Jatko-opiskelusta

Tämän blogin loppu

2007-08-12T22:52:00.000+03:00

Uusi alku. Uusi blogi.

Kadonneen totuuden metsästäjä

Tämä blogi päättyy tähän.

Ripittäytyminen

2007-05-07T21:26:00.000+03:00

Rohkaistuin tänään soittamaan toiselle ohjaajalleni ja ripittäydyin eli tunnustin etten ole juuri mitään tehnyt (oikeastaan voisi tuon juuri-sanankin tuosta lauseesta tiputtaa, kuulostaa vain tuossa muodossaan edes hiukan lohdullisemmalta). Suhtautuminen onneksi oli hyvin ymmärtäväinen, kun kerroin työtilanteen muutoksesta ja sen vaikutuksista väikkärityöhön. Sovimme palaavamme asiaan, kun mulla on vähän paremmin tiedossa, mitä oikein nyt meinaan tehdä.

Silläkin uhalla, että kyseinen henkilö saattaa silloin tällöin käväistä tätä blogia lukemassa, täytyy todeta, että tyytyväinen täytyy olla mutkattomista väleistä ohjaajaan. Tänään ajatus soittamisesta nousi mieleen ex tempore, kun käveleskelin kadulla. Ei pitkiä etukäteisvalmisteluja käytettävistä sanamuodoista tai muutakaan hermoiltavaa, vaan puhelin käteen ja soittamaan. Keskustelussa asiat sanotaan asioina ja politiikka saa jäädä muiden harteille. Toisen ohjaajan kanssa asiat eivät ole olleet ihan yhtä helppoja hoitaa, vaikka ei voikaan sanoa että suoranaisia ongelmia olisi. Ihmisluonnossa vain on joku piirre, että sitä mieluummin on tekemisissä niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa tulee helpommin juttuun.

Arvaan kyllä vastausten määrän, mutta kysympähän kuitenkin, että millaisia ohjaajasuhteita teillä muilla on (tai on ollut)?

Opintojen tuskainen etenemättömyys

2007-04-05T14:12:00.000+03:00

Hurrrjasta yleisön painostuksesta johtuen pitää ottaa näppäimistö vähemmän kauniisiin käsiin ja rustata muutama rivi tekstiä. Blogin kirjoittaminen näyttää kohdallani olevan suorassa yhteydessä opintojen etenemiseen. Eli kun neljään kuukauteen ei ole tekstiä tänne tullut, tarkoittaa se... niin, just sitä.

Elämä on monimutkaista ja niin näyttävät olevan jatko-opinnot sekä syyt opintojen etenemättömyyteen. Ennen joulua tuli kai jonkinlainen raja vastaan, että tuli hiukan liikaa tehtyä hommia. Liian vähän aikaa perheelle ja liian vähän aikaa rentoutua. Pakostahan se takaisin jossain vaiheessa ottaa, mutta siitä en ole itseäni juuri syyllistänyt. Tietoisesti annoin joulukuun mennä rauhallisemmin, mutta pääseminen hommiin takaisin kiinni on ollut yllättävän hankalaa.

Suurimmat pulmat liittyvät tällä hetkellä työtehtäviin, siinä mielessä, että ne eivät ole enää samat kuin olivat vielä puoli vuotta tai vuosi sitten, kun aihetta suunnittelin. Jossain vaiheessa olen varmaan tullut kirjoittaneeksi, että mielenkiinnon ylläpitämiseksi ja rajallisten resurssien hyödyntämiseksi tarkoituksenani on ollut sitoa aihealue voimakkaasti työtehtäviin. En vain siinä vaiheessa arvannut, että työn aihealue ja sisältö tulevat muuttumaan niin radikaalisti, kuin ne nyt ovat tehneet.

Gradun kohdalla aikoinaan päädyin juuri päinvastaiseen ratkaisuun ja tein opinnäytteeni täysin irrallisena työstä (vaikka koko opiskeluaikani olin töissä ollut). Se gradu olisi ehkä helpompi ollut tehdä jostain työhön liittyvästä aiheesta, joten sikäli väitöskirjan kohdalla suunnitelmani vielä näin jälkikäteenkin käyvät järkeen. Väitöskirja vain on projektina huomattavasti gradua pitkäkestoisempi, joka on yksi hankaluus aiheen valintaa ajatellen.

Lisäksi on tullut johtoportaan kanssa jonkin verran väännettyä kättä työehdoista ja se on omiaan saamaan aikaan tunteen, että haluaa vähentää sitoutumista yritykseen. Juuri sitoutumiseen työnantajaa kohtaan väikkärin tekeminen aikomastani aiheesta johtaisi.

Niin ja tietenkin on vielä muistettava armaan opinahjoni onneton tilanne, joka ei ainakaan motivaatiota kasvata (DigiToday ja Kaleva).

Mitä sitten aion tehdä opintojen suhteen? En kyllä yhtään vielä tiedä. Viime päivinä mielessä on pyörinyt ajatus palaamisesta gradun aikaiseen aihealueeseen (so. ohjelmistoliiketoiminta) ja jättää workflow management systemsit rauhaan. Sitä puoltaisi yksi etu eli uskon, että toinen ohjaajani voisi olla siitä kiinnostuneempi kuin kumpikaan ohjaajistani on nykyisestä aiheestani, joka on kuitenkin melko marginaalinen ja harvojen tuntema. Villein ajatus, mikä on tullut mieleen, on se, että pyrkisin jatko-opiskelijaksi kauppatieteiden puolelle (joka kai teoriassa voisi olla mahdollista), mutta se taitaa olla liian utopistinen visio toteutettavaksi.

Opintoja tässä kuitenkin haluaisi tehdä ja järkevintä nyt varmaan olisi suorittaa pakollisia kursseja. Saisi ainakin jollain tasolla asioita eteenpäin.

Todettakoon näin lopuksi ja aiheen vierestä, että päivittäisiä kävijöitä näyttää blogilla olleen suurin piirtein saman verran kuin syksyllä, jolloin sentään tuli merkintöjä tehtyä. Mitähän siitäkin pitäisi päätellä? :)

Väitöskirjan tekeminen on olotila

2006-11-30T23:42:00.000+02:00

Aina välillä mielen valtaa harhainen tila, kun iskee päälle olotila nimeltään "Hei, ehkä mä itse asiassa tiedän jo aika paljonkin monesta asiasta". Tänään tuo tunne pitkästä aikaa iski päälle. Ehkä suurin yksittäinen laukaiseva tekijä oli jatko-opiskelijoiden seminaari-istunto, johon kävin osallistumassa. Sain huomata, että tieteellinen ajattelutapa on kehittynyt (tai ainakin muuttunut) ja muiden töistä on helpompi löytää virheitä useammalta kantilta kuin aiemmin. Vielä kun parannusta tapahtuisi oman työn suhteen. En tiedä, kuinka vilkasta kyseisessä seminaarissa yleensä kun olin mukana ensimmäistä kertaa, mutta tällä kertaa paikalla olivat vain vetäjä, esiintyjä ja minä!

Toinen syy on kasvava tietoisuus tieteenalan kentästä, johon oma työ pitäisi kiinnittää. Kun löytää tutkimuksia, jotka ovat lähellä omaa tutkimusta, saa varmuutta, että on tutkimassa oikeita asioita. Ja kun huomaa, että ihan samanlaista lähestymistapaa ei kukaan ole vielä valinnut, niin tietää, että voi ehkä olla jotain annettavaa sitten kahden vuoden päästä, kun ensimmäiset tulokset voisivat valmistua.

Koko väitöskirjan tekeminen tuntuu usein olevan enemmänkin olotila kuin työtä. Siihen tulee uppouduttua joskus niin totaalisesti että ajankulu unohtuu ja talo voisi palaa ympäriltä siitä aiheutuvan suurimman haitan ollessa liekkien heijastuminen läppärin näytöstä häiriten kirjoittamista. Ajatukset pyörivät mielessä muodostaen yhä uudenlaisia assosiaatioita (joista tosin yli 99% voidaan saman tien hylätä). Näin kirjoitettuna kuulostaa hölmöläisten touhulta, mutta jostain syystä se vain silloin tällöin osaa olla erittäin nautinnollista. Hyvän artikkelin antamat uudet ajatukset luovat jonkinlaisia onnistumisen elämyksiä ja itse tekstiä tuottaessa haluaa aina päästä sanomaan seuraavan asian ja toivoo, ettei ajatus karkaa ennen kuin on saanut edellisen lauseen loppuun.

Onko teorialla merkitystä?

2006-11-14T07:17:00.000+02:00

Sain ykkösohjaajalta paljon kaivattuja kommentteja tutkimussuunnitelmaani. Surullisen punaiseltahan tuo näytti, kun oli tiheällä kammalla käyty läpi ja kielioppivirheistä alkaen oli merkintöjä tehty. Mutta hyvä se vain on, että joku on viitsinyt paneutua, se kun ei taida mikään itsestäänselvyys olla.

Suurin puute suunnitelmassa on tällä hetkellä teorian puute. Ja sitä asiaa on tullut nyt monta päivää pähkäiltyä. Jos rehellisiksi ruvetaan, voin myöntää, että ei mulla ole kunnollista käsitystä siitä, millainen teorian rooli tulisi tutkimuksessa olla. Viitekehyksestä puhutaan usein, mutta itse olen mieltänyt sen tavaksi, jolla kiinnitetään oma työ muiden töihin (onhan kyseessä viitekehys). Teoria taas... niin... onkos se nyt osa viitekehystä vai ei? Teorialla tarkoitan tässä yhteydessä nyt yhtä yksittäistä teoriaa kuten actor-network-teoria tai strukturaatioteoria. Oma veikkaukseni on, että joudun tuota viitekehyksen määritelmää muuttamaan omassa mielessäni. Mikähän taas on ollut se luento, jonka olen nukkunut, jossa näitä perusteita on opetettu?

Lähdin hakemaan vastausta selailemalla erilaisia teorioita ISWorldin tietojärjestelmätieteen yleisimpiä teorioita listaavalta sivulta, joka oli sattunut silmiin sivustolta jo aiemmin. Sen lisäksi kävin läpi jo aiemmin lukemiani artikkeleita ja tarkastellen teorioiden roolia niissä. On olemassa tutkimuksia, joissa teoria on keskeisesti esillä jo otsikosta alkaen (esim. Plans as situated action: An Activity theory approach to workflow systems) ja sitten taas on niitä, joissa ei ole teoriasta häivääkään. Selatessa muodostui kuva, että teorian sisältävät tekstit vaikuttivat "tieteellisemmiltä" kuin ne, joista teoria puuttui. Tekeekö teorian olemassaolo artikkelista paremmin? En tiedä, mutta ainakin artikkelin tapaan lähestyä asioita se vaikuttaa. Valittu teoria ohjaa tarkastelua antamalla käytettävän näkökulman ja sanaston.

Tein pieniä ajatuksellisia harjoituksia ja kävin läpi ISWorldin listaamia teorioita ja mietin, mitä niiden soveltaminen omaan työhöni voisi nostaa esiin. Se oli itse asiassa yllättävän mielenkiintoista ja antoisaa. Tosin ajatusleikeistä on vielä pitkä matka oikeasta aineistosta vedettyihin johtopäätöksiin, kun se aineistokin vielä puuttuu. Mutta ehkä nyt hiukan paremmin ymmärrän teorian merkityksen tutkimuksen teolle, tai ainakin valehtelen itselleni sujuvasti. Pitää vielä jutella ohjaajien kanssa ja kysellä "oikeita" vastauksia näihin mieltä askarruttaneisiin mietteisiin. Itsensä julkisen nolaamisen välttämiseksi olisi ehkä parempi hoitaa ohjaajien kanssa jutustelut ensin ja blogata sen jälkeen, mutta siinä vaiheessa tulisi enemmänkin toistettua toisten sanomisia kuin käytyä läpi omia pieniä ajatuskyhäelmiä.

Journalit on oikeita lehtiä

2006-11-08T22:37:00.000+02:00

Artikkeleita, artikkeleita, artikkeleita. Niitä tulee luettua säännöllisesti ja artikkelitietokannoissa tulee surffattua harva se päivä. Artikkelikopioita pyörii yöpöydällä, olohuoneen pöydällä, työpaikan pöydällä, keittiön laatikossa, makuuhuoneen lipastossa ja tietokonesalkussa. Mutta sitten kun käsiin sattuu oikea journal, niin olo on hiukka hölmistynyt: Tältäkö ne oikeasti näyttää?

Sain töissä tietää jokunen päivä sitten, että sinne on ihan tilattu eräs journal (ollut kai jo pidemmän aikaa). Viimeisimmän numeron sain käsiini ja hetken aikaa aivot raksuttivat ennen kuin suostuivat uskomaan, että tämä nyt on samanlainen tapaus kuin mihin netissä säännöllisesti törmää. Maisteriaikoina tuli muutaman kerran kirjastossa journaleita selailtua ihan uteliaisuudesta, mutta siitä on jo aikaa.

Hassua oli sinällään lukea journalia selaamalla se alusta loppuun. Sen panin merkille, että useampi artikkeli sai "mahdollisuuden", ts. tuli vilkuiltua montaa sellaista artikkelia, jotka normaalisti tulee jo nimen perusteella hylättyä. Mitä tästä sitten voi päätellä? Ainakin sen, että otsikon merkitys on ratkaiseva, kun luettavia artikkeleita tulee valittua. Ja tärkeydessä heti seuraavana tulee abstrakti. Montakohan loistavaa ja olennaista artikkelia sitä on tullut huonon otsikoinnin takia ohitettua, joihin ehkä olisi tutustunut paremmin, jos ne olisivat tulleet vastaan paperikopiota plärätessä?

P.S. Tämä merkintä näyttäisi olevan järjestyksessään 50.!

Sekalaisia (tyhjänpäiväisiä) ajatuksia

2006-10-23T21:25:00.000+03:00

Aina välillä työn ja opiskelun yhteensovittaminen tuntuu ylivoimaisen vaikealta. Leipätyö kun on ajatustyötä mitä suuremmissa määrin, niin joskus työasioiden pohtimista on kovin hankala saada pysäytettyä klo 16 tai edes illalla, kun olisi tarkoitus opintoja viedä eteenpäin. Parin viikon blogihiljaisuudesta onkin pääteltävissä, että nyt on ollut sellainen jakso, että työ on selvästi mennyt opintojen edelle. Syykin on kyllä tiedossa, sillä viime viikolla olin ensimmäistä kertaa mukana asiakastilaisuudessa puhumassa.

Onneksi jotkin asiat ovat silti edenneet, sillä sain tiedon, että jatko-opinto-oikeusanomukseni on hyväksytty laitosneuvoston kokouksessa. Hidas on ollut prosessi, sillä opintojen suunnittelu alkoi jo vuosi sitten. Ei vain ole ollut eteneminen kiinni opinto-oikeudesta, joten eipä tuo ole liiemmin menoa haitannut.

Selailin äskettäin pitkästä aikaa kävijätilastoja ja yllättävän monenlaisilla hakusanakombinaatioilla tähän blogiin näytetään eksyvän, kuten: "eettinen ongelma", "väitöskirjan teko", "mitä on laadullinen tutkimus alasuutari", "väitöskirjan tekeminen", "miten kirjoitan englannin kielisiä tarinan", "väitöskirja tutkimusasetelma", "erona tutkimukseen on", "ideografinen tutkimus", "käsitekartan tekeminen wordillä", "miten kirjoitan hyvän väitöskirjan". Varmaa kyllä on, että vastausta ei täältä löydy siihen, mitä on laadullinen tutkimus tai miten kirjoittaa hyvä väitöskirja. Yllättävän paljon on kuitenkin googlen kautta sivuille eksyneitä.

Mihin vie blogini tie

2006-10-05T07:34:00.000+03:00

Kiitokset Karppaajalle ja Mari Koolle ilmoittautumisesta tämän blogin "stalkkaajaksi". Tämän blogin näkökulmasta parin päivän kävijävirta on ollut hirmuinen! (eli yli 10 kävijää päivässä).

Josta saadaankin sopiva aasinsilta päivän epistolaan eli mitä tälle blogille tulisi tehdä. Aikoinani lähdin tätä kirjoittamaan se ajatus mielessä, että linja olisi asiapitoinen ja hyvin virkamiesmäiseen tyyliin asioita käsittelevä. Ensimmäinen kuvaus sisälsi sanat "kuivaa asiatekstiä". Tuolla tavalla ei ainakaan lukijoita saa houkutelluksi, se on tullut huomattua (en tiedä millaisia kieroutuneita persoonia ne yhdeksän ovat, jotka ovat blogilistaan merkinneet tilaavansa blogia).

Tuo linja tuli kai valittua hyvin pitkälti sen vuoksi, että seuraan palkkatyöhön liittyen jonkin verran blogeja ja ne ovat täysin asialinjalla. Keskeisenä erona noiden blogien kirjoittajien ja minun välillä on kuitenkin se, että he tietävät mistä puhuvat ja minä en. Toisin sanoen, tällä kokemuksella ei vielä tehdä kovin kummoisia yleistyksiä jatko-opiskelusta ja väikkärin teosta.

Olen miettinyt, että pitäisikö minun mieltää tämä blogi asiakeskeisyyden sijaan oman identiteettini jatkeeksi. En kuitenkaan halua "Hei, olen 26-vuotias kahden lapsen isä Kuopiosta. Vaikka olen jatko-opiskelija, olen muuten ihan normaali" -tyyliä vaan kirjoittaa edelleen jatko-opintoihin liittyvistä asioista. Ja nimenomaan minun jatko-opintoihini liittyvistä asioista.

Omille teksteille sokeutuu hyvin helposti, joten pyydänkin nyt teiltä apua. Kertokaa kommenteilla tai spostilla, mikä kirjoituksissa on toiminut ja mikä ei.

JabRefista

2006-10-02T23:24:00.000+03:00

Parempi aika jonkin asian tekemiseen, voi näköjään olla yllättävän kaukainen käsite (viitaten edellisen postauksen kommentteihin). Joka tapauksessa, tässä vastaus Pialle, aiheesta mikä on JabRef.

Lyhyesti sanottuna JabRef on viitteidenhallintatyökalu. Se on Java-pohjainen ohjelma eli käyttäminen vaatii ensin asentamisen tietokoneeseen (toisin kuin selaimella käytettävät työkalut). JabRef käyttää tiedon tallentamiseen bibtex-formaattia, jota myös useat muut ohjelmat osaavat lukea. Seuraavassa lista plussista ja miinuksista JabRefista omalla kohdallani:

JabRef sopii työtapoihini. Hallitsen viitteitä ja kirjoitan tekstejä aina yhdellä ja samalla läppärillä. On kätevää, että kaikki tiedot kulkevat aina mukana, jolloin voin käsitellä niitä vaikka bussissa matkalla töihin.
Pystyn muokkaamaan JabRefin käyttöliittymää omia tarpeitani vastaavaksi. Esim. olen lisännyt kentät tilan (lue, selattu, luettu) ja avainsanojen hallintaan.
Saan itse määritettyä avainsanalistan ja liitettyä avainsanat artikkeliin listasta valitsemalla
JabRef osaa automaattisesti jakaa artikkelit ryhmiin määrittämieni avainsanojen perusteella ja näyttää minulle kunkin ryhmän artikkelit
JabRef on ilmainen
Google Scholar osaa muuntaa tulokset BibTeX-formaattiin, jolloin voin viedä haun tulokset suoraan JabRefiin
JabRef tunnistaa useiden eri tietokantojen käyttämät tiedostoformaatit
JabRefille on mahdollista määrittää tiedostopolku, josta se osaa löytää artikkelien PDF-versiot artikkelin tunnisteen perusteella. Toisin sanoen, saan JabRefistä nykyisin kahdella napin painalluksella auki minkä tahansa tallentamani artikkelin.
Käytän kirjoitusohjelmana Lyxiä, joka tukee bibtex-formaattia. Kirjoittaessani tekstejä saan lisättyä viittauksen valitsemalla sen valmiista listasta. Lähdeluettelo muodostuu automaattisesti niistä artikkeleista, joihin olen tekstissäni viitannut.

