Verkko vie, artikkelit vikisevät
Wired-lehdestä löytyi ihan mielenkiintoinen kolumni koskien nykyistä artikkelien julkaisuprosessia ja webin siihen kohdistamia muutospaineita. Kirjoittaja kritisoi voimakkaasti nykyistä peer review -menetelmää, jossa tekstiä pallotellaan, viilataan ja muokataan kirjoittajan, arvioijien ja editorin välillä. Arvioitavana oleva artikkeli on piilossa muilta tieteentekijöiltä arviointiprosessin aikana, kunnes se lopulta hyväksytään julkaistavaksi ja päätyy painettuun muotoon muiden tutkijoiden hyödynnettäväksi.
Kirjoituksessa nostetaan esiin esimerkkejä toisenlaisista toimintatavoista. Yksi tapaus on Naturen kokeilema menetelmä, jossa peer review -prosessin rinnalla artikkeli julkaistaan webissä kenen tahansa kommentoitavaksi. Tähän mennessä 25 artikkelia on käynyt läpi rinnakkaisen prosessin. Toisena esimerkkinä esiin nostetaan arXiv-sivusto, joka on fyysikkojen ja matemaatikkojen pääasiallinen kommunikointikanava.
Kirjoittajan mukaan web mahdollistaa kommunikoinnin täysin toisella tavoin kuin aiemmin on ollut mahdollista ja tämän vuoksi peer review -prosessi on käymässä osittain vanhaksi. Mutta mikä on sitten tulevaisuuden visio? Kolumnin tarjoama näkemys on:
"Scientific papers will be living documents with data published on Web pages – commented on, linked to, and mirrored by labs doing the same work 6,000 miles away. Every research effort will have thousands of reviewers working in real time. Today's undergrads have never thought about the world any differently – they've never functioned without IM and Wikipedia and arXiv, and they're going to demand different kinds of review for different kinds of papers. It's in their nature."
Vaikka kolumni onkin kirjoitettu kärjistäen, on mielestäni kirjoittajan esittämässä ajattelussa paljon mielekkyyttä mukana. Tieteellisille artikkeleille verkko oli aluksi vain fyysisen sisällön esittäminen sähköisessä muodossa ja verkon yli saatavana. Jo tällä on ollut suuri vaikutus käytännön työhön. Itse olen vielä sen verran noviisi, että artikkelitietokannat ovat minulle olleet aina olemassa ja on ollut hankalaa kuvitella, kuinka tiedonhaun prosessi on aiemmin toiminut.
Artikkelin tarjoaminen verkossa ei kuitenkaan muuta artikkelin/tieteenteon luonnetta vielä millään tavoin. Ottamalla analogia verkkokauppojen puolelta, voidaan tehdä jonkinlaisia ennustuksia, mihin suuntaan kehitys on menossa. Esimerkiksi Amazonin kirjapuolella on myytävän kirjan tietojen lisäksi tarjolla mm. tieto siitä, mistä muista kirjoista kirjan ostaneet ovat olleet kiinnostuneita, asiakkaiden kirjoittamia kirja-arvioita ja keskustelumahdollisuus kirjaa koskien. Oheistiedot auttavat asiakasta arvioimaan teosta ja löytämään häntä eniten kiinnostavat opukset.
Tieteellisten artikkeleiden kohdalla kehitys on menossa vastaavaan suuntaan. On olemassa sivustoja kuten CiteSeer, CiteULike tai The Collection of Computer Science Bibliographies, jotka pyrkivät tarjoamaan keinoja määrittää artikkelin relevanttiutta tai löytää jonkin artikkelin aihetta läheisesti käsitteleviä muita artikkeleita. CiteSeer perustuu tilastollisiin menetelmiin (esim. laskee sitaattien lukumäärää), kun taas CiteULike perustuu käyttäjien tekemiin listauksiin. Oma kokemukseni on, että sivustot keskittyvät yhden asian varaan (esim. CiteULike käyttäjien listauksiin tai CiteSeer tilastollisiin menetelmiin) eikä ole muodostunut yhtä monipuolista sivustoa kuin Amazon on webbikirjakauppana. Mahdollisuuksille, joita webin kaltainen ympäristö, ei ole vielä minkäänlaista rajaa näkyvissä.
