossa, makuuhuoneen lipastossa ja tietokonesalkussa. Mutta sitten kun käsiin sattuu oikea journal, niin olo on hiukka hölmistynyt: Tältäkö ne oikeasti näyttää?

Sain töissä tietää jokunen päivä sitten, että sinne on ihan tilattu eräs journal (ollut kai jo pidemmän aikaa). Viimeisimmän numeron sain käsiini ja hetken aikaa aivot raksuttivat ennen kuin suostuivat uskomaan, että tämä nyt on samanlainen tapaus kuin mihin netissä säännöllisesti törmää. Maisteriaikoina tuli muutaman kerran kirjastossa journaleita selailtua ihan uteliaisuudesta, mutta siitä on jo aikaa.

Hassua oli sinällään lukea journalia selaamalla se alusta loppuun. Sen panin merkille, että useampi artikkeli sai "mahdollisuuden", ts. tuli vilkuiltua montaa sellaista artikkelia, jotka normaalisti tulee jo nimen perusteella hylättyä. Mitä tästä sitten voi päätellä? Ainakin sen, että otsikon merkitys on ratkaiseva, kun luettavia artikkeleita tulee valittua. Ja tärkeydessä heti seuraavana tulee abstrakti. Montakohan loistavaa ja olennaista artikkelia sitä on tullut huonon otsikoinnin takia ohitettua, joihin ehkä olisi tutustunut paremmin, jos ne olisivat tulleet vastaan paperikopiota plärätessä?

P.S. Tämä merkintä näyttäisi olevan järjestyksessään 50.!