Varmuuskopioinnista on huolehdittava itse
Käyttäjiä ei ilmeisesti ole kovin paljoa (ainakaan Suomessa) ja tuen löytäminen voi olla hankalaa

Itse en ole RefWorksia kokeillut kuin pintapuolisesti. Lyhyiden testien jälkeen koin JabRefin paremmin minulle soveltuvaksi ja tyytyväinen siihen olen ollut.

Te, jotka RefWorksia säännöllisesti käytätte, voisitte kertoa, pystyykö se edellä mainittuihin asioihin ja onko siinä jotain parempaa kuin JabRefissa.

%#("/¤%:n natbib

2006-09-28T23:36:00.000+03:00

Lyx käyttää oletusarvoisesti [1]-tyylisiä viittauksia, jotka eivät ole se standarditapa omalla alallani. Olen jo aiemmin yrittänyt saada vaihdettua käyttöön natbib-tyyliä, joka on muotoa (kirjoittaja vuosi). Silloin ei onnistanut ja annoin asian olla.

Tänä iltana rupesin sitten paneutumaan ja enpä sitten muuta olekaan ehtinyt tehdä. Tähän astiset lopputulokset ovat olleet joko ???-merkkejä referenssien kohdalla tai epäonnistuneita käännöksiä hämärillä virheilmoituksilla varustettuna. Käyttäjäystävällisyydestä ei tässä kohti ole ollut puhettakaan.

Tarpeeksi kauan surffaamalla ja erinäisiä menetelmiä kokeilleena olen sen verran saanut selville, että ongelma on .bib-tiedostossa, joka siis sisältää kaikki viitetiedot. Olen sitä hallinnoinut JabRefin avulla ja luottanut siihen, että se osaa noudattaa formaattia. No, ei näytä ihan niin suoraviivaisesti kaikki menevän. Ilmeisesti .bib-tiedostossa aiheuttavat ongelmaa $-merkit ja tabuloinnit. Ohjeiden löytäminen ei ole ollut helppoa ja kun tuo itse tiedostokin on ehtinyt kasvaa jo toista sataa kiloiseksi (n. 140 viitettä), niin kokeilut eivät ole innostaneet. Ei sillä, että muutenkaan niin hirveästi niitä innostaisi lähteä tekemään. Aika on rajallinen resurssi ja Lyx työkalu, jonka soisi toimivan ongelmitta.

Päätän avautumiseni tältä erää tähän. Seuraava suunta petiä kohti.

Edit: Piti sitten aamutuimaan jatkaa heti siitä mihin illalla jäi, kun jäi niin häiritsemään tuo. Syyllinen sitten lopulta löytyi:
url = {http://www.springerlink.com/openurl.asp?genre=article&id=doi:10.1007/11538394_22},
Ilmeisesti kyse on jollain tapaa tuosta kautta-merkistä ennen tuota viimeistä numerosarjaa, mutta en kyllä sen tarkemmin tiedä.

Järkytys

2006-09-25T21:46:00.001+03:00

Tulipahan koettua tänään semmoinen yllätys, ettei olekaan ihan vähään aikaan sattunut. Kesken rauhallisen työpäivän postilaatikkoon tulla tupsahti viesti toiselta väikkäriohjaajalta, joka ehdotti yhteisen artikkelin tekemistä mun gradun pohjalta!

Tarinan tausta on se, että valitsin aikoinani ohjelmistoliiketoiminnan suuntautumisvaihtoehdokseni, jonka vuoksi olen opiskellut cum lauden verran taloustieteitä. Gradun aiheeksi valitsin ohjelmistoliiketoiminnan itsensä, eli mitä sillä oikein tarkoitetaan. Opponenttina tuolle työlle toimi eräs herra P, josta tuli sittemmin ohjelmistoliiketoiminnan professori laitoksella. Ja tämä samainen herra P on siis toinen ohjaajistani.

Harvoin on ollut yhtä puulla päähän lyöty olo. En ole pitänyt graduani kovin kaksisena teoksena eikä cum laude -arvosanakaan muuta anna olettaa. Mutta nyt sen pohjalta voisi kuitenkin lähteä artikkelia työstämään. Soitin lyhyen puhelun ohjaajalleni ja hänen mukaansa siinä on muutama hyvä ajatus, joiden pohjalta hommaa voisi viedä eteenpäin. Sovimme, että pohdiskelen asiaa ja puhutaan siitä uudemman kerran myöhemmin.

Monenlaista ajatusta on mielessä ehtinyt pyöriä aiheeseen liittyen enkä todellakaan vielä tiedä, miten asiaan tulisi suhtautua (lue: vinkkejä otetaan vastaan). Yksi keskeinen kysymys luonnollisesti on se, saanko hyödynnettyä syntyvän artikkelin osana väitöskirjaani. Siitä en ole lainkaan varma, sillä gradun aihealue poikkeaa melkoisesti väikkärisuunnitelmista. En myöskään lainkaan tiedä, miten yhteisartikkelin kirjoittaminen käytännössä menee. Hyvänä näen sen, että ei olisi täysin yksin pohtimassa vastauksia kaikkiin kysymyksiin ja oppia olisi varmasti tarjolla kokeneemmalta. Vaikka artikkeli ei kävisikään osaksi väitöskirjaa, olisi se varmasti oppimisen kannalta hyvä asia, mutta tällöin vastaan tulee omien rajallisten resurssien riittävyys.

Pitää nyt pari päivää makustella asiaa ja jutella sitten uudemman kerran ohjaajan kanssa ja kysella ummet ja lammet asian tiimoilta.

Mitä yhteistä on ohjelmistotuotteen ja väitöskirjan tuottamisella?

2006-09-24T22:11:00.000+03:00

Jokaiselle varmaan sattuu aina silloin tällöin sitä, että illalla valojen sammuttamisen jälkeen antaa uni odottaa itseään. Olen todennut, että parasta olisi yrittää olla ajattelematta yhtään mitään noissa tilanteissa, mutta usein käy niin, että jokin enemmän tai vähemmän järkevä ajatus jää pyörimään päähän. Eilisiltana kävi juurikin niin, että minä ja nukkumatti emme tavanneet toisiamme ja päähän jäi pyörimään tällä kertaa ajatus siitä, mitä yhteistä on ohjelmistotuotteen ja väitöskirjan teolla. Onko olemassa käytäntöjä tai periaatteita, jotka sopivat niin ohjelmistotuotteen kuin väitöskirjankin tekoon?

Ohjelmistotuotetta lähdetään rakentamaan jollekin aiotulle asiakaskunnalle. Mielessä on jokin asiakkaan ongelma tai tarve, joka pitäisi pystyä täyttämään ohjelmiston avulla tai sitä hyväksikäyttäen. Väitöskirjan kohdalla voidaan puhua asiakaskunnan sijasta lukijakunnasta tai tiedeyhteisöstä. Väitöskirjan kirjoittamisen tavoitteena on (tohtoriksi valmistumisen lisäksi) pyrkiä täyttämään aukko alalla vallitsevassa tietämyksessä. Molemmissa tapauksissa voidaan puhua asiakaslähtöisestä lähestymistavasta.

Toinen yhdistävä tekijä on fokuksen löytäminen. On toki mahdollista rakentaa ohjelmistoja, joista löytyy jos jonkinmoista hilavitkutinta joka lähtöön, mutta yleensä pyritään ratkaisemaan, jokin selvä asiakkaan tarve. Oman nichen löytäminen tuotteelle voi olla välttämätöntä riittävän menestyksen takaamiseksi. Väitöskirjan kohdalla kuulee usein mainittavan ohjeen: rajaa, rajaa ja rajaa. Ongelman rajaaminen tarpeeksi tarkaksi tekee sen hallittavaksi, jotta ongelma, jota ollaan ratkaisemassa voidaan ratkaista mahdollisimman hyvin.

Kaikki ohjelmistokehitykseen perehtyneet ovat törmänneet vesiputousmalliin, joka on se kaikkein perinteisin tapa jäsentää ohjelmistokehityksen tehtäviä. Nykyisin se on korvattu iteratiivisimmilla lähestymistavoilla ainakin teoriatasolla (dinosauruksiin silti vielä törmää joskus), joissa tuotetaan jotain näkyvää jo paljon aikaisemmassa vaiheessa. Väitöskirjaan liittyen oli ossain vaiheissa mielessä ajatus, joka oli kuin vesiputousmalli, eli ensin luen teorian, sitten teen tutkimuksen ja lopuksi kirjoitan analyysin eli väitöskirjan. Menetelmäoppaisiin perehtyminen ja ohjaajien kanssa jutteleminen ovat kuitenkin opettaneet, että kirjoittaminen kannattaa aloittaa heti ja tutkimuksen teon eri vaiheet voivat todellisuudessa esiintyä melkoisena sillisalaattina.

Neljäs ja omissa ajatuksissani viimeinen yhdistävä tekijä ovat integraatiot. Ohjelmistotuotetta kehitettäessä joudutaan väistämättä miettimään yhteensopivuutta erilaisiin järjestelmiin. Jo ohjelmointikielen valinta ohjaa hyvin pitkälle yhteensopivuutta ja erilaisten valintojen kautta päädytään lopulta asiakaskohtaisten integraatiotarpeiden ratkaisemiseen. Ohjelmistojen kohdalla integrointia mietitään muihin ohjelmistoihin ja väitöskirjan kohdalla muihin tutkimuksiin. Pelkkä aihealueen valinta ohjaa hyvin pitkälle omaa työtä tehdessä huomioon otettavia artikkeleita. Tarkemmalle tasolle mentäessä päädytään lopulta oman tutkimusongelmaan hyvin läheisesti liittyviin tutkimuksiin.

Tämmöistä minä siis mietin yön pitkinä tunteina. Nyt pitäisi vielä ratkaista, oliko tämä vertailu enemmän vai vähemmän järkevä ajatus.

Science blogging -artikkeli

2006-09-20T07:12:00.000+03:00

Hypothesis-lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli aiheesta nimeltään science blogging (löytyi Confessions of a Science Librarian -blogin kautta).

Kielen valinnasta

2006-09-18T21:31:00.000+03:00

Olen joskus miettinyt, kuinka paljon englantia äidinkielenään puhuvat saavat etua niin tiede-, opiskelu- kuin yritysmaailmassakin. Ainakaan Oulun tietojenkäsittelytieteen maisterin opintoja ei ollut mahdollista selvittää osaamatta lukea ja ymmärtää englannin kielisiä tekstejä. Ja IT-alan kohdalla alan sanasto on lähtöisin englannin kielestä ja englannin kielistä materiaalia on tarjolla paljon. Lienee selvää, että englannin kielen jonkin asteinen osaaminen on välttämätöntä ja mitä paremmin sen hallitsee, sitä helpommaksi tekstien lukeminen ja kirjoitusten tuottaminen muuttuvat.

Olen huomannut, että englannin kielisten tekstien lukemiseen harjaantuu ajan myötä. Artikkeleita tulee nykyään luettua kohtuullisen sujuvasti ja sanakirjaa tarvitsee kaivaa esiin suhteellisen harvoin. Poissa ovat ensimmäisten artikkeleiden kohdalla esiintynyt sanakirjan pitäminen pöydällä lukemisen tukena ja viidennen kerran saman kappaleen lukeminen siinä toivossa, että lopulta ymmärtäisi mitä siinä sanotaan. Muutamaa tenttikirjaa viime aikoina lueskelleena voin todeta, että melko tavallista näyttää olevan sanakirjan käyttö ainakin sivuihin tehtyjen merkintöjen määrän perusteella. Itselle muiden tekemistä merkinnöistä on kyllä yleensä enemmän haittaa kuin hyötyä ja hyllystä tulee mieluummin valittua neitseellinen versio opuksesta.

Tekstin kirjoittaminen ja lukeminen vieraalla kielellä on opittavissa oleva taito, mutta ajattelukielen vaihtaminen ei ole samalla tavalla toteutettavissa. Konferenssimatkalla koin ensimmäisen kerran sen, kuinka täysin vieraskielisessä ympäristössä myös ajattelu kääntyy käytetylle kielelle. Tähän liittyen outo kokemus oli unien näkeminen englannin kielellä, joka sai aikaan hieman pöllämystyneen olon herätessä. Ajattelukielellä sinällään ei pitäisi olla merkitystä tiedon tuottamisen kannalta, koska asiat ovat asioita kielestä riippumatta (vaikka maailmaa jäsennetäänkin käsitteiden avulla), mutta en usko tiedon tuottoprosessin olevan täysin sujuva, jos ajattelukieli ja tuotettavan tekstin kieli poikkeavat toisistaan. Siksi suomalaisen olisi aina helpompi kirjoittaa suomeksi ja englantilaisen englanniksi.

Nippuväikkärin kohdalla kielen valinnan sanelee hyvin pitkälle se, millaisilla foorumeilla meinaa osajulkaisut saada julkaistua. Joillain aloilla (esim. lääketiede) on tarjolla suomenkielisiä vaihtoehtoja, mutta englannin kieli on pakollinen valinta hyvin monelle artikkelin kirjoittajalle. Englanninkieliseen lopputulokseen pääsemiseksi on mahdollista joko kirjoittaa teksti suoraan englanniksi tai kirjoittaa se ensin suomeksi ja kääntää/käännättää se sen jälkeen englannin kielelle. Jälkimmäinen vaihtoehto voi olla ajatteluprosessin kannalta helpompi, mutta ongelmia varmasti aiheuttaa terminologian käyttö, jos sitä ei ole sovitettu suomen kieleen.

Itse lopputuloksen, eli väitöskirjan tai osajulkaisun, lisäksi tohtoriopiskelijalla on useita muita tekstejä tuotettavana, joiden kohdalla sama kielenvalintapohdinta pitää käydä läpi. Tutkimussuunnitelman kielellä voi olla merkitystä, jos siihen haluaa pyytää kommentteja suomea puhumattomilta henkilöiltä. Ja muistiinpanojen ja varsinaisen tekstin tuottaminen eri kielisinä luo muistiinpanoihin varmasti mielenkiintoista fingelskaa (kokemusta on jo!).

Olen päätymässä siihen ratkaisuun, että lähden kirjoittamaan omaa tutkimussuunnitelmaani englannin kielellä, jota myös toinen ohjaajista suositteli. Vieraskielisen tekstin tuottaminen tulee varmasti olemaan turhauttavaa ensi alkuun, mutta toivon mukaan kannattaa pitemmän päälle. Eräs keskeinen syy englannin kielen valinnalle on väitöskirjani aihealue, johon kumpikana ohjaajistani ei ole syvällisesti perehtynyt. Toiveissa on, että voisin hyödyntää konferenssissa saamiani kontakteja ja pyytää kommentteja suunnitelmaan alan sisällä toimivilta ihmisiltä. Muistiinpanot ja tämä blogi saavat ainakin vielä toistaiseksi pysyä suomen/fingelskan kielisinä.

En varmasti tule koskaan pääsemään samalle tasolle englannin kielessä kuin syntyperäiset englannin puhujat. Vaikka kielikysymys joskus vaivaa aiheuttaakin, ei se viime kädessä kuitenkaan ratkaise sitä millainen minusta tutkijana tulee.

Väitöskirjani otsikosta

2006-09-17T23:10:00.000+03:00

Viime aikoina on tullut pyöriteltyä mielessä omaa väitöskirjan aihetta. Varmasti ihan terveellistä puuhaa, jos meinaa saada väitöskirjaa eteenpäin oikeasti vietyä. Kukaan teistä lukijoista kun ei oikeasti ole siitä niin kiinnostunut, että otsikon muistaisi niin todettakoon, että se on (tällä hetkellä) "Workflow-teknologian soveltuvuus terveydenhuollossa".

Kolmesta otsikon sanasta yksi menee ilman sen kummempia pohdintoja läpi. Jonkinlainen lähtökohta sekin. Koska kyseessä ei ole mikään dekkari jätetään juonen kutomiset vähemmälle ja sanotaan suoraan, että tarkoitan tässä terveydenhuoltoa. Se on konteksti, jossa tutkimus tapahtuu. Toisaalta hyvin merkittävä osa-alue, sillä pidän workflow-järjestelmän toteuttamismahdollisuuksia voimakkaasti sidonnaisina organisaation luonteeseen. Ja kaikki sairaalaympäristössä enemmän pyörineet tietävät, että kyseessä on melko omanlaisensa toimintaympäristö nimenomaan hierarkioiden ja vallankäytön suhteen. Tulen varmaan käyttämään sairaalaa ja terveydenhuoltoa synonyymeinä, sillä tutkimusympäristö on yliopistollinen sairaala. Ja looginen johtopäätöshän on, että terveydenhuolto käsittää myös mm. terveyskeskukset, joissa toteutuvat perusterveydenhuollon prosessit ovat hyvin erilaiset verrattuna yliopistollisen sairaalan erikoissairaanhoidon prosesseihin, jolloin (sitten joskus ilmenevien) tulosten yleistäminen kattamaan terveydenhuollon on enemmän kuin kyseenalaista. Hmm... jotenkin alkaa tuntua, että työotsikko tulee pian kokemaan ensimmäisen muutoksensa.

Miten sitten workflow-teknologia. Teknologia on terminä abstrakti ja niin on myös workflow-teknologia. Teknologian voisi saada määriteltyä viimeistään lunttaamalla sivistyssanakirjasta, mutta workflow-teknologia onkin jo kovempi pala purtavaksi. Tai ainakaan sitä ei löydä sivistyssanakirjasta. Workflow-järjestelmällä tarkoitetaan yleisesti tietojärjestelmää, jonka toiminta perustuu organisaation toimintaa mallintavaan prosessiin. Näin ollen workflow-teknologian voisi olettaa tarkoittavan tapaa toteuttaa prosessin mallintamiseen ja suorittamiseen liittyvät osat tietojärjestelmä. Tarkoitan tällä sitä, että tietojärjestelmässä (tai ohjelmistossa) on useita erilaisia osioita ja näkökantoja kuten käyttöliittymä, tietokannat ja skaalautuvuus ja toteutettaessa workflow-järjestelmää on yksi muista tietojärjestelmistä poikkeava katsantokanta eli se kuinka toteutetaan prosessien mallintamiseen ja suorittamiseen liittyvät toiminnot. Näin ollen workflow-teknologian soveltuvuus terveydenhuollossa tarkoittaisi, kuinka prosessien mallintamiseen ja suorittamiseen liittyvät toiminnot soveltuvat toteutettavaksi terveydenhuollossa.