Taho, jolta olisi voinut odottaa suurempaa panostusta, ovat julkaisijat. Kaikki edellä mainitut sivustot ovat itsenäisiä sivustoja ja julkaisijasta riippumattomia. Artikkelitietokantojen rooli tuntuu yhä edelleen olevan vain ja ainoastaan tarjota pääsy haluttuun artikkeliin. Kuitenkin loppujen lopuksi itse artikkelit sisältävät tiedon, johon viitataan ja joiden ympärille olisi mahdollista rakentaa enemmän kuin yhdenkään ulkopuolisen sivuston on mahdollista tehdä.
Kuten Wired-lehden kirjoituskin nostaa esiin, keskeisin elementti on kommunikointi tutkijoiden kesken ja se hakee varmasti uusia muotoja riippumatta siitä, mitä julkaisijat tai CiteSeerin kaltaiset sivustot tarjoavat. Blogit ovat yksi esimerkki uudenlaisesta tavasta toimia. Ne ovat yhdelainen näyteikkuna omasta työstä ja tutkimuksesta, joiden kautta omaa työtään voi esitellä muutenkin kuin virallisen tieteellisen tekstin muodossa. Ja varmaa on, että kehitys ei nykytilanteeseen ja blogeihin pysähdy.
Kirjoituksessa nostetaan esiin esimerkkejä toisenlaisista toimintatavoista. Yksi tapaus on Naturen kokeilema menetelmä, jossa peer review -prosessin rinnalla artikkeli julkaistaan webissä kenen tahansa kommentoitavaksi. Tähän mennessä 25 artikkelia on käynyt läpi rinnakkaisen prosessin. Toisena esimerkkinä esiin nostetaan arXiv-sivusto, joka on fyysikkojen ja matemaatikkojen pääasiallinen kommunikointikanava.
Kirjoittajan mukaan web mahdollistaa kommunikoinnin täysin toisella tavoin kuin aiemmin on ollut mahdollista ja tämän vuoksi peer review -prosessi on käymässä osittain vanhaksi. Mutta mikä on sitten tulevaisuuden visio? Kolumnin tarjoama näkemys on:
"Scientific papers will be living documents with data published on Web pages – commented on, linked to, and mirrored by labs doing the same work 6,000 miles away. Every research effort will have thousands of reviewers working in real time. Today's undergrads have never thought about the world any differently – they've never functioned without IM and Wikipedia and arXiv, and they're going to demand different kinds of review for different kinds of papers. It's in their nature."
Vaikka kolumni onkin kirjoitettu kärjistäen, on mielestäni kirjoittajan esittämässä ajattelussa paljon mielekkyyttä mukana. Tieteellisille artikkeleille verkko oli aluksi vain fyysisen sisällön esittäminen sähköisessä muodossa ja verkon yli saatavana. Jo tällä on ollut suuri vaikutus käytännön työhön. Itse olen vielä sen verran noviisi, että artikkelitietokannat ovat minulle olleet aina olemassa ja on ollut hankalaa kuvitella, kuinka tiedonhaun prosessi on aiemmin toiminut.
Artikkelin tarjoaminen verkossa ei kuitenkaan muuta artikkelin/tieteenteon luonnetta vielä millään tavoin. Ottamalla analogia verkkokauppojen puolelta, voidaan tehdä jonkinlaisia ennustuksia, mihin suuntaan kehitys on menossa. Esimerkiksi Amazonin kirjapuolella on myytävän kirjan tietojen lisäksi tarjolla mm. tieto siitä, mistä muista kirjoista kirjan ostaneet ovat olleet kiinnostuneita, asiakkaiden kirjoittamia kirja-arvioita ja keskustelumahdollisuus kirjaa koskien. Oheistiedot auttavat asiakasta arvioimaan teosta ja löytämään häntä eniten kiinnostavat opukset.