Toinen tapa ajatella workflow-teknologiaa on nähdä se lähestymistapana konkreettisten toimintojen sijaan. Toisin sanoen, ohjelmiston kantava ajatus on, että mallinnettu prosessi ohjaa työn kulkua tai vähintään opastaa sen suorittamisessa. Tällöin kyse ei ole niinkään yksittäisistä ominaisuuksista joita tarkastella, sillä kaikki ominaisuudet toteuttavat enemmän tai vähemmän samaa päämäärää (teoriassa siis, käytäntöhän on aina jotain muuta). Tässä näkökulmassa on vain se haittapuoli, että se on askel abstraktimpaan suuntaan. Kuinka voidaan ohjelmistosta tai tietojärjestelmämillään tavoin erottaa, mitkä osat ovat workflow-teknologian mukanaan tuomia ja mitkä vain esim. hyvää/huonoa käytettävyyttä. Sama problematiikka liittyy koko tutkimukseen, tarkastelee asiaa miten päin tahansa. Miten voidaan tarkastella workflow-teknologiaa, kun tutkimuksen kohde on itse asiassa tietojärjestelmä?

Viimeiseksi sanaksi jäi soveltuvuus. Se on kai sitä, miten joku asia täyttää jonkin tarpeen. Nythän otsikossa on mainittu, että mikä on tuo tarpeen täyttävä asia (so. workflow-teknologia), mutta tarvetta ei ole mainittu millään tavoin. Onko jonkin mahdollista olla soveltuva johonkin, jos ei tiedetä mihin? Tuskin. Workflow-teknologian käyttöönottoon voidaan liittää implisiittisiä olettamuksia, joita on lähdetty hakemaan, kuten kustannusten pienentäminen, prosessin tehostaminen tai laadun parantaminen. Omalla kohdallani tavoitteet tulevat hyvin pitkälti tutkittavan tapauksen tavoitteiden mukaisesti eli mm. parhaiden hoitokäytäntöjen toteutuminen. Yksi kirjallisuudesta tarkistettava asia on se, kuinka hyvin ne tavoitteet vastaavat niitä tavoitteita, joita yleisesti vastaaville projekteille on asetettu. Hiukan epäilyttää, voinko sanoa workflow-teknologian soveltumisesta yleisesti mitään. Ehkä pitää lisätä jossain vaiheessa alaotsikko, joka kertoo tarkentavat määreet.

Toisaalta soveltuvuus voidaan nähdä monella tavalla. Se on mahdollista nähdä esim. tietojärjestelmän teknisenä käytettävyytenä aiottuihin käyttötarkoituksiin tai tietojärjestelmän kehittymisprosessina, jossa se muovautuu organisaation tarpeita vastaavaksi. Se, minkä valitsen soveltuvuudeksi ohjaa hyvin pitkälle sitä, mitä tulen tutkimaan ja miten.

Onnittelut sille, joka jaksoi tänne asti lukea. Oli nimittäin varmasti hankalin kirjoitettava tähän astisista blogimerkinnöistä! Tässä vaiheessa kaikki ajatukset ovat vielä melkoista sillisalaattia. Mutta, jos edes mietittävä ongelma on oikein, niin sitten olen oikealla polulla.

Päivitys Bloggerin uuteen versioon - ei sittenkään

2006-09-10T08:43:00.000+03:00

Otin käyttöön Bloggerin uuden version, joka tosin on beta-vaiheessa vielä. Sen myötä tapahtui tai tuli tehtyä joitain muutoksia, mm:
- Sain kategoriat kirjoituksille. Osa teksteistä tosin vielä odottaa kategorisointia.
- Kommentit hävisivät taas pääsivulta enkä tiedä saanko niitä enää takaisin
- Email post to friend -ominaisuus

Edit: Päädyin kuitenkin palauttamaan vanhan ulkoasun takaisin, kun se oli selkeämpi kuin uusi versio. Ehkä joskus kun on liikaa aikaa, tulee yritettyä uudestaan ja viilattua ulkoasu sopivaksi.

BPM 2006 - osa 2

2006-09-09T14:01:00.000+03:00

Enimmäkseen reissu oli kaikkea muuta kuin nähtävyyksien katselua. Päivät kuluivat konferenssipaikan luentosaleissa esityksiä kuunnellen. Vaikka kyseessä ei ollut mikään iso konferenssi (150 osallistujaa) oli esitysten taso hyvin vaihtelevaa. Huonoimmat esitykset tunnisti siitä, että kellään ei ollut mitään kysyttävää esityksen jälkeen, kun kukaan ei pysynyt mukana esityksen logiikassa (jos sellaista edes oli). Olen aina pitänyt intialaisten englantia vaikeimpana tulkita, mutta ärrävikainen kiinalainen, joka puhuu englantia australian aksentilla, on vielä paljon pahempi.

Esitykset sinällään kertovat vain sen, mikä on papereista luettavissa jälkikäteen. Sen sijaan oleellista konferenssissa on mahdollisuus jutella muiden ihmisten kanssa epävirallisesti. Ja itse asiassa se oli kaikkein hienoin puoli koko reissussa; tavata kaikki ne ihmiset ja vaihtaa ajatuksia heidän kanssaan. Konkreettisella tasolla käteen jäi toistakymmentä mailiosoitetta ihmisiltä, joiden kanssa on yhteisiä intressejä. Alkuun tuli oltua turhankin nöyrillä mielin ja oletettua, että muut tietävät varmasti enemmän kun ovat "oikeita" alan opiskelijoita, mutta se ennakkoluulo kyllä kariutui keskustelujen myötä. Oma käytännön kokemus asioista, joita toiset tutkivat teoreettisesta näkökulmasta, takasi loistavan lähtökohdan keskustelulle, sillä molemmat osapuolet olivat kiinnostuneita tietämään toisen ajatuksista. Ja keskustelujen myötä oman teoreettisen tietämyksen taso tuli mitattua ja todettua ihan riittäväksi. Taisin olla poikkeus sikäli joukossa, että minulla ei ollut paperia esitettävänä. Useampi ihminen sitä nimittäin kyseli parikin kertaa.

On hyvin erilaista jutella opiskelijan kanssa, joka pitää ensimmäisen esityksensä koskaan, kuin jutella alan "vanhan parran" kanssa (jota myös tuli muutaman kerran kokeiltua). Opiskelija on hyvin innostunut vaihtamaan ajatuksia, kun joku on vain kiinnostunut hänen tutkimuksestaan. Vanhojen partojen kohdalla taas huomasin, että he kyllä vastasivat ja keskustelivat kiltisti, mutta heitä ei saa kiinnostumaan mistään, ellei itsellä ole taustalla jotain konkreettista tehtyä tutkimusta.

Olin ainoa Suomesta tullut osallistuja konferenssissa. Sen sijaan en ollut ainoa suomalainen, vaan tapasin erään esityksen pitäjän, joka oli suomalainen, mutta oli töissä/opiskelemassa Sveitsissä. Hyvin asioista puhuminen suomeksikin sujui.

BPM-konferenssi on keskittynyt workflow management -järjestelmien ympärille ja itse asiassa alan tiedeyhteisö vaikuttaisi olevan melko selvärajainen. Yksi keskeisistä opeista omalla kohdallani oli, että tajusin eri tutkimusryhmien roolin tiedeyhteisössä. En ollut aiemmin ymmärtänyt, kuinka paljon tutkimusryhmillä on merkitystä etenkin WfMS-tutkimuksessa. Kullakin tutkimusryhmällä on omat erikoisalueensa ja sitä kautta alan yleistä kehitystä on helpompi hahmottaa. Tutkimusryhmät ovat myös hyvin voimakkaasti henkilöityneet tutkimusryhmän vetäjään ja vetäjän vaikutukset oli nähtävissä selvästi eri esityksissä (tai viimeistään esitysten lähdeluetteloissa).

Omalta kohdaltani koen onnistumisena sen, että sain solmittua kontakteja useamman tutkimusryhmän suuntaan. Toivon, että pysyn tätä kautta paremmin jatkossa selvillä siitä, missä alan yleinen kehitys menee kullakin osa-alueella. Sähköpostiosoitteita on nyt tallessa Alankomaihin, Saksaan, Yhdysvaltoihin ja Australiaan, ja toivon, että ne myös jatkossa johtavat tiiviiseen ajatusten vaihtoon.

Olisi kuitenkin väärin ajatella, että ihmisten kanssa tulisi juteltua pelkästään omien höytynäkökohtien takia. Joukkoon mahtui myös oikeasti hyviä tyyppejä, joiden kanssa jutteli ihan juttelemisen ilosta. Ja juuri ihmiset tekivät reissusta niin onnistuneen.

Hienoja ihmisiä, komeita rakennuksia ja hyvää ruokaa. Auf wiedersehen, Wien!

BPM 2006 - osa 1

2006-09-09T13:36:00.000+03:00

Wau. Olipahan mahtava kokemus. Hieno reissu, hienot puitteet ja hienoja ihmisiä. Siinä se typistettynä.

Ennakko-odotuksia Wienistä kaupunkinka ei ollut kuin, että se on iso ja siellä on vanhoja rakennuksia. Vähemmän yllättäen nämä olettamukset myös pitivät paikkansa. Yleensä tulee suhtauduttua nuivasti suurkaupunkeihin, mutta Wienistä tykkäsin jostain syystä. Yksi suurimmista tekijöistä oli varmasti turvallisuus, jota paikalliset vakuuttelivat, kun heidän kanssaan kaupungista juttelin. Ja turvalliselta kaupungilla liikkuminen tuntui riippumatta siitä, mihin aikaan ja millä kadulla tuli oltua. Liikennekulttuuristakaan ei jäänyt pahaa sanaa sanottavaksi, vaikka mennessä taksikuskikseni sattuikin vanhalla mersulla ajava kaahari, joka paineli 130:tä 80:n rajoitusalueella. Jalankulkijana ei tarvinnut kuin seistä tien reunassa niin aina pysähtyivät autot riippumatta siitä, kuinka pitkä jono perässä oli. Pyöräilijöitä myös jonkin verran liikkui liikenteen seassa ja heille oli keskustan alueella myös paljon erikseen omistettuja liikenneväyliä.

Vanhoja rakennuksia tuli nähtyä enimmäkseen ulkopuolelta, mutta myös sisältä päin. Konferenssin ohjelmaan kuulunut opastettu kierros Hofburgissa antoi kulttuuriannoksen mielelle ja sen jälkeen ollut juhlaillallinen kaupungintalolla täyteläisen kulttuuriannoksen vatsalle. Hienot olivat kyllä puitteet ja kaupunginjohtaja itse oli paikan päällä toivottamassa tervetulleeksi. Kamerakännykällä ei kovin kummoisia kuvia saanut napsittua, mutta järjestävän organisaation puolesta oli valokuvaaja kolmena päivänä napsimassa kuvia niin tervetulaistilaisuudesta, konferenssipaikalta kuin juhlaillallisiltakin. Fiksu teko laittaa ne kuvat nettiin ja vielä sillä tarkkuudella, että saa sieltä itselle teetettyä ihan oikeina valokuvina ne.

Lämpöä pohjoisen pojalle oli enemmän kuin tarpeeksi. Maanantaina taidettiin pysyä vielä alle 25 asteen, mutta torstaina taksin kyydissä katsoin, että 30 astetta näytti jo mittari. Tuli koettua samalla paikalliset liikenneruuhkat, kun matelimme kävelyvauhtia pois kaupungista. Kuskin selityksistä ymmärsin, että moottoritiellä oli jotain häikkää, jonka vuoksi emme sitä kautta ajaneet. Koko taksimatka sinällään oli huvittava, että kuski ei puhunut sanaakaan englantia ja oma saksan sanavarastoni on muutaman kymmenen sanan kokoinen. Kielimuurista huolimatta kuski pälätti minulle saksaa itävaltalaisittain ja minä hänelle englantia suomalaisittain :D

Omaamatta juurikaan vertailupohjaa, voin omien kokemuksieni pohjalta vilpittömästi suositella Wieniä matkailukohteena.

Ihan oikea konferenssi

2006-09-02T21:47:00.000+03:00

Normaalisti arkisin nousee kello 6:10 päivän ensimmäinen lento Kuopiosta Helsinkiin. Niin pitäisi tapahtua myös ensi maanantaina ja minun pitäisi olla tuossa koneessa mukana. Matkan määränpää on BPM 2006 -konferenssi, joka pidetään tänä vuonna Wienissä.

Rutinoituneille tieteentekijöille konferensseissa käyminen on kovin arkipäiväinen juttu, tai ainakin näin olen kuvitellut asian olevan. Minulle sen sijaan kyseessä on ensimmäinen konferenssi, johon olen koskaan osallistunut ja vähään aikaan ei olekaan yhtä paljon perhosia pörrännyt vatsassa. Oman jännityksensä aiheuttaa jo matkanteko, kun olen vain muutaman kerran ulkomailla liikkunut ja silloinkin ryhmän mukana mistään huolehtimatta.

Odotukset ovat melko korkealla, sillä pääsen näkemään akateemisesta kulttuurista puolen, johon en aiemmin ole päässyt tutustumaan lainkaan. Ja ensimmäistä kertaa on tilaisuus jutella ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneet samasta aihealueesta kuin, mitä itsellä on tarkoitus tutkia. Avoimella ja oppivaisella mielellä täytyy lähteä matkaan, kun ei tiedä mitä odottaa.

Vinkkejä valmistautumiseen olen kysellyt niin työkavereilta kuin ohjaajiltakin, mutta loppujen lopuksi konferenssissa käyminen ei taida kuitenkaan olla mitään niin maata mullistavaa, että se vaatisi jotain, mistä ei maalaisjärjellä selviä. Torstai-iltana, kun illan viimeinen lento Helsingistä Kuopioon laskeutuu, on kyydissä toivottavasti yksi henkilö, joka on oppinut paljon uutta ja puhunut paljon englantia viimeisen neljän päivän aikana.

Verkko vie, artikkelit vikisevät

2006-08-31T22:18:00.000+03:00

Wired-lehdestä löytyi ihan mielenkiintoinen kolumni koskien nykyistä artikkelien julkaisuprosessia ja webin siihen kohdistamia muutospaineita. Kirjoittaja kritisoi voimakkaasti nykyistä peer review -menetelmää, jossa tekstiä pallotellaan, viilataan ja muokataan kirjoittajan, arvioijien ja editorin välillä. Arvioitavana oleva artikkeli on piilossa muilta tieteentekijöiltä arviointiprosessin aikana, kunnes se lopulta hyväksytään julkaistavaksi ja päätyy painettuun muotoon muiden tutkijoiden hyödynnettäväksi.

Kirjoituksessa nostetaan esiin esimerkkejä toisenlaisista toimintatavoista. Yksi tapaus on Naturen kokeilema menetelmä, jossa peer review -prosessin rinnalla artikkeli julkaistaan webissä kenen tahansa kommentoitavaksi. Tähän mennessä 25 artikkelia on käynyt läpi rinnakkaisen prosessin. Toisena esimerkkinä esiin nostetaan arXiv-sivusto, joka on fyysikkojen ja matemaatikkojen pääasiallinen kommunikointikanava.

Kirjoittajan mukaan web mahdollistaa kommunikoinnin täysin toisella tavoin kuin aiemmin on ollut mahdollista ja tämän vuoksi peer review -prosessi on käymässä osittain vanhaksi. Mutta mikä on sitten tulevaisuuden visio? Kolumnin tarjoama näkemys on:

"Scientific papers will be living documents with data published on Web pages – commented on, linked to, and mirrored by labs doing the same work 6,000 miles away. Every research effort will have thousands of reviewers working in real time. Today's undergrads have never thought about the world any differently – they've never functioned without IM and Wikipedia and arXiv, and they're going to demand different kinds of review for different kinds of papers. It's in their nature."

Vaikka kolumni onkin kirjoitettu kärjistäen, on mielestäni kirjoittajan esittämässä ajattelussa paljon mielekkyyttä mukana. Tieteellisille artikkeleille verkko oli aluksi vain fyysisen sisällön esittäminen sähköisessä muodossa ja verkon yli saatavana. Jo tällä on ollut suuri vaikutus käytännön työhön. Itse olen vielä sen verran noviisi, että artikkelitietokannat ovat minulle olleet aina olemassa ja on ollut hankalaa kuvitella, kuinka tiedonhaun prosessi on aiemmin toiminut.

Artikkelin tarjoaminen verkossa ei kuitenkaan muuta artikkelin/tieteenteon luonnetta vielä millään tavoin. Ottamalla analogia verkkokauppojen puolelta, voidaan tehdä jonkinlaisia ennustuksia, mihin suuntaan kehitys on menossa. Esimerkiksi Amazonin kirjapuolella on myytävän kirjan tietojen lisäksi tarjolla mm. tieto siitä, mistä muista kirjoista kirjan ostaneet ovat olleet kiinnostuneita, asiakkaiden kirjoittamia kirja-arvioita ja keskustelumahdollisuus kirjaa koskien. Oheistiedot auttavat asiakasta arvioimaan teosta ja löytämään häntä eniten kiinnostavat opukset.

Tieteellisten artikkeleiden kohdalla kehitys on menossa vastaavaan suuntaan. On olemassa sivustoja kuten CiteSeer, CiteULike tai The Collection of Computer Science Bibliographies, jotka pyrkivät tarjoamaan keinoja määrittää artikkelin relevanttiutta tai löytää jonkin artikkelin aihetta läheisesti käsitteleviä muita artikkeleita. CiteSeer perustuu tilastollisiin menetelmiin (esim. laskee sitaattien lukumäärää), kun taas CiteULike perustuu käyttäjien tekemiin listauksiin. Oma kokemukseni on, että sivustot keskittyvät yhden asian varaan (esim. CiteULike käyttäjien listauksiin tai CiteSeer tilastollisiin menetelmiin) eikä ole muodostunut yhtä monipuolista sivustoa kuin Amazon on webbikirjakauppana. Mahdollisuuksille, joita webin kaltainen ympäristö, ei ole vielä minkäänlaista rajaa näkyvissä.

Taho, jolta olisi voinut odottaa suurempaa panostusta, ovat julkaisijat. Kaikki edellä mainitut sivustot ovat itsenäisiä sivustoja ja julkaisijasta riippumattomia. Artikkelitietokantojen rooli tuntuu yhä edelleen olevan vain ja ainoastaan tarjota pääsy haluttuun artikkeliin. Kuitenkin loppujen lopuksi itse artikkelit sisältävät tiedon, johon viitataan ja joiden ympärille olisi mahdollista rakentaa enemmän kuin yhdenkään ulkopuolisen sivuston on mahdollista tehdä.

Kuten Wired-lehden kirjoituskin nostaa esiin, keskeisin elementti on kommunikointi tutkijoiden kesken ja se hakee varmasti uusia muotoja riippumatta siitä, mitä julkaisijat tai CiteSeerin kaltaiset sivustot tarjoavat. Blogit ovat yksi esimerkki uudenlaisesta tavasta toimia. Ne ovat yhdelainen näyteikkuna omasta työstä ja tutkimuksesta, joiden kautta omaa työtään voi esitellä muutenkin kuin virallisen tieteellisen tekstin muodossa. Ja varmaa on, että kehitys ei nykytilanteeseen ja blogeihin pysähdy.

Ei enää haamupäivityksiä

2006-08-29T10:50:00.000+03:00

Huomasin, että kommenttien lisääminen etusivulle, aiheutti sen, että jokainen uusi kommentti aikaan sai blogilistan ilmoittamaan blogin päivittymisestä. Muutin bloglistalta blogin asetuksia ja ilmeisesti haamupäivitykset nyt loppuvat.

Itsekeskeinen blogimerkintä

2006-08-28T08:06:00.000+03:00

Pian jättämän kommentin jälkeen totesin, että on tullut kirjoitettua itse asiassa melko vähän itsestä ja omasta tutkimuksesta. Tavoite on ollut koko ajan pyrkiä kirjoittamaan yleisellä tasolla, jotta ihmisten olisi helpompi saada kiinni teksteistä. Alkanut vain tuntumaan, että mitä syvemmälle perehdyn omaan aihealueeseen sitä kapeakatseisimmiksi nämä kirjoitukset muuttuvat. Huolimatta lukijakunnasta on tämä blogi ensisijaisesti ihan itseä varten kirjoitettu, joten jatkossa on odotettavissa ei-niin-yleisen-tason kirjoituksia.

Anonymiteetti on ollut yksi tekijä, jota olen halunnut varjella. Siinä mielessä en ole mitenkään poikkeava yksilö, sillä heinäkuussa julkaistun tutkimuksen mukaan (jonka löysin Paeonian kautta) 55% bloggaajista käyttää pseudonyymiä. Tosin se anonymiteetti on pikku hiljaa ohenemassa, kun omasta tutkimuksesta tulee kerrottua yhä enemmän. Ja joillekin tutuille on tullut mainittua osoite ja toinen ohjaajistakin on käynyt sivustoa lukemassa.

Mutta pari sanaa minusta ja väitöskirjastani, kun niistä oli tarkoitus nyt kirjoittaa. Olen valmistunut Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselta (TOL) maisteriksi ja samaisen opinahjon alaisuudessa olen nyt jatko-opintoja väsäämässä. Opinnot on tarkoitus suorittaa leipätyön ohessa, joskin väitöskirjan aihe liittyy hyvin läheisesti omaan toimenkuvaan, joka ei liene mitenkään yllättävää.

Väitöskirjan työnimenä tällä hetkellä on Workflow-teknologian soveltuvuus terveydenhuollossa, mutta en ole lainkaan varma, kuinka pitkään se muuttumattomana pysyy. Täysin varma olen vain siitä, että lopullinen nimi se ei tule olemaan. Kirjallisuuteen kiinnitettynä aihealue kuuluu tietojärjestelmätieteiden tutkimukseen, tarkemmin sanottuna computer-supported cooperative work -tutkimukseen ja edelleen tarkentaen workflow management -järjestelmien tutkimukseen (tai ainakin näin nykytietämykseni valossa kuvittelen). Aihealue on siis sellainen, että suurta yleisöä se ei kiinnosta tippaakaan. Työnimestään huolimatta tutkimuksen ei ole tarkoitus olla tekninen, vaan tarkoitus on keskittyä tietojärjestelmän ja organisaation väliseen rajapintaan. Ja liiketoimintaprosesseista puhuttaessa (joita siis workflow-teknologialla hallitaan) ei voi välttyä taloustieteiden tutkimukseen perehtymiseltä. Humanistit älkööt siis pelästykö.

Mutta ehkä tämä riittää tältä erää. Väitöskirjan sisällöstä tulee varmasti vielä kirjoitettua kyllästymiseen asti.

Laadullisen tutkimuksen jäljillä

2006-08-21T21:43:00.000+03:00

Kakkosohjaajan neuvoa noudattaen marssin viime viikolla kirjastoon ja mukaan tarttuivat Pertti Alasuutarin Laadullinen tutkimus, David Silvermanin Doing Qualitative Research sekä Milesin & Hubermanin Qualitative data analysis. Päädyin aloittamaan (ja lopetinkin jo) Alasuutarista jo senkin takia, että aihealueeseen on helpompi perehtyä suomen kielisen tekstin kautta.

Todennäköisesti tunnustan tietämättömyyteni tässä julkisesti, mutta totean siitä huolimatta, että olipa silmiä avaava lukukokemus. Lähtötietoni laadullisesta tutkimuksesta olivat kahdella sanalla sanoen lähes olemattomat, joten uutta ammennettavaa tietoa oli tarjolla runsain mitoin. Eniten tässä tilanteessa ihmetyttää se, että miten olen voinut valmistua yliopistosta ja sitten yksi kirja voi auttaa maailmankuvan jäsentämisessä näin paljon. Noh, hyvä että tuli luettua :)

Ongelma tässä vaiheessa on vielä se, että Alasuutarin kirjan, kuten kaikkien muidenkin kirjojen, tarjoama näkemys on vain yksi mahdollinen näkemys laadullisesta tutkimuksesta muiden joukossa. Alasuutari kirjoittaa omasta tutkimusalastaan (joka on kai sosiologia tai jotain sinne päin) käsin asioita tarkastellen ja se näkyy ennen kaikkea esimerkeissä. Sinällään laadullisessa tutkimuksessa on paljon tieteenalasta riippumattomia elementtejä, mutta väistämättä lukemisen aikana tuli olo, että olisi tarpeen lukea vastaava teos oman tieteenalan osaajan kirjoittamana. En vain tiedä onko sellaisia tarjolla.

Yksi itseäni mietityttämään jäänyt alaluku opuksessa oli "Laadullisen tutkimuksen ideografiset ja nomoteettiset piirteet". Ideografinen tutkimus on käsittääkseni yhden tapahtuman tms. ympärillä pyörivä tutkimus (esim. talvisota), kun taas nomoteettinen tutkimus koostuu useista eri tapauksista (esim. puoli yhdeksän uutiset vuoden ajalta) tai informanteista kuten Alasuutari ihmisiä kutsui, joiden kautta päästään yleistämään laadullisen tutkimuksen tuloksia. Kautta linjan oli kirjassa vallalla jälkimmäinen ajattelutapa ja se jäi hiukan häiritsemään. Oma tutkimukseni tullee keskittymään yhden tietojärjestelmäkäyttöönottotapauksen (ei tuommoista sanaa oikeasti ole) ympärille eikä näillä näkymin ole edes mahdollisuutta laajentaa tutkimusta kattamaan useampaa tapausta. Kun tarjolla ei ole montaa homogeenistä lähdettä, niin ilmeisesti oikeaoppinen ratkaisu on käyttää heterogeenistä aineistoa (eli haastatteluita, ongelmailmoituksia, palaverimuistioita yms.). Hiukan vain häiritsee, kun oppikirjassa ei moista tapaa lainkaan tuoda esiin. Ehkä Silvermanin tai Yinin teos tuo siihen asiaan lisävalaistusta.

Vielä kirjaan palatakseni täytyy todeta, että Alasuutarin tapa käsitellä asioita toimi ainakin minun kohdallani. Humanistisista tieteistä mitään tietämätön ainakin uskoi vakaasti saaneensa hyvän kuvan, mitä laadullinen tutkimus on sosiologiassa. Harmi vain, että juonirakenneanalyysit, keskusteluntutkimus tai muut vastaavat menetelmät auttavat tulkitsemaan paremmin suomen kieltä kuin konekieltä.

Tutkimusmenetelmiin perehtymistä

2006-08-15T08:10:00.000+03:00

Pari viikkoa sitten tuli käytyä ohjaajaa tapaamassa ensimmäistä kertaa ja keskeisin keskusteluaihe oli luonnollisesti väitöskirja. Kävimme mahdollisia aihealueita läpi ja puhuimme tutkimusmenetelmistä. Tai no, jos ihan rehellisiä ollaan niin ohjaaja puhui ja minä yritin painaa asioita mieleen parhaani mukaan. Maisterin tutkintoon ei kuulunut minkäänlaista tutkimusmenetelmäkurssia, joten menetelmien opetteleminen on pakko nyt aloittaa siltä hataralta pohjalta mikä on. Järvistä & Järvistä tuli lueskeltua gradun tekoa aloitellessa ja jonkin verran asioita on luonnollisesti oppinut artikkelien lukemisen kautta, mutta siinä se koulutus onkin.

Onneksi ohjaajalla vaikutti olevan paremmat tiedot tässä(kin) asiassa, joten jonkinlainen yhteinen näkemys sopivista tutkimusmenetelmistä muodostui. Menetelmän valinta menee mielestäni hiukan nurinkurisesti sikäli, että elämäntilanne (lue: työ) ohjailee tutkimusmenetelmän valintaa eikä suinkaan tutkimuskysymys niin kuin oppaissa järjestykseksi mainitaan. Väliäkös sillä sinällään, jos itse tutkimus täyttää vaadittavat kriteerit.

Vaikuttaisi, että tarjolla on kaksi tilanteeseeni soveltuvaa menetelmää: case study ja etnografia. Case study -tutkimuksia tulee vastaan harva se päivä eikä ihme, sillä AISWorldin mukaan se on yleisin kvalitatiivisen tutkimuksen menetelmä tietojärjestelmätieteissä. De facto -opas aiheeseen näyttäisi olevan Yinin Case Study Research, Design and Methods. Etnografiaan puolestaan olen sen verran ehtinyt perehtyä, että luin Myersin erinomaisen artikkelin Investing Information Systems with Ethnographic Research. Näyttäisi siltä, etteivät case study ja etnografia ole kovin kaukana toisistaan, vaikka selviä eroavaisuuksiakin toki löytyy.

Etnografisessa tutkimuksessa tutkija viettää tutkimuskohteessa aikaa hyvin pitkään (useita kuukausia) ja saa hyvän käsityksen ihmisten toiminnasta ja aikomuksista. Näillä perusteilla menetelmä sopisi minulle, sillä tutkimuskohteessa on tullut sattuneesta syystä vietettyä aikaa jo useampi vuosi. Ongelmana vain voi olla se, että en ole tehnyt muistiinpanoja alusta alkaen, ts. ajassa taaksepäin palaaminen on hankalaa ja menneellä ajallakin on merkitystä. Toinen ongelma on, että asetelmassa on kaksi organisaatiota, ohjelmistotoimittaja ja asiakas, joista jälkimmäisessä olen käynyt vain harvakseltaan. Karkeasti ottaen asiakas kohtaa ongelman ja ohjelmistotoimittaja ratkaisee sen, joten molempiin organisaatioihin perehtyminen olisi suotavaa.

Case study -tutkimus käsittääkseni pohjautuu enemmän ihmisten haastatteluihin ja mahdollistaa sikäli paremmin tiedon keräämisen jälkikäteen. Haastatteluiden avulla on myös mahdollista päästä kiinni asiakasorganisaatioon, joten näkemystä tulisi tasaisemmin molemmista organisaatioista kuin etnografiaa käyttäen. Olenkin kallistumassa yhä enemmän ja enemmän case studyn käyttöön.

Etnografiasta vielä sen verran, että opin, että se on lähtöisin sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta, mikä minusta oli aika mielenkiintoista. Periaatteessa tutkin teknologiaa eikä silloin ensimmäisenä tule mieleen kulttuuriantropologia (ainakaan itselläni). Oikeammin todeten tutkimusalue ei ole teknologia itsessään vaan teknologian ja organisaation välinen rajapinta ja siksi etnografia on täysin mahdollinen menetelmä.

Seuraava etappi tällä rintamalla on etsiytyä kirjastoon ja hakea käsiin Yinin opus. Muutama tovi on vierähtänyt aikaa viime käynnistä, koska netin kautta huomasin, että olen lainauskiellossa asiakastietojen vanhentumisen vuoksi.

Lakiteknisiä kommervenkkejä

2006-08-09T23:36:00.000+03:00

Väitöskirjan tekeminen työnantajan ydinliiketoimintaan läheisesti liittyvästä aiheesta näyttäisi aiheuttavan hiukan ylimääräistä kommervenkkiä. Katselin juuri läpi salassapitosopimusesimerkin (olipa hieno yhdyssana), jonka sain toimitusjohtajalta katsottavaksi. Esimerkki on laadittu yritysten väliseksi sopimukseksi ja yksittäistä projektia koskien, joten sovittamistyötä tarvitaan. Työnantajani on yritykseksi pieni (alle 20 henkilöä), joten joka asiaan ei ole omaa ammattilaista palkattu. Siksi pääsenkin leikkimään sivutoimista lakimiestä ja muokkaamaan sopimuspohjan tarkoitustaan vastaavaksi.

Toinen kommervenkki on työsopimuksen klausaali, joka siirtää tekijänoikeudet työnantajalle kaikkeen työsuhteen aikana tehtyyn aineistoon. Todennäköisesti en voi välttyä siltä, ettenkö tekisi jatkossa väitöskirjaan liittyviä hommia ennen kuin aloitan varsinaisen työn teon tai työpäivän päätteeksi. Sopimusta ahdasmielisesti tulkiten kaikki hyöty menisi työnantajalle ja minulla ei olisi oikeutta tehdä kirjoittamallani tekstillä mitään. Kuinka todennäköistä on, että työnantaja näin vaatisi? Todennäköisesti lähenee jo pakkasen puolen lukemia. Tällä hetkellä en näe semmoista skenaariota millään tavalla todennäköisenä. Jostain syystä tulee näköjään vain oltua aika skeptinen väliin (enkä edes tiedä mistä olen sen oppinut).

Juttelin toimitusjohtajan kanssa aiheesta siltä pohjalta, että laaditaan pelisäännöt selviksi etukäteen eikä tapella jälkikäteen. Hänellä oli ihan ymmärtäväinen suhtautuminen aiheeseen. Muutenkin työnantajan suhtautuminen väitöskirjan tekemiseen on ollut periaatteellisella tasolla hyvin positiivista, vaikka käytännön tasolla eivät olekaan mitään tukea luvanneet. En sitä tosin ole olettanutkaan missään vaiheessa. Asiaan palatakseni, päädyimme laatimaan seuraavan sisältöisen sopimuksen. Tai siis, kuten hierarkiseen kulttuuriin kuuluu, minä laadin ehdotuksen ja toimitusjohtaja antoi kommentit.

X (Tekijä) ja Y (Yritys) ovat sopineet seuraavaa. Tekijänoikeudet Tekijän työn tuloksiin määräytyvät voimassa olevan työsopimuksen mukaisesti pois lukien aineisto (esim. kuvat, kirjoitukset, kaaviot), jonka Tekijä ensisijaisesti tuottaa opiskeluitansa varten. Tekijän ensisijaisesti opiskeluitansa varten tuottaman aineiston tekijänoikeudet säilyvät Tekijällä. Tällaiseksi aineistoksi ei katsoa aineistoa, joka on luotu Yrityksen määräämänä tai jonka Tekijä luo työtehtäviensä hoitamiseksi. Aineistoksi, jonka oikeudet säilyvät Tekijällä luetaan myös aineisto, jonka Tekijä on luonut opiskeluitaan varten, mutta jota hän myöhemmin käyttää työtehtävien hoitamisessa. Tällaistä aineistoa on kuitenkin Yrityksellä lupa hyödyntää muokkaamalla, valmistamalla kappaleita tai saattamalla se yleisön saataviin lukuunottamatta Tekijän väitöskirjaa.

Totesin, että sopimustekstien viilaaminen antaa pedantille luonteelle hyvät kiksit (voin suositella)! Ehkä seuraavassa elämässä voisi kokeilla lakimiehen uraa (lakimiehet voivat vapaasti kommentoida yllä olevan perusteella kannattaako).

Firefoxin pikahaun optimointia

2006-08-06T22:47:00.000+03:00

Google Scholaria tulee käytettyä sen verran paljon, että rupesin tutkailemaan, kuinka sen saisi Firefoxin pikahakuun hakukonelistalle. Vastaukseksi löytyi Mycroft-projekti, joka sisältää useamman tuhatta hakukonepluginia. Google Scholar löytyikin sitten melko vaivattomasti projektin sivuilta. Samalla tuli lisättyä myös Citeseer yhdeksi vaihtoehdoksi, vaikka sitä viime aikoina onkin vähemmän tullut käytettyä, mutta ehkä käyttö lisääntyy, kun jää muutama ylimäärinen hiiren klikkaus välistä. Tarjolla näytti olevan plugineja myös useamman kustantajan artikkelitietokantoihin (mm. Elsevier, Ebscohost ja PubMed), mutta niistä ei ole iloa niin kauan kun välissä on yliopiston kautta otettava etäyhteys.

Google osaa asiakaspalvelun

2006-08-06T22:26:00.000+03:00

Valitin aiemmin, että Google Scholar lisää hakutuloksiin BibTeX-formaatissa ylimääräiset {}-merkit (taitaa joku niitä aaltosulkeiksiki sanoa) otsikon ympärille. Asia rupesi ärsyttämään niin paljon, että päädyin kirjoittamaan Googlelle sähköpostin asiasta. Yleisesti ottaen palautteen antaminen isoille yrityksille tuntuu monesti melko turhalta. Esimerkiksi Yahoolle halusin kerran antaa palautetta, kun heidän sivuillaan oleva mainos esti osaa sivusta toimimasta. Jo pelkkä palauteosoiteeen löytäminen oli tehty ylivoimaisen vaikeaksi. Googlen kohdalla osoite palautteen antamiseen löytyi onneksi helpommin, mutta odotukset eivät silti järin korkealla olleet, että asiasta mitään kuuluisi.

Viikko vierähti palautteen lähettämisestä ja eräs aamu postilaatikkoon oli kolahtanut kaksi postia. Ensimmäinen oli selvästi joltain joka käsittelee ja luokittelee palautteet ja jälkimmäinen sitten henkilöltä, joka tiesi itse asiasta. Tässä vastauksista jälkimmäinen:

Hello xxx,

Thanks for your email. Please note that the double braces is correct BibTeX formatting; The extra braces indicates that it should not lowercase titles.

As you may know, most reference managers support either RefMan or EndNote formats (also known as RIS, ENW, or Refer). I suggest you try those formats instead of BibTeX. Please note that our BibTeX format was designed specifically for the BibTeX program, and may not format properly with other managers. I appreciate your understanding. Please let me know if you have further questions regarding this program.

Sincerely,

The Google Scholar Team

Jokainen tulkitkoon tavallaan, mutta itse olin tyytyväinen saamaani palveluun. Rupesin sitten kaivelemaan JabRefin sivuja, koska JabRefiin vietäessä ongelma nimenomaan esiintyy, ja löysin sieltä keskusteluita aihetta sivuten, mutta en varsinaista vastausta. Loppujen lopuksi ratkaisu löytyi sitten itse JabRefista, kun asetuksista bongasin kohdan "Remove double braces around BibTeX fields when loading". Vielä voisi ehdottaa JabRefin tekijöille, että laittaisivat tuon asetuksen oletusarvoisesti päälle...

Lyhyesti Econ Oppineisuuden osoittamisesta

2006-07-30T13:46:00.000+03:00

Tuli alkuviikosta lukaistua Umberto Econ "Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään". Lukaistua todellakin sillä päädyin ainoastaan silmäilemään suuren osan kirjan loppupuolesta. Alkuperäisteos on muistaakseni vuodelta -77 ja se näkyi etenkin, kun puhuttiin tiedonhausta ja viitteiden hallinnasta. Suomen kielinen versio on vuodelta -89 ja esipuheessa hiukan taustoitettiin Italiassa vallinnutta tilannetta kirjan kirjoittamisen aikoihin.