Tieteellisten artikkeleiden kohdalla kehitys on menossa vastaavaan suuntaan. On olemassa sivustoja kuten CiteSeer, CiteULike tai The Collection of Computer Science Bibliographies, jotka pyrkivät tarjoamaan keinoja määrittää artikkelin relevanttiutta tai löytää jonkin artikkelin aihetta läheisesti käsitteleviä muita artikkeleita. CiteSeer perustuu tilastollisiin menetelmiin (esim. laskee sitaattien lukumäärää), kun taas CiteULike perustuu käyttäjien tekemiin listauksiin. Oma kokemukseni on, että sivustot keskittyvät yhden asian varaan (esim. CiteULike käyttäjien listauksiin tai CiteSeer tilastollisiin menetelmiin) eikä ole muodostunut yhtä monipuolista sivustoa kuin Amazon on webbikirjakauppana. Mahdollisuuksille, joita webin kaltainen ympäristö, ei ole vielä minkäänlaista rajaa näkyvissä.
Taho, jolta olisi voinut odottaa suurempaa panostusta, ovat julkaisijat. Kaikki edellä mainitut sivustot ovat itsenäisiä sivustoja ja julkaisijasta riippumattomia. Artikkelitietokantojen rooli tuntuu yhä edelleen olevan vain ja ainoastaan tarjota pääsy haluttuun artikkeliin. Kuitenkin loppujen lopuksi itse artikkelit sisältävät tiedon, johon viitataan ja joiden ympärille olisi mahdollista rakentaa enemmän kuin yhdenkään ulkopuolisen sivuston on mahdollista tehdä.
Kuten Wired-lehden kirjoituskin nostaa esiin, keskeisin elementti on kommunikointi tutkijoiden kesken ja se hakee varmasti uusia muotoja riippumatta siitä, mitä julkaisijat tai CiteSeerin kaltaiset sivustot tarjoavat. Blogit ovat yksi esimerkki uudenlaisesta tavasta toimia. Ne ovat yhdelainen näyteikkuna omasta työstä ja tutkimuksesta, joiden kautta omaa työtään voi esitellä muutenkin kuin virallisen tieteellisen tekstin muodossa. Ja varmaa on, että kehitys ei nykytilanteeseen ja blogeihin pysähdy.
Tunnisteet: Muut
posted by Ph | 22:18
2 Comments:
Tällä punaisella sekuntilla en laittaisi artikkeliani nettiin kommentoitavaksi. Ihan vaan siitä syystä, että näitä wanna-be-refereitä riittää jokaiseen junaan ja loput jää asemalle. Tuskin kukaan suostuisi omalla nimellään kommentoimaan.
Mistä tulikin mieleen, että ihmisluonto on mikä on. Kun pääsee nimettömänä kommentoimaan, ei ilmeisen fiksukaan ihminen muokkaa kieltään asialliseen muotoon. Sain siis noin minuutti sitten tylyn tuomion konferenssista.
Piti sitten ruveta ihan kaivelemaan faktoja tuon viittaamani artikkelin taustalta ja löysin sivun, joka on otsikoitu Nature's peer review debate sisältäen parikymmentä artikkelia aihealueen tiimoilta. Yhdessä artikkeleista oli selitetty erästä käytettyä menetelmää:
In the first stage, manuscripts that pass a rapid pre-screening (access review) are immediately published as ‘discussion papers’ on the journal’s website. They are then subject to interactive public discussion for a period of 8 weeks, during which the comments of designated reviewers, additional comments by other interested members of the scientific community, and the authors’ replies are published alongside the discussion paper. Reviewers can choose to sign their comments or remain anonymous, but comments by other scientists must be signed.
Tulosten mukaan yhtä artikkelia neljästä kommentoitiin tiedeyhteisön toimesta, joka näin äkkiseltään ei tunnu kovin paljolta.
Suhtaudut karppaaja varmasti eri tavalla asiaan kuin mitä minä teen, kun kerran olet prosessia ollut läpi käymässä. Mulla se kokemus on vielä kaukana edessä päin.
Lähetä kommentti
<< Home