Toiveissa oli kirjaa lainatessa, että siinä olisi keskitytty käsittelemään oppineisuuden osoittamista eli, mikä on tieteellinen kontribuutio. Osoittautui kuitenkin, että painotus oli kirjan otsikon jälkimmäisellä osalla eli miten tutkielma tehdään. Ihan päteviä käytännöllisiä neuvoja oli tarjolla liuta, mutta jää kyllä omissa rankkauksissani jälkeen Davisin Writing the Doctoral Dissertation -opukselle. Se, että on jo lukenut neuvoja useammasta lähteestä saa aikaan tunteen, että kirja ei tarjoa juurikaan mitään uutta. Eli ensimmäisenä oppaana kirjaa lukeva saa todennäköisesti paljon enemmän irti siitä. Ja vaikka kirja on periaattessa käypäinen kaikille tieteenaloille on suurin osa esimerkeistä humanististen tieteiden puolelta eli sen alan opiskelijat ovat sopivampi kohderyhmä kuin luonnontieteitä tai teknologiaa opiskelevat. Tosin ihan mielenkiintoista lukea, että miten tutkimuksen tekemistä käsitellään, muussa kuin omassa tutussa ympäristössä.

Metabloggausta

2006-07-24T22:24:00.000+03:00

Tänään sitten koitti se päivä, kun tuli ensimmäistä kertaa viilattua blogin ulkoasua. Blogia aloitellessani en ollut ollenkaan varma, että mikä tämän blogin kohtaloksi tulee, mutta nyt näyttää siltä, että kätkytkuolema ei ainakaan kohtaloksi koidu. Alkuun menin siitä, mistä helpoimmalla pääsin ja valitsin Bloggerin tarjoamista mallitemplaateista eniten silmää miellyttävän ja keskityin sisältöön. Pikku hiljaa pienet asiat ovat alkaneet ärsyttämään ja tänään sitten Eka binistä saatujen vihjeiden avulla korjasin joitain pikkuasioita (esim. lisäsin kommentit näkyviin pääsivulle). Kategoriat olisi vielä kiva saada esiin ja kommentointi helpommaksi, mutta ne saavat jäädä myöhemmäksi. Esteettinen silmäni on sillä tasolla, että sallii pukea lapselle violetit housut ja turkoosin paidan, joten värimaailman ja tyylin puolelle en aio koskea nyt enkä tulevaisuudessa.

Tulipahan tässä samalla rikottua erästä aikomustani blogin suhteen eli, että en bloggaa bloggaamisesta, vaikka se välillä houkuttaakin. Ulkoasun päivitysten vuoksi blogilista tarjoilee uutta päivitystä kiinnostuneille, joten ajattelin jotain selitystä asialle antaa.

Ohjaajan tapaamista odotellen

2006-07-23T13:19:00.000+03:00

Lähden ensi viikolla käymään Oulussa tapaamassa ensimmäistä (päävastuussa olevaa) väitöskirjaohjaajistani. Olen hänen kanssaan kerran jutellut, kun aloittelin gradun tekoa, eli noin... hmm... kai siitä neljä vuotta taitaa jo olla. TOL:lla aloittaa vuosittain toista sataa opiskelijaa, joten tilanne taitaa olla, että minä tiedän ohjaajastani jotain, mutta hän ei vielä tiedä minusta muuta kuin ne muutamat sähköpostit ja yhden puhelinkeskustelun, jotka olemme vaihtaneet ja käyneet. Kakkosohjaajalle ei valitettavasti tapaaminen käynyt, joten se jää myöhemmälle syksyyn. Hänenkin kanssaan olen kerran kasvotusten jutellut, ja se kerta oli, kun hän opponoi graduni. En tiedä, onko olemassa tyypillistä ohjaajat-ohjattava-suhdetta, mutta en usko, että tämä ainakaan sellaiseksi lasketaan. Hiukan tämä 300km:n välimatka käytännön asioita tuntuu haittaavan, mutta eivätköhän käytännöt pikku hiljaa mukaudu tilanteeseen.

Vaimo esitti yksi päivä hyvin relevantin kysymyksen, että mitä oikein odotan tapaamiselta. Olen laatinut tapaamista varten asialistan ja lähetin sen myös toiselle osapuolelle tiedoksi. Asialistalla kaksi keskeisintä kohtaa olivat käytännön asioiden setviminen (miten lopulta päästä virallisesti kirjoille) ja väitöskirja-ajatusten läpikäynti. Ehkä kuitenkin enemmän kuin mitään asialistalla ollutta kohtaa odotan tapaamista itseään ja sen vaikutuksia. Tähän mennessä kommunikaatio ohjaajien kanssa on ollut melko muodollista ja varautunutta ja sen toivoisin muuttuvan tapaamisen myötä. Haluan oppia paremman tuntemaan ohjaajieni tyylin käsitellä asioita ja toivon heidän ymmärtävän jotain minun ajatuksen juoksustani. Ohjaajilla on keskeinen rooli väitöskirjan tekemisen kannalta, joten vuorovaikutus on tekijä, joka on pakko yrittää laittaa kuntoon. Niinhän siinä tulee käymään, että se joka mukautuu olen minä, mutta pitää nyt ensin yrittää saada selville millaista mukautumista tarvitaan. Sopivaa ohjaajaa miettiessäni oli mielessä jo silloin, kuinka hän mahdollisesti asioita käsittelee ja niistä ajattelee. Toivottavasti mielikuvat myös vastaavat todellisuutta.

Kumpikaan ohjaajista ei muuten käsitykseni mukaan ollut kiinnostunut vilkaisemaan tätä blogia. Heille kyllä mainitsin "blogimuotoisesta oppimispäiväkirjasta" osoitteen kera, mutta kävijätilastojen perusteella vaikuttaisi etteivät he linkkiä koskaan klikanneet.

Googlekaan ei ole täydellinen

2006-07-20T13:59:00.000+03:00

Silloin tällöin aina törmää kirjoituksiin, jotka käsittelevät hakukoneiden valtaa rajata maailmankuvaa. Noissa jutuissa on vinha perä, mutta arkikäytön vaivattomuus menee lähes poikkeuksetta teoreettisten pohdiskeluiden edelle ainakin omalla kohdallani. Kun tarvittava tieto löytyy helposti, ei ole niin väliä, olisiko joku artikkeli antanut muutaman nyanssin lisää asiaan.

Tutkijan roolissa (tai ehkä vielä tässä vaiheessa "tutkijan") perus-Google vaihtuu yleensä Google Scholariin ja sitä onkin tullut viime aikoina käytettyä suhteellisen ahkerasti. Niin kuin yleensä ohjelmistojen kohdalla käy on myös Google Scholarin kohdalla intensiivisempi käyttö paljastanut pieniä mutta ärsyttäviä ominaisuuksia (joita ei muuten perus-Googlesta tule yhtään nyt mieleen). Yksi sellainen on, että BiBTeX-muotoon viety tulos on Googlen mukaan aina tyyppiä article. Tyypillä on merkitystä, sillä JabRef mm. määrittää tarjolla olevat syöttökentät tyypin mukaan (esim. konferenssipapereista ei kysytä journalin nimeä). Toinen ärsyttävä ominaisuus on, että artikkelin nimi on aina ympäröity ylimääräisin {}-merkein, johon en yhtään hyvää syytä ole keksinyt. Rehellisesti ottaen en kyllä usko, että nämä nyanssit ketään kiinnostavat. Tulipahan vähän täytettä blogiin ja kylkiäisenä pari haukottelevaa lukijaa.

Palatakseni vielä maailmankuvan rajoittamiseen, Google Scholar ei ole muutamasta artikkelista löytänyt mitään tietoja. Etsimäni artikkelit eivät millään tavalla poikenneet valtavirrasta, mutta jostain syystä tulos oli pyöreä nolla. Omaa tieteellistä maailmankuvaansa ei näköjään voi pelkän Google Scholarin varaan rakentaa (enkä sitä ole kyllä tehnytkään). Googlekaan ei ole täydellinen.

Työmenetelmien hiomista

2006-07-15T13:54:00.000+03:00

Aiemman kirjoituksen jälkeen pysähdyin hetkeksi aikaa miettimään, kuinka työmenetelmiä ja työkaluja tulisi virittää, jotta ne tukisivat itse työn tekoa parhaalla mahdollisella tavalla. Seuraavat periaatteet olivat mietinnän tulos:

Kaikki artikkelitulostukset tehdään JabRefistä käsin, ts. artikkeli pitää ensin löytyä JabRefistä ennen kuin sitä saa lukea
Artikkelin lukemisen/selailun jälkeen se merkitään luetuksi, siihen liitetään avainsanat ja kirjoitetaan parin rivin yhteenveto. Kaikki tämä tapahtuu JabRefin avulla.

Opiskelin samalla JabRefin käyttöä, jotta osaisin sitä viritellä palvelemaan yo. periaatteita. Yksi parhaista puolista JabRefissa on, että se antaa mahdollisuuden itse määritellä käytettävissä olevat kentät ja sallii omien kenttien luonnin. Muutenkin säätömahdollisuuksia on runsaasti enkä vielä kaikista tarjolla olevista mahdollisuuksista ole perille päässyt. Seuraavat muutokset päädyin työkaluun tekemään:

Lisäsin uuden listan nimeltään "avainsanat", koska keywords-kentässä on usein jo valmiiksi käytössä tuotaessa viitetietoja ulkopuolelta. Huomasin tämän, kun ensimmäistä kertaa rakensin artikkeleista ryhmiä ja mukaan tuli uppo-outoja termejä. Avainsanat-listan sisältö on oma luokitteluni artikkeleille. Sisältöön liittyvien avainsanojen lisäksi otin käyttöön avainsanat "tärkeä" ja "irrelevantti".
Käskin JabRefin luoda artikkeliryhmät uudestaan perustuen avainsanat-kentän sisältöön. Nyt saan esim. klikkaamalla ryhmää "tärkeä" suoraan näkyviin kaikki artikkelit, jotka olen merkinnyt tärkeiksi.
Kokosin yksittäisen artikkelin tietoihin yhdelle välilehdelle kaikki kentät, jotka on tarpeen täyttää artikkelin lukemisen jälkeen. Täytettävät kentät ovat tila (vaihtoehdot ovat etsi, lue, selattu, luettu), avainsanat ja sisältö.
Liitin päänäkymään eli artikkelilistaukseen Tila, Avainsanat ja Review-kentät
JabRef automaattisesti lisää uuteen artikkeliin timestamp-tiedon, joka on tullut yleensä epähuomiossa jyrättyä BibTex-tietoja kopioitaessa. Jatkossa timestamp-tieto saa säilyä kertomassa, milloin olen artikkeliin törmännyt.

Lopuksi vielä kuva selventämään, miltä JabRef nykyisin käytössäni näyttää (kun eihän noista tekstisepostuksista ymmärrä kuin JabRefiin perehtynyt):

Olisi kiva kuulla, jos joku on JabRefiä käyttänyt, että millaisia kokemuksia ja käyttötapoja ajan myötä on muodostunut.

Huumoria jatko-opiskelijalle...

2006-07-11T23:27:00.000+03:00

...tarjoilee www.phdcomics.com.

Sen edestään löytää minkä taakseen jättää

2006-07-09T07:33:00.000+03:00

On ollut pieni kesälomatauko artikkelien lukemisessa ja opiskeluasioissa ylipäätään. Futiksen mm-kisat ovat tietenkin vaatineet oman panostuksensa, mutta onhan tuota hiukan ehtinyt kesästäkin nauttia. Pari iltaa sitten tuli palattua taas opiskelujen ääreen, kun aloin listaamaan mahdollisia tutkimusaiheita ja kirjoittamaan jokaisesta lyhyttä kuvausta lähetettäväksi ohjaajille arvioitavaksi. Luku-urakan aikana on tullut kirjattua ylös mahdollisia aiheita omalle työlle ja loppujen lopuksi niitä näyttää jalostuneen tuommoinen vajaa kymmenkunta oikeasti mahdollista ajatusta.

Kolmen sanan otsikoiden auki kirjoittaminen oli se työläämpi osuus ja mukaan piti tietenkin sisällyttää lähdeviitteitä antamaan pontta teksteille. Kyseessä oli nyt ensimmäinen kerta, kun piti viitekokoelmaa käsitellä niin päin, että piti tietoa onkia sieltä ulos. Ja olihan tuo ankea tajuta, että laiskuus ja kurittomuus eivät sovi samaan lauseeseen viitekokoelman ylläpidon kanssa. Ne viitteet, joista olin viitsinyt kirjoittaa kunnon muistiinpanot, oli helppo palauttaa mieleen ja sijoittaa teksti oikeaan lokeroon omissa jäsentelyissäni. Sitten olikin liian pitkä liuta artikkeleita, joista en ollut kirjoittanut yhtään mitään tai ihan vain pari sanaa. Tajusin myös, että ennen JabRefin käyttöönottoa lukemiani artikkeleita en ollut tullut vieneeksi järjestelmään lainkaan ja niitä sai nyt netistä uudemman kerran metsästellä.

Aihelistaus sitten loppujen lopuksi valmistui ja lähti eilen illalla ohjaajille arvioitavaksi. Seuraava toteutettava aktiviteetti onkin viitetietokannan ajantasaistaminen ennen kuin tilanne pahenee entisestään. Olen muuten jatkossa hukassa, jos joudun samoja artikkeleita metsästämään yhä uudestaan ja uudestaan. Vanha totuus "Sen edestään löytää minkä taakseen jättää" osui taas ikävästi kohdalleen.

Hiipivä opinto-oikeus, piilotettu kurssitarjonta

2006-06-28T21:21:00.000+03:00

Pitkästä aikaa nytkähti opintosuunnitelman tekeminen eteenpäin, kun ohjaaja ehti vastaamaan postiin. Olisihan tuo jo aika saada virallisesti jatko-opiskelijan status, kun on tullut useampi kuukausi valmisteluja tehtyä. Ei sillä niin hirveästi ole merkitystä, kun artikkelitietokantoihin on tilapäiset tunnukset lokakuuhun asti voimassa, terveydenhuollossa voi turvautua työterveyteen ja ateriaetua ei jatko-opiskelijoille ole tarjolla. Mutta kyllä se tilannetta selventäisi, kun ei olisi vain muka-jatko-opiskelija eikä tarvitsisi olla taas syksyllä ruinaamassa paria lisäkuukautta tunnuksen voimassaoloon.

Se nytkähtäminen, mikä nyt tapahtui oli se, että ohjausryhmä oli lopultakin saatu kasaan. Kolmesta ihmisestä yhden kanssa olen jutellut, toisen kanssa ollut samalla kurssilla opiskelemassa ja kolmannesta en ole koskaan kuullutkaan. Kovin suuria odotuksia en ohjausryhmän suuntaan kohdista, vaan pidän yhteistyötä ohjaajien kanssa tärkeimpänä tukena, joten ohjausryhmän koostumuksella ei niin suuresti ole minulle merkitystä.

Vaihdoimme myös muutaman kirjoitetun sanan suoritettavista kursseista. Se, että asuu Kuopiossa ja rupeaa jatko-opiskelijaksi Oulun yliopistoon ei kyllä asioita helpota. Tarkoitukseni olisi suorittaa johtamisen ja organisaation approbatur osana jatko-opintoja. Vaihtoehtoina on joko suorittaa kurssit Oulun yliopiston taloustieteellisessä tiedekunnassa ruinaten etäsuoritusmahdollisuuksia tai sitten hyödyntää paikallisen yliopiston kurssitarjontaa joustavan opinto-oikeuden (JOO) kautta. JOO-kursseina ei vain näyttänyt olevan tarjolla kuin osa approbaturiin vaadittavista kursseista, joten soitin ja kysyin muiden kurssien suorittamismahdollisuutta. Byrokratia iski vastaan, kun pitäisi ensin kuulemma hakea puolto opinnoille Oulusta ja laittaa sen jälkeen hakemus oikeudesta vetämään Kuopioon, jonka jälkeen vasta saisi tietää, onko appron suorittaminen edes mahdollista. Tulin siihen johtopäätökseen, että helpommalla pääsen, kun valitsen kurssit kotiyliopiston kautta. JOO vaikuttaa ajatuksena ihan kivalta, mutta käytännön toteutus ainakin jatko-opiskelijan kannalta turhan monimutkaiselta.

Mieltä piristää, että välillä asiat etenevät, vaikka tällä kertaa ei omaksi ansioksi voikaan mitään laskea. Pitänee seuraavaksi kysäistä ohjaajalta, montako nytkähdystä vielä tarvitaan, että opinto-oikeus olisi varmistettu.

Tutkijan ydinosaamisesta

2006-06-17T07:16:00.000+03:00

Ydinosaaminen oli yksi vakiosanoista markkinoinnin luennoilla pelattavassa bullshit-bingossa (tässä eräät säännöt pelistä). Nyt väitöskirjaprojektin yhteydessä on tullut otettua useita uusia työkaluja käyttöön ja toimintatapoja on joutunut jatkuvasti miettimään ja kyseenalaistamaan, niin samalla on tullut mieleen, että mikä on tutkijan/väitöskirjan tekijän ydinosaamista. Kuinka paljon tutkijan tulee tietää erilaisista tutkimusprosessissa käytettävistä työkaluista vai onko niin, että vain itse tutkittavalla tiedolla on merkitystä? Ja kumpi on väitöskirjassa tärkeämpää, sisältö vai sovelletut toimintatavat?

Kun on joskus aikoinaan kuullut jonkun tekevän väitöskirjaa jostain aiheesta, on monesti reaktio omassa mielessäni ollut: "Vau, tuo varmaa tietää tosi palio siitä aiheesta". Tutkimuksen tekijät mielletään usein oman alansa huippuasiantuntijoiksi, ja nykyään puhutaan usein, että yhden henkilön osaaminen keskittyy yhä vain kapeampaan nicheen eikä "yleisneroudelle" ole enää sijaa. Väitöskirjan tekijällä on siis selvä rooli tulla oman alansa tuntijaksi. Jo tieteellisen kontribuution aikaansaaminen vaatii, että tuntee hyvin sen perustan, jolle uutta on rakentamassa.

Toisaalta usein näkee mainittavan, että väikkäri on tutkimuksen teon opettelua tai pätevöitymistä tutkijaksi. Eli tärkeää onkin tietää, kuinka tutkimusta tehdään ja kyetä itse siihen. Tutkimuksen vieminen ideasta empirian ja analyysin kautta valmiiksi artikkeliksi on prosessi, jota tutkija omalla toiminnallaan ohjaa. Tutkimuksen teon prosessi on suurimmaksi osaksi irrallinen tutkimuksen sisällöstä eli erilaisista tutkimuksista voidaan tunnistaa samanlaisia elementtejä. Prosessin osa-alueita ovat mm. työn vaiheet, tutkimusmetodi, työkalut ja käytettävä kieli. Tehdessään tutkimusta tutkija joutuu aina ottamaan implisiittisesti tai eksplisiittisesti kantaa prosessin eri osa-alueisiin ja muovaamaan prosessista hänen tapansa tehdä tutkimusta.

Tutkimuksen teon prosessista on löydettävissä alasta riippumattomia tekijöitä, mutta alan yleiset käytännöt ohjaavat toimintaa monessa kohtaa. Kullakin alalla on esim. tietyt yleisesti hyväksytyt tutkimusmenetelmät, joita tulee käyttää. Mutta niinkin yleisen asian kuin käytettävän kirjoitustyökalun kohdalla näyttäisi olevan alakohtaisia eroavaisuuksia (kiitos anonyymille kommentista). Tutkimusprosessin lisäksi väitöskirjan tekeminen on siis myös alan kulttuurin oppimista. Väitöskirjan tekijä joutuu oppimaan mm. mitkä ovat alan tärkeimmät lehdet ja konferenssit. Toisaalta voidaan ajatella, että ei ole olemassa yleispätevää tutkimusprosessia, vaan tutkimuksen teko on aina sidoksissa siihen alaan, johon liittyvää tutkimusta ollaan tekemässä.

Sisältö ja prosessi ovat saman kolikon kaksi puolta ja tutkimusta/väitöskirjaa tehtäessä molemmat ovat aina olemassa. Sisällöllinen puoli on sikäli merkityksellisempi, että sen perusteella väitöskirjan hyvyys/huonous arvioidaan. Mutta prosessin taso vaikuttaa tekijöihin kuten tekijän innostuneisuus ja prosessin seurattavuus ohjaajan kannalta, jolloin hyvä prosessi ohjaa kohti hyvää väitöskirjaa ja huono prosessi kohti päättymätöntä projektia.

Projektityötä

2006-06-10T22:04:00.000+03:00

Kuusi vuotta ohjelmistosuunnittelijan hommia tehneenä on projektimuotoinen työn tekeminen tullut tutuksi eri muodoissaan. Ajan myötä on oppinut tuntemaan työn vaiheet ja ennakoimaan ongelmakohtia, joten ohjelmistoprojektin suunnittelu tulee nykyään jo pitkälti selkäytimestä.

Yleisesti ottaen projekti on projekti, olipa sisältö mikä hyvänsä. Se alkaa tietystä hetkestä ja päättyy määritellysti. Matkan varrella on tietyt työvaiheet, jotka tuottavat tietyn kokonaisuutta hyödyntävän lopputuloksen. Projektilla on etukäteen määritetty aikataulu, jossa pysymistä seurataan säännöllisesti. Ja tästä kaikesta huolimatta tuntuu vaikealta suunnitella projektia nimeltä väitöskirja.

Väitöskirja on jotain, joka (yleensä) tehdään vain kerran elämässä. Tekijälleen se on siis aina uudenlainen haaste kohdattavaksi ja sen vuoksi sitä voi olla hankala sovittaa aiemmin opittuihin kaavoihin (kuten yllekirjoittaneella juuri on tilanne).

Resurssit. Keskeinen resurssi väitöskirjaprojektissa on aika itsestään selvyys. Se on se hölmö, joka on vapaaehtoisesti valmis käyttämään suuren osan vapaa-ajastaan kuivien tekstien parissa ja saattaa istua koneen ääressä yömyöhään saadessaan loistavan ajatuksen, joka kaikessa monimuotoisuudessaan on pakko saada paperille saman tien, vain jotta sen voi seuraavana aamuna hylätä. Työn tekijän lisäksi resursseja ovat ohjaajat, joiden panos vie projektia eteenpäin.

Vaan kuka onkaan projektipäällikkö väitöskirjaprojektissa. Ohjaajalta saamassani sähköpostissa luki seuraavasti koskien yhteydenpitoa: "[...] on ykkösohjaaja ja päävastuussa. Hän päättää ja minä esitän mielipiteitä". Ja minä kun olen koko ajan luullut, että olen itse vastuussa väitöskirjaprojektistani... Noh, tulkitsin tekstiä niin, että siinä puhutaan vastuista yliopiston puolella. Joka tapauksessa normaaliin (ohjelmisto)projektiin verrattuna tilanne on hiukan poikkeava, sillä väitöskirjaa tehtäessä ei ole olemassa samanlaista projektipäällikköauktoriteettia kuin tavallisessa projektissa. Ainoat auktoriteetit ovat ohjaajat, mutta kuitenkin tekijä itse päättää viime kädessä oman työnsä sisällöstä. Esimerkiksi olen miettinyt viime päivinä, millaisin menetelmin saisin määritettyä mahdollisten aiheiden joukosta työn lopullinen teema. Minulla on ajatus toimintatavasta, mutta ohjaajilla puolestaan on näkemys siitä, onko menetelmä sovelias. Vuorovaikutuksen on pakko olla keskusteleva, jotta on mahdollista päästä hyvään lopputulokseen (tulipa vahingossa näppärä aasinsilta seuraavaan kohtaan).

Kommunikointi. Normaalisti projektiin osallistuvat ihmiset antavat suuren osan kaikesta työpanoksestaan projektille ja ovat saatavilla suuren osan ajasta. Väitöskirjan kirjoittaja on yleensä aina paikalla keskustelemassa asioista, mutta ohjaajille yksi väitöskirjaprojekti on vain ajoittaista ajankäyttöä. Siksi kommunikoinnin suunnittelu on itsessään yksi keskeinen osa-alue väitöskirjaprojektia suunniteltaessa. Ohjaajien rooli ylipäätään on asiantuntijan rooli. Heidän tärkein annettavansa on tieto sovitettuna kulloiseenkin tilanteeseen ja se tulee näkymään myös kommunikointimuodoissa.

Aikataulu. Kun on tottunut siihen, että projektin kesto on enimmillään puoli vuotta, tuntuu neljän vuoden päähän asetettu tavoite kaikkea muuta kuin konkreettiselta. Lopullisen päivämäärän lisäksi täytyy tietenkin olla välitavoitteet, jotta aikataulun pitämistä on mahdollista seurata. Jos aiemmasta voi jotain ottaa opiksi, on se iteratiivisen suunnittelu. Toiveissa ainakin on, että tehtäessä väitöskirjaa osajulkaisuista, pystyy suunnittelemaan myöhemmät osajulkaisut paremmin ensimmäisistä saadun oppiman perusteella.

Voi olla, että tälle kirjoitukselle tulee sitten neljän vuoden päästä naurettua makeasti. On nimittäin sen verran paljon luuloja ja uskomuksia vielä mukana. Mutta "oppia ikä kaikki" ja "työ tekijäänsä neuvoo", joten luottavaisena huomista kohti.

"Eettinen" ongelma

2006-06-07T22:48:00.000+03:00

Olen vaihtanut graduohjaajien kanssa muutaman ajatuksen, kuinka kommunikointi saataisiin mahdollisimman toimivaksi. Sitä kun on hankaloittamassa semmoinen reilun 300 kilometrin mittainen este, jota myös etäisyydeksi kutsutaan. Tosin muistelen toisen ohjaajan kertoneen, että yksi hänen ohjattavansa asuu toisella mantereella, joten ehkä tuo 300 kilometriä on vielä pientä. Joka tapauksessa, kommunikointi kommunikoinnista on nostanut mieleeni kysymyksen, että pitäisikö minun mainita tästä blogista ohjaajilleni. Mitkä olisivat edut ja mitkä haitat?

Etuna voi ainakin pitää sitä, että ohjaajat pysyisivät paremmin kärryillä työni etenemisestä ja mieltäni askarruttavista ongelmista. Pääasiallisesti yksisuuntainen (so. minä kirjoitan, muut lukee), epävirallinen kommunikaatio on vapaa sähköpostiin liittyvästä vuorovaikutuksen velvoitteesta. Tai ainakin minusta tuntuu, että jos laitan sähköpostia jollekin, toinen osapuoli suurella todennäköisyydellä kokee asiakseen vastata jotain, vaikka en olisi kysynytkään mitään. Toinen etu on, että blogissa tulee kirjoitettua sellaisista asioista, joita ei muuten näkisi tarpeeksi merkityksellisiksi kertoa ohjaajille. Luokittelu olennaisista ja epäolennaisista asioista väikkärin teon kannalta keskusteltavaksi siirtyisi siis osittain minulta ohjaajille, joilla on enemmän kompetenssia sen arvioimiseen.

Entäs ne haittapuolet sitten... Yksi mahdollisuus on, että rupean jotenkin sensuroimaan tekstejäni tai kirjoittamaan eri tavoin, kun tiedän, että ohjaajatkin saattavat tätä lukea. Tosin en ainakaan kuivempaan ja asiapitoisempaan suuntaan näitä tekstejä saa millään vietyä. Ehkä häiritsevä tekijä on enemmänkin tunne tietynlaisesta yksityisyyden häviämisestä, kun tähän mennessä suurin osa lukijoista ei ole voinut yhdistää blogia ja henkilöä (eli olen voinut häröillä miten vain), mutta nyt blogin lukijakunta kasvaisi minut tuntevilla ihmisillä. Liekö tuo nyt sitten niin paha asia. Omien sanojensa takana sitä joutuu väitöskirjansa vuoksi joka tapauksessa seisomaan.

Vaikuttaa siltä, että alan olla itseni kanssa samaa mieltä, että mainitsen tästä blogista ohjaajilleni. Mielenkiinnolla jään odottamaan heidän suhtautumistaan tämän kaltaiseen oppimispäiväkirjaan.

Käytännöstä ja teoriasta

2006-05-30T21:47:00.000+03:00

Oma kiinnostukseni väitöskirjani aihealueeseen lähti leipätyössä vastaan tulleiden asioiden kautta. Aloin pikku hiljaa lukea artikkeleita ja kiinnostus vain kasvaa, mitä enemmän tulee luettua, johtuen ehkä (näennäisen?) ymmärryksen tunteesta, joka kasvaa pikku hiljaa. Moneen käytännön asiaan on teorioiden kautta tullut enemmän näkemystä ja moni kysymys on myös saanut suoraan vastauksensa artikkeleista.

Väitöskirjaani varten ovat tutkimuskysymykset vielä mietinnän alla. Käytännön työ nostaa mahdollisia selvitettäviä asioita esiin jatkuvasti, mutta monet niistä ovat hyvin sidonnaisia kontekstiin eli vastauksista ei ole apua kuin firman toimintaa edistämään. Sellaiset eivät luonnollisestikaan tieteelliseen työn tutkimuskysymyksiksi kelpaa.

Väitöskirjan tekemisellä aiheesta, jota käsittelee leipätyössään, on puolensa ja puolensa. Ymmärrys ja apu käytännön työhön on varmasti yksi merkittävimmistä. Aihealueesta on erittäin hyvä tuntuma ja näkemys, mutta se on turhan kapea. Pitäisi osata irrottautua käytännön tasosta ja katsoa asioita väliin ihan eri kantilta ja se on hankalaa, kun työtä ja väitöskirjaa tekee limittäin. Olen huomannut, että luettavien artikkelien valintaa ohjaa kohdallani usein käytännön esiin nostamat ongelmat eivätkä valinnat välttämättä ole aina väitöskirjan kattavuuden kannalta parhaita. Lukulistalla on ollut gradun tekoon verrattuna huomattavasti enemmän case-tutkimuksia ja teoreettisemmat tekstit ovat jääneet pienemmälle osuudelle. Toisaalta on hyvä, että lukeminen keskittyy jonkin teeman ympärille, jolloin välttyy tilanteelta, jossa päämäärättömästi seikkailee artikkelitietokantojen syövereissä hakien suuntaa ja etsien "sitä jotain" omaa juttua.

Onko sitten käytännön työn esiin nostama ongelma relevantti väitöskirjan tutkimusongelmaksi? Ympäripyöreä, mutta totuuden mukainen vastaus on, että riippuu ongelmasta. Monet ongelmista ovat sidottuja tilanteeseen ja yrityksen tuotteisiin, mutta vastaan on tullut myös sellaisia ongelmia, joihin on artikkeleissakin perehdytty. Esimerkiksi eräs keskeisimmistä ongelmista edustamani yrityksen tuotteen toiminnan kannalta on noussut esiin myös kirjallisuudessa ja on mahdollisesti johtamassa jonkin asteiseen paradigman vaihdokseen koko tutkimusalalla.

Ongelman soveltuvuutta tutkimuskysymykseksi ei oikein voi muuten arvioida kuin perehtymällä hyvin alan kirjallisuuteen. Eli ensin kirjallisuus, sitten kysymys eikä toisin päin. Täytyy kuitenkin muistaa, että ilman käytäntöä ei ole teoriaa, mutta ilman teoriaa voi olla käytäntöä.

Lyx

2006-05-27T21:28:00.000+03:00

Alkoi tuntumaan, että lukemisen sijaan voisi jo väliin ruveta omia ajatuksia rustaamaan paperille. Eivätpähän pääse kertaalleen tehdyt päätelmät unohtumaan ainakaan yhtä helposti kuin muistista, joka väliin muistuttaa erehdyttävästi tuulenpesää.

Joka tapauksessa, mielessä on ollut jo pidempään, että kun kirjoittamisen aika koittaa, pitää tutkailla, miten saada viitteet liitettyä sujuvasti osaksi kirjoittamista. Lyxistä olin saanut aiemmin jo vihjeen, joten tämän päivän urakkana oli sen asentaminen ja alkeiden opettelu. Windows-asennus vaatii kaikenlaisia apukirjastoja ja asennuspaketista on tarjolla versio, joka sisältää itse ohjelman lisäksi myös vaadittavat kirjastot (itse löysin sen vahingossa) ja on varmasti helpompi tapa noviisille hoitaa asennus. Tuli päivän aikana selväksi sekin, että Lyx on rakentunut LaTeXin päälle ja opin lopulta jotain LaTeXista, josta olen lukenut usein puhuttavan, mutta josta ei ole koskaan tullut vastaan selkokielistä esitystä.

Lyx mainostaa itseään WYSIWYM-editorina (what you see is what you mean) tarkoittaen, että pääpaino on sisällössä eikä ulkoasussa. Keskeinen ajatus on merkitä teksteistä, mihin ympäristöön ne kuuluvat. Eli tarjolla on esim. oma merkintänsä työn kirjoittajalle samoin kuin kunkin kappaleen otsikko saa omansa ja artikkelin ollessa kyseessä abstraktia varten on oma merkintänsä. Ympäristösidonnaisuuksien kautta on sitten sama teksti mahdollista tuottaa useissa eri formaateissa riippuen siitä, mihin työtä ollaan viemässä. Wimbesillin ajattelua helpottaa ajatella Wordin tyylejä ja niiden liittämistä tekstiin ja jättää käyttöliittymästä pois kaikki "turhat" ulkoasumääritykset kuten fontit ja numeroinnit (joihin ei Lyxissä tarvi ottaa kantaa).

Mutta ne viitteet... Ohjeista (jotka muuten olivat yllättävän hyvät) kaivoin esiin vaadittavat toiminnot ja osoittautui, että JabRefillä luomani BibTeX-kanta oli käytettävissä muutamalla napin painalluksella. Nyt kun haluan liittää viitteen tekstin valitsen oikean toiminnon ja saan näytölle listan kaikista tarjolla olevista viitteistä, joista vain valitsen sen, mitä olin hakemassa. Vaikuttaa ihan kätevältä ja toimivalta systeemiltä.

Sitä jäin vain miettimään, että miten voin jatkossa siirtää tekstini muiden saataville. Lukuversioita saa irti, koska ohjelma näytti tukevan PDF:ien luomista, mutta jos joskus pääsen siihen pisteeseen, että teksti pitää lähettää tyrkylle sopivaan journaliin, niin missä muodossa he tekstit kelpuuttavat. Pitänee kysyä ohjaajalta aiheesta, ellei sitten lukijakunnasta sitä ennen vastausta tule.

Sitä jäin myös miettimään, että mitähän oikeat tutkijat käyttävät artikkeleita kirjoittaessaan. Wordia? LaTeXia/Lyxiä? Lyijykynää ja paperia, jonka jälkeen sihteeri kirjoittaa tekstit puhtaaksi? No, sekin selvinnee, kun ohjaajan kanssa seuraavan kerran pääsen juttelemaan.

Päivitys 28.5.2006 22:06. Piti tarkistaa, missä muodossa Elsevier tekstit haluaa. Latex näytti kelpaavan siinä, missä Wordikin. Latexia varten oli lisäksi tarjolla valmiit tyylitiedostot.

Lyhyesti Google Scholarista

2006-05-24T21:34:00.000+03:00

Google Scholarista on muodostunut minulle yksi vakiotyökaluista tiedon etsintään. Osaltaan syynä on se, että artikkelitietokantoihin (kuten Elsevier) ei ole pääsyä ennen kuin saan yliopiston tunnukset takaisin. Paljon on tarjolla tavaraa ihan kenen vain luettavissa, mutta useamman kerran on ehtinyt tulla raja vastaan ja artikkelin koko versio jäänyt lukematta tunnusten puuttumisen vuoksi.

Yksi ärsyttävä piirre Scholarissa on ollut ja se on, että sen avulla on kyllä ollut hyvä löytää koko artikkeleita ja viitteitä, mutta tietojen vienti JabRefiin on ollut käsityötä. Kyseessä näyttää kuitenkin olevan klassinen StupidUserException eli kyseessä on vain osaamaton käyttäjä. Huomasin nimittäin tänään kurkata, mitä löytää pienellä kirjoitetun Scholar-asetukset linkin takaa. Viimeisenä kohta olla öllötti "Näytä linkit viittausten viemiseksi lähdeluettelon hallintaohjelmaan", jossa oli tarjolla tietenkin myös BibTeX-formaatti. Ompahan taas yksi käsityövaihe vähemmän tehtävänä ja enemmän aikaa keskittyä itse asiaan.

Käsitekarttaa työstämässä

2006-05-01T13:59:00.000+03:00

Opettelin käsitekarttojen tekemisen aikoinaan nuorella iällä lukiossa ollessani. Silloin taitoa tuli harjoitettua enemmänkin ja totesin, että tekniikka minun kohdallani auttoi hahmottamista ja muistamista. Asiat jäävät paremmin mieleen, kun ne ovat loogisesti järjestettynä omassa ajattelussa. Tai ainakin näin olen itse itselleni väittänyt asian olevan. Jos aihealueesta tietää jo entuudestaan, on uuden tiedon jäsentäminen helpompaa, koska sille on olemassa jo valmiiksi lokero, johon sijoittaa tieto. Uusien aihealueiden jäsentäminen pelkästään muistin varassa sen sijaan on hankalaa. Karkea kokonaiskuva kyllä muodostuu, mutta nyanssit jäävät paljon vähemmälle. Käsitekartta on oiva apuväline ongelmaan auttaen jäsentämään tietoa ja ennen kaikkea muistamaan tekemänsä jäsentely.

En ole useampaan vuoteen tullut tehneeksi käsitekarttaa mistään aiheesta, mutta nyt sellaisen tekeminen alkoi tuntua tarpeelliselta. Huomasin, että tutkimukseni teoriapohjan (so. workflow-tutkimus) käsitteet ovat vielä melkoista sekamelskaa mielessäni ja en välttämättä osaa suhteuttaa kahta artikkelia toisiinsa vaikka molemmat olinkin käynyt läpi. Ajattelin aluksi ihan perinteisen lyijykynäversion tekemistä, mutta viime aikaiset kokemukset papereiden yleisestä säilyvyydestä omissa arkistoissani saivat vaa'an kääntymään sähköisen työkalun käyttöön. Laitoin Googlen töihin hakusanoilla "mind mapping" ja heti ensimmäinen hakutulos tärppäsi: FreeMind - free mind mapping software.

Käsitekartan teko on sen verran yksinkertainen toimenpide, että ohjelmiston kohdalla huomio pakostakin kiinnittyy käyttöliittymään, joka ei saisi hidastaa millään tavalla. Kartan luominen on luova prosessi ja työkalusta aiheutuvat viiveet tai ajattelun keskeytymiset voivat olla turmiollisia työnteon kannalta. Toimintojen monipuolisuus toki on hyvä asia, mutta tulee omassa arvojärjestyksessäni vasta käytettävyyden jälkeen.

Aloitin eilen illalla käsitekartan teon ja perustoimintojen käyttö (käsitteen lisäys, poisto, jne.) näyttää onnistuvan juuri niin helposti kuin pitääkin. Ohjeisiin ei ole vielä tarvinnut kajota kertaakaan, mikä on hyvä merkki. Työkalujen valinnassa on aina hankalaa, jos ei tiedä työkalua entuudestaan, sillä on olemassa riski tehdä iso määrä työtä yhtä työkalua käyttäen, jonka joutuukin lopulta vaihtamaan toiseen sen vajavaisuuden vuoksi. Yksi syy aloittaa tämä blogi, oli halu jakaa ja saada kokemuksia, jotta muut (ja itse) voisivat tehdä parempia ratkaisuja. Olenpas olevinaan jalo...

Tämän hetkinen käsitekartan versio on vielä melko vajavainen eikä koherenssi kaikilta osin. Päähaaroja, jotka kartasta tällä hetkellä löytyvät ovat pohjateoriat, liitynnät muihin tieteenaloihin, prosessien analysointi, ontologia ja workflow verification. Iloista fingelskaa siis kaiken kaikkiaan. Huomasin saavani käsitekartoista suoraan apua artikkelin luokittelua varten. Käsitekartan käsitteet toimivat avainsanoina, jotka saan JabRefissa liitettyä artikkelin tietoihin. En vielä tiedä pitäisikö viedä käsitekartta niin pitkälle, että alimmaisena tasona olisivat yksittäiset artikkelit (tai ainakin tärkeimmät niistä) vai pitääkö artikkelit JabRefissa ja käyttää luokittelua apuna artikkelien löytämiseen. Eiköhän sekin kysymys ratkea käytännön kautta.

Tietojärjestelmätieteen määritelmästä

2006-04-20T10:18:00.000+03:00

ISWorld on tietojärjestelmätieteen postituslista, jonka sisältö koostuu pääasiassa konferenssien ja journalien call for papers -ilmoituksista eli asioista, jotka eivät minua vielä kosketa millään lailla. Viime aikoina listalla on kuitenkin ollut menossa mielenkiintoinen keskustelu tietojärjestelmätieteen (IS) määritelmästä.

Aikoinaan, kun lähdin gradua pykäämään kasaan, koin tietoni melko vajavaisiksi alani tieteellisen kentän järjestymisen osalta. Ne termit, joihin olin tottunut opiskelujen aikana, eivät olleetkaan niitä, joita oli tarpeen käyttää gradun teossa. Aikaa tuli käytettyä liiankin kanssa sellaisten artikkelien kanssa, jotka selvittivät tietojärjestelmätieteen (information systems science), ohjelmistotekniikan (software engineering) ja tietokonetieteen (computer science) välistä suhdetta ja niiltä ajoilta on peräisin oma käsitykseni termien välisestä "työnjaosta". Tietokonetiede on näistä laitteistoläheisin ja yleisluontoisin sekä minulle vierain. Joissain yhteyksissä sitä on käytetty puhuttaessa kaikenlaisesta tietokoneiden käyttöön liittyvästä. Ohjelmistotekniikka käsittelee ensisijaisesti ohjelmistojen rakentamista vaatimusmäärittelystä toimitukseen ja tarjoaa menetelmiä käytännön ohjelmointityötä tekeville. Tietojärjestelmätiede on kaikkein "humaanein" kolmesta termistä, sillä se keskittyy tarkastelemaan tietojärjestelmän ja organisaation välistä suhdetta. Sen teoriakenttä lainaa paljon muilta tieteenaloilta esim. organisaatioiden ja psykologian tutkimuksesta.

ISWorldin viime aikaista keskustelua olen seurannut mielenkiinnolla, olenhan samaa kysymystä joutunut pohtimaan jo aiemmin. Silloin olisi auttanut, jos tarjolla olisi ollut usean alaa tuntevan ihmisen mielipide, kuten nyt keskustelussa on ollut esillä. Tässä muutamia otteita/määritelmiä keskustelusta:

- I teach my students that IS is about the target market for our graduates: we are teaching them that corporations need central staffs to watch over and implement technological-based innovations and that we are training them to be on those staffs or how to be in outsourcing firms that do about the same thing
- IS is not a discipline, rather, we are a Science composed of many disciplines. [...] IS is easy to define, as a science, the science of information in organizations
- "... the information systems field examines more than just the technological system, or just the social system, or even the two side by side; in addition, it investigates the phenomena that emerge when the two interact." Lee AS (2001) "Editor's Comments" MIS Quarterly 25(1), iii-vii
- IS is said to be an applied science that focuses on solving organizational problems, thus requiring a rich understanding of organizations and the interface between systems and organizations
- I am afraid that most experts in the Databases, HCI, and Telecommunications will be much surprised to learn that their fields belong to the IS science. Many of them, most probably, do not know what this science is about, or even that it exists.
- Information Systems discipline is a mega discipline that contains many disciplines from liberal arts, business, sciences, and engineering. The mission of an IS disciple is to turn information technologies into business values. This requires innovative, communication, technical, people, management, and business skills. Therefore, an IS disciple must have multidisciplinary knowledge and experience. They must keep abreast of the available information technologies and the phenomena of business environments.
- mission is the discovery of the nature of technologically enabled human organizations/societies
- a discipline which is constantly attempting to define itself and its boundaries is best termed a "flawed dicipline"
- While these discussions pop up occasionally and have a useful role in helping to think about the nature of what we are doing, I think it is important to reflect that it is a common practice among young disciplines carving a niche for themselves in the academic community

Jonkinasteinen konsensus aiheesta näyttäisi olevan kommenttien perusteella. Keskustelua samaisesta aiheesta löytyy myös artikkeleista (lähdeviitteitä en enää muista), joten keskustelun tyyli ei sinällään ollut yllätys. Mielenkiintoista koko keskustelussa on se, että oman käsitykseni mukaan tietojärjestelmätiede on määritellyt itsensä jo entuudestaan huomattavasti tarkemmin kuin esim. ohjelmistotekniikka. Voi olla, että asia on kuten pari viimeistä otetta mainitsevat eli kyseessä on nuori tai säröilevä ("flawed") tieteenala. Tai ehkä se vain johtuu alojen luonteiden eroista ohjelmistotekniikan ollessa soveltava ja käytännönläheinen kun taas tietojärjestelmätiede on tyyliltään selittävä ja teoreettinen ja siksi kiinnostuneempi juuristaan.

Microsoft Academic Search

2006-04-19T21:33:00.000+03:00

Blogien seuraamisen hyvä puoli on, että ne ovat usein uutisväylä asioista, joista muuten en tahdo saada tietoa. Tiettyyn aihepiiriin keskittyvät blogit auttavat seuraamaan alansa uutisia, kun sisältö on kuitenkin aina suodatettu kirjoittajan toimesta.

Tällä kertaa uutinen, jota en vielä muuta kautta ollut kuullut, on Microsoftin Academic Search -hakukone, jonka huomasin Computational Complexity -blogin kautta, joka on yksi harvoista tietojenkäsittelytiedettä sivuavista blogeista, jonka olen onnistunut löytämään. Academic Search on Google Scholaria vastaava tieteellisten artikkelien hakupalvelu. Microsoftille tyypilliseen tapaan käyttöliittymään on panostettu ja täytyy sanoa, että artikkelien perustietojen selailu on tehty helpoksi ja nopeaksi. Artikkelitietokantojen kanssa on tottunut siihen, että ctrl-napin kanssa saa klikkailla linkkejä aukeamaan uusiin välilehtiin, kun haun tuloksissa näkyy lähinnä vain artikkelin otsikko. Academic Searchissa puolestaan ruutu on jaettu kahteen osaan niin, että tuloslista on ruudun vasemmalla puolella ja perustiedot päivittyvät oikealle puolelle viemällä hiiren kursorin haluamansa artikkelin päälle, joten ylimääräistä välilehtien aukomista ei ole tarpeen tehdä. Artikkelin tiedot saa käyttäjäystävällisen muodon lisäksi irti BibTeX- tai EndNote-formaatissa, johon Google Scholar ei pysty. Ja vaikka kyseessä onkin Microsoftin sivusto, näytti selaimeksi kelpaavan Firefox vallan mainiosti.

Kokeilin tehdä hakuja muutamalla tutkimuksen aihepiirini avainsanalla ja vertailin tulosten määrää Google Scholarin antamiin tuloksiin. Google näytti palauttavan 7-8 kertaa enemmän tuloksia haulla, joten sillä perusteella voisi päätellä, että Academic Searchin sisältö on vielä vajavainen (onhan kyseessä Beta), mutta pitäisi hieman tarkemmin perehtyä tuloslistoihin, jotta osaisi sanoa mitään varmaa. Joka tapauksessa on hyvä kuitenkin, että tarjolla on useampia vaihtoehtoja artikkelin etsimiseen ja Academic Search pääsi ainakin minun kirjanmerkkeihini.

Ensimmäinen kuukausi täyttymässä

2006-04-11T22:18:00.000+03:00

Sunnuntaina tulee täyteen yksi kuukausi tämän blogi perustamisesta ja tänään rikkoutui 100 sivustokäynnin raja. Sivustokäynnillä tarkoitan yksittäistä käyntiä sivustolla, johon voi liittyä yksi tai useampi sivulatauksia. Käyttämäni kävijämittari ei valitettavasti osaa erotella uniikkien kävijöiden määrää kaikista kävijöistä. Lokeja seuraamalla on kuitenkin tullut selväksi, että blogi on ehtinyt päätynyä muutaman ihmisen seurantalistalle. Sisältömäärän kasvaessa ovat myös visiittien kestot pidentyneet uusien kävijöiden kohdalla, minkä olen pannut ilolla merkille. Tarkoittaahan se sitä, että joku oikeasti on kiinnostunut lukemaan sitä sisältöä mitä olen tuottanut.

Muutama anonyymi kommentti sivuille on jätetty ja pari palautetta on tullut sähköpostitse. Vähästäkin palautteesta on ollut jo konkreettista hyötyä ja siltä osin olen tyytyväinen siihen, mitä bloggaaminen on minulle tarjonnut. Pikku hiljaa tästä kirjoittamisesta alkaa muodostua tapa ja se näkyy mm. kirjoitusnopeudessa, kun ei tarvitse enää joka lausetta olla nysväämässä niin tarkasti. Uskon, että kirjoitusharjoituksista on myös apua varsinaista väitöskirjakirjoitusprojektia silmällä pitäen.

Olen pyrkinyt kirjoittamaan asioista, joilla voisi olla merkitystä muillekin ja välttämään liiallista omaan projektiin keskittymistä, vaikka siitä koko ajatus blogista on liikkeelle lähtenytkin. Blogi onneksi on vapaamuotoinen ja -mielinen kokonaisuus, joten turhilla linjanvedoilla en aio liikaa päätäni vaivata. Olisi kuitenkin kiva saada palautetta joko julkisten kommenttien tai sähköpostin muodossa niistä aiheista tai asioista, joiden vuoksi sinä olet tätä sivustoa vaivautunut lukemaan. Mikä on kiinnostanut ja mikä ei? Onko jostain kirjoituksesta ollut apua?

Edit: korjattu sähköpostiosoite
Edit2: korjattu sähköpostiosoite uudelleen
Edit3: korjattu sähköpostiosoite kolmannen kerran

The Collection of Computer Science Bibliographies

2006-04-11T16:35:00.000+03:00

BibTeXiä tukevan ohjelman valinta viitteiden ja artikkelitietojen hallintaan vaikuttaa sitä onnistuneemmalta ratkaisulta mitä enemmän asioita pyörittelen. Viikonloppuna satuin löytämään The Collection of Computer Science Bibliographies -sivuston, joka tarjoaa valmiita kirjallisuuslistauksia eri aihealueista ja sisältää yli kaksi miljoonaa viitettä. Aiemmin on tullut pyydettyä ihmisiltä heidän töidensä lähdeluetteloita oman etsintätyön helpottamiseksi, mutta sivusto vie ajatuksen astetta pidemmälle. Valmiiksi mietitty lista helpottaa olennaisten artikkelien löytämistä ja säästää sitä kautta resursseista rajallisinta eli aikaa. Listan saa ladattua omalle koneelle siirtomuodon ollessa luonnollisesti - BibTeX.

Heti piti tietenkin päästä kokeilemaan, löytyykö sivustolta oman aihepiirini tienoilta mitään ja löytyihän sieltä. Listan näytti olevan koonnut vielä yksi alan keskeisimmistä kirjoittajista, joten luotan, että siihen on koottu kaikki oleellinen.

Miksihän minusta on ruvennut tuntumaan, että olen missannut jonkin Perustietoa tiedonhausta yliopisto-opiskelijalle -kurssin tai parikin? Sen verran paljon kaikkea hyödyllistä on tullut viime aikoina vastaan osittain puolivahingossakin.

CiteSeerista

2006-04-09T09:56:00.000+03:00

Yhteistä gradun ja väitöskirjan teolle on sopivien artikkelien metsästäminen. Gradun teon aikana tuli opeteltua artikkelitietokantojen käyttö ja niiden kanssa vierähti aikaa tovi jos toinenkin. Käyttämäni tietokannat valikoituivat sen perusteella, mihin kotiyliopistoni tarjosi käyttöoikeuden. Näitä olivat mm. ACM Digital Library, Elsevier Science Direct, IEEE Xplore, ABI/INFORM ja EBSCOhost. Jotenkin tuolloin muodostui kuva, että artikkelit ovat tarkkaan varjeltua omaisuutta, josta kukin kustantaja haluaa rahastaa. En liieemmin edes yrittänyt käyttää googlea tai muita julkisen verkon hakukoneita tiedon etsinnässä, olinhan kuullut sen verran paljon varoituksia netistä löytyvän tiedon käyttämisestä lähteenä.

JabRefiä kun rupesin käyttämään, huomasin siinä mahdollisuuden hakea tietoa CiteSeeristä ja rupesin sitten katsomaan, mikä se CiteSeer oikein onkaan. Nimeen olin kyllä törmännyt pari kertaa, mutta rehellisesti sanoen en tiennyt siitä käytännössä mitään. Olin yllättynyt niistä mahdollisuuksista, mitä se tarjosi. Sitaatiolukemat auttavat huomattavasti oleellisten tekstien löytämisessä ja valmiit BibTeX-tiedot helpottavat tietojen syöttämistä JabRefiin. Mutta se mistä olin eniten yllättynyt, olivat tarjolla olevat koko artikkelit. Kokeilin muutamalla entuudestaan tuntemallani artikkelilla ja muutamalla uutukaisella ja kaikista oli myös kokotekstiversio (PDF) olemassa.

Olen nyt hiukan hämilläni koko palvelusta, sillä se ei sovi yhteen sen kuvan kanssa, mikä minulla aiemmin oli muodostunut artikkelitietokannoista. Samoja artikkeleita, mitä on tarjolla suljetuissa palveluissa näyttääkin löytyvän myös ihan julkisesta verkosta. Eräs kysymys, joka vaikuttaa kovasti siihen, millaisen arvostuksen CiteSeerille annan, on kattavuus. Mistä tiedot oikein päätyvät CiteSeeriin ja kuinka kattava on artikkelitarjonta? Riippuuko artikkelin ilmestyminen kirjoittajasta vai julkaisijasta vai mistä? Pitänee hiukan kaivella niin eiköhän vastaus noihinkin kysymyksiin löydy. Vai osaisiko joku kertoa CiteSeeristä enemmän? Joka tapauksessa tässä vaiheessa näyttää siltä, että tulen viettämään CiteSeerin parissa melko paljon aikaa tulevaisuudessa.

JabRef

2006-04-05T22:14:00.000+03:00

Kirjoitin viime viikolla artikkelien hallinnasta ja kaipailin menetelmää, jolla saada pidettyä niin artikkelit kuin muutkin viitteet hallinnassa. Kyselin asiaa sittemmin parilta jatko-opiskelijatutulta sekä yhdeltä kahden gradun kirjoittajalta ja vastaukset viitteidenhallinan apuvälineiden käyttöön olivat "en mitään", "en mitään" ja "exceliä". Ilmeisesti muut siis osaavat paremmin hallita asioitansa kuin minä. Omalla kohdallani pelkään ongelmaksi muodostuvan, että hukkaan viitteitä tai muistiinpanoja tai että joudun lukemaan artikkeleita uudestaan, jotta osaisin sijoittaa ne oikeaan kategoriaan.

Viime viikon postauksen kommenteissa sain viittauksen Lyxiin, johon en ole vielä ehtinyt perehtyä, mutta joka on käsityksenä mukaan tekstieditori, joka ymmärtää Bibtexiä. Lyx ei ollut ihan sitä, mitä hain takaa, mutta Lyxin sivuston kautta löysin linkin JabRefiin, joka on oman määritelmänsä mukaan "bibliography reference manager". Lyhyen tutustumisen jälkeen näyttää siltä, että JabRef on juuri sellainen työkalu, mitä olin hakemassa. Se tarjoaa mukavan käyttöliittymän viitetietojen hallintaan sekä tilaa omille muistiinpanoille. Viitteitä ilmeisesti saa myös tuotua eri formaateista sekä haettua CiteSeeristä. En ole vielä tosin ehtinyt noita toimintoja kokeilla. Lisäksi kyseessä on avoimen lähdekoodin ohjelmisto, jota näytettäisiin kehitettävän melko aktiivisesti, mikä on todella positiivista.

Muutaman muunkin vaihtoehdon kartoitin (mm. WibTex), mutta JabRef näyttäisi vievän voiton tällä erää. Satuin myös löytämään hyvän vertailun viitteidenhallintatyökaluista, jonka perusteella selvisi, etten ole ainoa, joka on päätynyt JabRefiä käyttämään.

Nyt on sitten enää jäljellä työkalun käytön opetteleminen. Niin ja pitäähän mun ne lukuisat artikkelitkin vielä lukea.

Minä ja monitieteellisyys

2006-04-02T08:01:00.000+03:00

Väitöskirjan tekemisen ja tohtoriksi valmistumisen myötä minusta pitäisi tulla oman alani asiantuntija. En vain ole ihan varma vielä, mikä on se minun alani.

Maisterin koulutukseni koostui enemmän ja vähemmän akateemisista ohjelmistotekniikan (software engineering) opinnoista höystettynä markkinoinnin cum laudella. Käytännössä ohjelmistotekniikan opinnot valmistivat melko hyvin toimimaan työelämässä ja opintojen perusteella ei ole ollut mikään yllätys, että olen toiminut ohjelmistosuunnittelijana useamman vuoden.

Gradun teon aikana tuli se tilanne vastaan, että koin tarpeelliseksi saada kuvan siitä, mitä oma alani on tieteellisenä kenttänä. Sen kun koin jääneen valitettavasti turhan vähälle huomiolle opintojen aikana. Aikani seikkailtuani artikkeliviidakossa alkoi se kuva muodostua, mikä nykyisinkin ajatteluani ohjaa. On olemassa ohjelmistotekniikan alue, jonka tutkimus pyörii ohjelmistokehitysprojektin ympärillä vaatimusmäärittelystä toimitukseen. Uusi tuttavuus minulle sen sijaan oli tietojärjestelmätieteen (information systems science) tieteenala, joka puolestaan tutkii organisaation ja tietojärjestelmän välistä suhdetta. Markkinoinnin opinnot olivat auttaneet näkemään asioita eri tavoin kuin ohjelmistotekniikassa on tapana ja niiden vuoksi koin tietojärjestelmätieteen jollain tapaa tutuksi. Vaikka sekä ohjelmistotekniikka että tietojärjestelmätiede pyörivätkin ohjelmistojen ympärille, eroavat ne tutkimusmenetelmiensä ja lähestymistapojensa osalta hyvin voimakkaasti (satunnainen lukija korjatkoon, jos olen väärässä).

Työni puolesta olen ollut tekemisissä jo jonkin aikaa Workflow Management System ja Business Process Modeling -konseptien kanssa. Siitä sain sykäyksen lähteä tutustumaan aihealueeseen teoriatasolla. Olen joitain kymmeniä artikkeleita Workflow-tutkimuksesta lukenut ja tiedän nyt suurin piirtein, minkälaisia asioita alalla käsitellään.

Lopputuloksena tästä kaikesta on se, että on neljä alaa (jos workflow-tutkimus lasketaan omakseen), joista lähteä muodostamaan väitöskirjaa: markkinointi, ohjelmistotekniikka, tietojärjestelmätiede ja workflow:t. En usko, että kaikki aloja pystyn onnistuneesti sisällyttämään työhöni. Monitieteellisyys oli haasteena jo gradun aikana ja väitöskirjan kohdalla se vain korostuu entisestään.

Sen sijaan, että ajattelisin työtäni vain monitieteellisenä kokonaisuutena olen yrittänyt miettiä, millaisen oikeastaan haluan tai voin minkäkin tieteenalan roolin olevan työssäni. Markkinoinnin rooli on sikäli selvä, että oppialani ei ole markkinointi, joten työni ei tule edistämään markkinoinnin tutkimusta. Sen sijaan markkinoinnista löytyy joitain teorioita, joita voisin hyödyntää työkaluina työssäni. Muut kolme alaa ovatkin sitten vielä vaikeammin hahmotettavissa.

Viime kädessä kyse on hyvin pitkälle siitä, mikä on tutkimukseni tutkimuskysymys. Tutkimuskysymys ja aihealueeseen tutustuminen ovat hankalasti nidoksissa toisiinsa sikäli, että pitäisi olla jokin tutkimuskysymyshahmotelma, joka ohjaisi lukemista, mutta samaan aikaan ei osaa kysyä järkeviä kysymyksiä, kun ei ole lukenut tarpeeksi alan tekstejä. Pitänee vain ruveta kirjaamaan ylös niitä asioita, joista olisi kiinnostunut ja katsoa löytyykö sieltä yhtenäistä linjaa, joka ohjaisi kohti minulle sopivaa aihealueen ja teoriapohjan valintaa.

Artikkelien lukemisesta (ja muidenkin tekstien)

2006-03-28T21:51:00.000+03:00

Olen huono lukemaan artikkeleita. Ongelma ei ole, etteivätkö ne minua kiinnostaisi tai ettenkö niitä lukisi, vaan se, että luen niitä usein kuin lukisin Aku Ankkoja - alusta loppuun ja sitten seuraavan kimppuun. Gradun kohdalla menetelmä vielä menetteli, mutta en usko, että se toimii enää väitöskirjan kohdalla. Luettavien tekstien määrä on moninkertainen, mutta aikaa vain rajallinen määrä. Väitöskirjaprojekti on myös pidempikestoinen kalenteriajaltaan, jolloin ilman muistiinpanoja on mahdotonta hallita koko lähdeluettelon sisältöä.

Graduohjaajaltani (professori P) kysyin, kuinka hän artikkeleita lukee. Siitä keskustelusta on jo jonkin verran aikaa, joten en kovin tarkasti asioita muista (en tuolloin vielä pitänyt minkäänlaista oppimispäiväkirjaa). Hän asteittain syventyi artikkelin lukemiseen eli vilkuili ja luki pääkohdat ensin ja vasta lopuksi koko artikkeli. Se mikä jäi erityisesti mieleen oli, että hän teki muistiinpanoja tietokoneella samaan aikaan kun luki artikkelia.

Samanlaista asteittaista syventymistä näyttää myös How to Be a Good Graduate Student -ohjeistus suosivan. Ennen artikkelin lukemista kannattaa tehdä selväksi, että artikkeli on lukemisen arvoinen. Otsikko - abstrakti - johdanto - päätelmät ovat tärkeimmät kohdat, jotka käydä läpi. Ja vasta lopuksi, jos artikkeli vaikuttaa sen arvoiselta, voi artikkelin lukea kokonaisuudessaan läpi. Samainen ohjeistus näyttää myös mainitsevan useita hyviä puolia muistiinpanojen tekemiselle.

Asteittainen lähestyminen on sinällään melko mekaaninen toimenpide ja vaatii vain hiukan itsekuria. Sen uskon kyllä oppivani. Vaikeampaa tai vähintäänkin työläämpää voi sen sijaan olla seuraavien em. sivuston esiin nostamien seikkojen toteuttaminen käytännössä:
1. Varmista, että ideat toimivat oikeasti (eivätkä vain teoriassa)
2. Näe jargonin taakse (onko tekstissä oikeasti sisältöä)
3. Ymmärtääkseen todella tekstin täytyy ymmärtää koko tutkimusasetelma, joka siihen liittyy

En usko, että kaikkia neuvoja pystyn kokonaisuudessan toteuttamaan vielä pitkään aikaan. Osaltaan se vaatii tuntemusta teoriakentästä ja osaltaan ihan vain kokemusta artikkelien lukemisesta. Hyviä huomioita silti, joihin kannattaa pyrkiä.

Muistiinpanojen kirjoittamista varten en ole vielä keksinyt itselleni soveltuvaa tapaa. Yksi pitkä .txt-tiedosto ei kuulosta kovinkaan järkevältä toimintatavalta, vaikka se varmasti olisi helpoin toteuttaa. Samaan ongelmaan liittyy myös artikkelien luokittelu ja arkistointi, joka myös tulisi jotenkin hoitaa. Osa artikkeleista on pdf-tiedostoina koneella. Osa tiedostoista on tulostettuna myös paperille. Ja osa on saatu pelkästään paperikopioina muualta. Yhtenäinen käytäntö pitäisi kaikentyyppisiä tekstejä varten kuitenkin löytää. Ja saisi vielä olla sen verran käytettävä, että se tukisi muistiinpanojen tekemistä eikä haittaisi sitä.

Yksi mahdollinen tekniikka voisi olla BibTeX. Se on tullut pari kertaa vastaan, kun olen aiheeseen yrittänyt vastausta löytää. Siitä en vain sen enempää vielä tiedä. Selvää voi toki aiheesta ottaa, mutta käytännön kokemuksia ei saa kuin kokeilemalla tai suorana kommenttina joltain sitä käyttäneeltä.

RefWorksiin sain vinkin Gradupäiväkirja-blogista ja sitä tuli pikaisesti kokeiltua. Ensi vaikutelma ei täysin vakuuttanut ja jotenkin tuntuu orvolta, että omat elintärkeät viitetiedot ovat jossain muualla kuin omalla koneella.

Jokin tapa on artikkelien lukemiseen ja hallintaan on pakko kehittää. Harmi kyllä sen hyvyys tai huonous ei mahdollisesti paljastu kuin vasta parin vuoden päästä. Tuskin olen ensimmäinen, joka asian kanssa on pähkäillyt, joten kokemuksia ja vinkkejä asian tiimoilta otetaan ilomielin vastaan.

Verkottuminen kannattaa

2006-03-22T19:28:00.000+02:00

Seuraan säännöllisesti erästä puoliakateemista foorumia, jonka teema liittyy hyvin läheisesti väitöskirjasuunnitelmiini. Eilen huomasin foorumilla kirjoituksen, jonka slovenialainen kirjoittaja on työstämässä väitöskirjaa ja teki siihen liittyvää kyselyä. Koska koin kuuluvani kyselyn kohderyhmään, ajattelin vastata kyselyyn ja käyttää samalla tilaisuutta hyväkseni kysyäkseni kyselijän näkemyksiä tutkimuskentästä, kun en kenenkään aihepiiriä tuntevan kanssa ole vielä aiemmin päässyt ajatuksia vaihtamaan.

Kirjoitin postin ja sain vastauksen. Kirjoitin vastauksen vastaukseen ja sain vielä vastauksen. Neljän sähköpostin ansiosta onnistuin saamaan huomattavasti paremman kuvan tutkimuskentästä. Kirjeenvaihto
- auttoi vahvistamaan joitain ajatuksiani, jotka olivat muodostuneet lukemieni artikkelien pohjalta.
- poisti muutamia vääriä ennakkoluuloja, jotka olivat muodostuneet, kun en tiennyt asioista tarpeeksi
- paljasti aukkoja tietämyksessäni. Tiedän nyt asioita, joihin joudun vielä perehtymään huomattavasti paremmin kuin tähän mennessä

Samat asiat saisi toki selville lukemalla artikkeleita, mutta se vaatisi vähintään puolenkymmenen sopivan artikkelin löytämistä ja lukemista. Vaikka saamani hyöty oli välitöntä, toivon, että vaihdettujen sähköpostien määrä ei jää neljään. Tarinan opetus: verkottuminen kannattaa.

Aikataulutavoitteiden asetannasta

2006-03-21T21:54:00.000+02:00

Sain neuvoja väitöskirjan tekoon henkilöltä, joka oli lukenut blogiani (todistettavasti siis jo kaksi ihmistä on käynyt blogia lukemassa). Eräs ohjeista oli asettaa tavoiteväitöspäivä jo nyt. Yksinkertainen neuvo sinällään, mutta minulla se jäi ajatuksiin pyörimään.

Väitöskirja on niin erilainen kuin mikään tähän astisista tekemistäni projekteista, että ajatus väitöspäivätavoitteen asettamisesta tässä vaiheessa tuntuu yhtä helpolta kuin juhannussään ennustaminen tähän aikaan vuodesta. Ymmärrän nyt paremmin kuin aikaisemmin niitä ihmisiä, jotka ovat väittäneet, että tutkimustyötä ei voi alistaa projektinhallintakäytännöille. En silti näe etteikö väikkäriprojektia pitäisi yrittää hallita niin kuin muitakin projekteja. Myös laitoksen ohjeet vaativat suunnitelman tekemisen ja uusimmissa ohjeissa oli jo seurantakaavakkeellekin malli mukana. Davisin koko kirja (Writing the Doctoral Dissertation) perustuu ajatukselle väitöskirjaprojektista systemaattisena ja suunniteltuna kokonaisuutena. Ja näyttää, että samanlaista palautetta saa myös ihmisiltä, jotka ovat itse prosessin läpi käyneet.

Suunnitelman tekeminen ja päätavoitteen ja välitavoitteiden asettaminen auttaa hahmottamaan kokonaisuutta ja mahdollistaa etenemisen paremman seurannan. Hallinnollisen puolen ohella uskon tavoitteiden asettamisen auttavan motivoinnissa. Eli kun on paremmin selvillä mitä tavoittelee, siihen on helpompi pyrkiä, innostus on suurempi ja työ etenee nopeammin. Toivottavasti tämä teoreema myös toteutuu käytännössä yhtä helposti kuin tässä esitettynä!

Hankaluuksia suunnitelman teon suhteen aiheuttaa, että en vielä tiedä mitä ja miten aion tutkia, kun vasta olen käymässä alan kirjallisuutta läpi. Ehkä suunnitelman teonkin pitää olla jatkuva prosessi, johon tässä vaiheessa asetan tärkeimmät tavoitteet ja tarkennan suunnitelmaa asioiden selkiytyessä. Mahdollisia tavoitteita voisivat olla potentiaalisten tutkimusideoiden listaus/kuvaus, lopullisen tutkimusaiheen valinta ja työstäminen, artikkelien tavoitepäivät ja väitöspäivä. Hurjalta tuntuu, mutta johonkin sitä on pyrittävä.

Miksi blogata jatko-opiskelusta?

2006-03-19T21:29:00.000+02:00

Olen jo pidempään yrittänyt metsästää blogeja, jotka keskittyisivät jollain tapaa jatko-opiskeluun tai väitöskirjan tekoon. Blogilistalta löytyy kuusi blogia hakemistosta väitöskirja ja kaksi blogia hakemistosta jatko-opinnot. Ei mikään kaksinen tarjonta siis. Opiskelu-hakemistosta löytyy melko sekalainen seurakunta blogeja, joista muutamaa gradun tekoon liittyvää on tullut seurattua.

Yleisesti ottaen linja tuntuu olevan, että ihmiset haluavat kirjoittaa omasta elämästään blogeissaan. He haluavat kertoa, missä ovat käyneet ja mitä ovat tehneet ja miten ovat asioita kokeneet. Ne kirjoitukset, joiden vuoksi itse joitain blogeja seuraan, tuntuvat usein tulevan sivulauseissa. Jokainen on toki oman bloginsa herra ja saa kirjoittaa tai olla kirjoittamatta ihan oman päänsä mukaan. Se, mitä blogeja lukevana ihmisenä olen jäänyt kaipaamaan, on blogi, joka keskittyisi jatko-opiskeluun teemana eikä blogia kirjoittavaan ihmiseen (seuraamistani blogeista paras esimerkki siitä, mitä tarkoitan, on Selling web design services).

Toinen (ja kolmas) aihealue, mistä olen blogeja yrittänyt metsästää, on tietojärjestelmätiede tai ohjelmistoliiketoiminta. Akateemisia blogeja olen onnistunut muilta aihealueilta löytämään, mutta tuntuu, että juuri se, mitä etsin, pysyy piilossa. En vielä jaksa uskoa, että toivomiani blogeja ei olisi olemassa, vaan että en vain ole niitä onnistunut vielä löytämään.

Miksi blogata jatko-opiskelusta? Kuten jo todettua, en vastaavaa blogia onnistunut löytämään. Uskon, että törmään kysymyksiin, joita muillakin on tullut vastaan, ja toivon mukaan niistä kirjoittaminen helpottaa vastausten löytymistä. Toisaalta asioiden laittaminen ruudulle auttaa usein selkiyttämään omaa ajattelua ja kirjoittaminen blogiin tuntuu mielekkäämmältä kuin notepadilla omalle kovalevylle.

Miten saada tietoa edessä olevasta?

2006-03-17T06:48:00.000+02:00

Näin urakan alkuvaiheissa tuntuu, että kaikki on vielä suurta ja tuntematonta, mikä edessäpäin on odottamassa. Maisterin tutkintoa suorittaessa kaikki oli järjestetty hyvin kaavamaisesti eteen odottamaan. Pakolliset kurssit olivat tiedossa ja niiden päälle omasta mielenkiinnosta riippuen riittävä määrä valinnaisia kursseja. Lopuksi vain kirjoitetaan joitain kymmeniä sivuja tekstiä ja lopputuloksena on valmis maisteri.

Jatko-opintojen ja väitöskirjan suhteen asiat eivät tunnu läheskään niin selviltä. Olen yrittänyt kaivaa tietoa sieltä sun täältä. Yksi hyvä tietolähde olisivat muut opiskelijat. Ohjaajani kanssa olen jutellut hänen toimintatavoistaan ja käytäntöihin kuuluu kuulemma säännölliset tapaamiset ohjaajan ja opiskelijoiden kesken. Sitä kautta on siis toivottavasti mahdollisuus saada vertaistukea. Myös työpaikallani on henkilö, joka työstää omaa väitöskirjaansa ja hänen kanssaan olen jo ehtinyt joitain keskusteluita käydä. Tieteenalojen poiketessa toisistaan on irronnut tieto ollut käytännön asioihin liittyvää eikä sisällöllistä.

Ohjaajasta itsestään toivon mukaan irtoaa ajan myötä paljon neuvoja niin käytännön asioissa kuin sisältöön liittyenkin. Toistaiseksi en ole kuin muutaman kerran hänen kanssaan keskustella, niin ei ole muodostunut vielä käsitystä, mihin kaikkeen häneltä on mahdollista saada apua.

Oman laitokseni sivuilla tietoa on jonkin verran, mutta jopa käytäntöihin liittyvissä asioissa on jäänyt avoimia kysymyksiä. Väitöstilaisuuteen kyllä löytyy hyviä ja selkeitä ohjeita, mutta se on vielä melko kaukainen ajatus. Netistä onneksi löytyy nykyään kaikenlaista ohjeistusta. Paras tähän mennessä löytyneistä sivustoista on ISWorld Ph. D. -sivu. Minun kannaltani hyvää sivussa on ennen kaikkea, että siihen on koottu keskeistä tietoa nimenomaan omaan alaani liittyen.

Toistaiseksi parhaat ohjeet ovat löytyneet ihan perinteisestä kirjasta. Tilasin joitain viikkoja sitten kaukolainana Gordon Davisin Writing the Doctoral Dissertation ja oli ehdottomasti siihen uhratun 7 euron arvoinen. Käytännön ohjeita työn organisoinnin ja alkuun pääsemisen kannalta oli pitkälti juuri sitä, mitä kaipasinkin. Toisaalta kirjassa esitetyt tunnusluvut (keskimääräinen käytetty työaika, kalenteriaika ja pituus) panevat miettimään urakan suuruutta. Parempi kuitenkin on tietää asiat etukäteen kuin saada ne yllätyksenä vastaan myöhemmin.

Viimeinen mieleen tuleva tapa on tehdä sitä työtä. Suunnitella opintoja, lukea artikkeleita, suorittaa kursseja, valmistella väitöskirjaa, kirjoittaa tutkimussuunnitelmaa, jne. Vuoden päästä tiedän jo enemmän, ainakin toivon niin.

Miksi jatko-opiskella?

2006-03-16T22:40:00.000+02:00

Miksi minun tulisi ruveta jatko-opiskelijaksi? Sen kun tietäisi. On kuitenkin yksi tutkinto jo olemassa, hyvä työpaikka ja vaimo ja lapsia. En ole suuntaamassa akateemiselle alalle eli väitöskirja ei ole välttämättömyys. Työskentelen yksityiselle sektorilla, jossa papereita enemmän merkitsee käytännön osaaminen. Iltaisin on jo ihan tarpeeksi puuhaa perheen kanssa touhutessa.

Jostain syystä jatko-opiskelu on ollut kauan haaveena. Nyt kun olisi aika todellisuudessa se aloittaa, rupeankin miettimään olenko todella tietämässä, mitä olen tekemässä. Teenkö sitä vain sen takia, että teen sitä?

Toisaalta, jos haluaa saavuttaa jotain enemmän, on kai toimittava hiukan irrationaalisesti. Ehkä jatko-opiskelussa on jotain samaa kuin yrittäjyydessä; pientä hulluutta repiä itsestään enemmän irti kuin on aina järkevää.